20.01.2014, kello 09.23

Ensimmäisenä Suomessa Ensimmäisenä Suomessa

Iisalmen kaukolämmityksessä siirrytään bioöljyyn

Kotimaisten polttoaineiden käyttö lisääntyy ja päästöt vähenevät Iisalmessa, kun Savon Voima aloitti kaukolämmön tuotannossa bioöljyn käytön.

Fossiiliöljy vaihtuu Savoin Voiman Kivirannankujan lämpökeskuksen uudessa kattilassa Fortumin Joensuussa valmistamaan pyrolyysiöljyyn.

— Turve on edelleen Savon
Voiman
Iisalmen energia-
tuotannon pääpolttoaine,
toteaa Savon Voiman
energiatuotannon ja
kaukolämmön liike-
t
oimintajohtaja Maija
Henell.

— Iisalmen kaukolämmityksessä tarvitaan lisää kapasiteettia ja samalla varaudutaan raskaan polttoöljyn käytön lopettamiseen vuonna 2018. Bioöljyn käyttö vähentää tarvetta ostaa päästöoikeuksia. Samalla hiilidioksidipäästöt vähenevät, sanoo Savon Voiman energiatuotannon ja kaukolämmön liiketoimintajohtaja Maija Henell.

— Pyrolyysiöljyn odotetaan olevan hyvä valinta, jonka hyödyt selviävät tämän kevään aikana.

Vuonna 2012 käynnistynyt Kivirannankujan uusi lämpökeskus on suunniteltu alun pitäen käyttämään bioöljyä. Investointi maksoi pari sataa tuhatta euroa enemmän kuin perinteinen öljykattila.

Tämänhetkisen arvion mukaan Savon Voiman Iisalmen voimalaitosten ja lämpökeskusten polttoaineesta on ensi vuonna viisi prosenttia bioöljyä.

— Fossiilisen öljyn tarve vähenee vähintään puoleen nykyisestä, kun Kivirannankujan lämpökeskuksessa poltetaan yksinomaan bioöljyä.  Olennainen asia on se, että pyrolyysiöljyn käyttö vähentää kasvihuonepäästöjä jopa yli 90 prosenttia fossiilisiin polttoaineisiin verrattuna, Henell tähdentää.

Iisalmen Kivirannankujan
lämpö
keskuksen pihalla
oleviin säiliöihin
varas-
toidaan lämpökeskuksen
tarvitsema bioöljy.

Kustannusvertailuja Savon Voimassa ei vielä tohdita esittää.

— Kotimaisesta puuperäisestä materiaalista jalostettavan bioöljyn hinnan ennustettavuus ja hintatason vakaus puhuivat kuitenkin valinnan puolesta.

Henell odottaa mielenkiinnolla kilpailun alkamista bioöljymarkkinoilla, sillä Green Fuel Nordic Oy:n bioöljyjalostamo on rakenteilla liki naapurissa, Iisalmen pohjoispuolella sijaitsevalla Soinlahdella.

Laajempi artikkeli aiheesta on luettavissa Energiauutisten painetusta lehdestä 1/2014.

Teksti ja kuvat: Markku Niskanen
Pääkuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit