27.08.2014, kello 12.10

Esa Härmälä, TEM:

Kaukolämpö paras panos ilmastotalkoisiin

Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Esa Härmälä sanoi Kaukolämpöpäivien pääpuheenvuorossa, että energia-ala ei voi olla käänteissään niin nopea kuin IT-ala. Yhteiskunnallisessa päätöksenteossa pitäisi siksi ymmärtää paremmin energia-alan vaatimat pitkät aikajänteet ja sovittaa sen mukaisesti myös ympäristötavoitteita energiatavoitteisiin.

Härmälä uskoo, että energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet ovat sovitettavissa yhteen, vaikka helppoa se hänestä ei ole. Härmälän mukaan EU:n tavoitteet eivät sodi Suomen kansallisia tavoitteita vastaan, vaan ne toimivat isona raamina niin Suomelle kuin muillekin EU-maille. Niiden puitteissa kukin jäsenmaa voi hyödyntää sitten omia vahvuuksiaan.

Yhdentyvät sähkö- ja kaasumarkkinat ovat Härmälän mukaan konkreettinen yhdistävä tekijä, joka helpottaa työnjakoa, mutta muutoin eri maissa voidaan tuottaa omista lähtökohdista energiaa.

Härmälä kyllä myönsi, että erilaiset tukitoimet aiheuttavat monenmoisia ongelmia Euroopassa. Esimerkiksi Saksan voimakas tuki uusiutuvalle energialle sotkee aika ajoin sen naapurimaiden sähköjärjestelmiä, kuten muun muassa Puolassa.

Kaukolämpö ja siihen liittyvä yhdistetty tuotanto on Härmälän mukaan selvästi parasta, mitä Suomi on voinut antaa ilmastotalkoisiin. Tuplasti parempi hyötysuhde tavanomaiseen sähköntuotantoon verrattuna tuottaa vähemmän päästöjä ja enemmän energiaa.

Härmälä sanoi, ettei täysin ymmärrä, miksi toiseksi paras vaihtoehto hylätään vain sen takia, että on nopea tarve päästä ilmaston kannalta siihen parhaaseen vaihtoehtoon. Tällä hän viittasi Helsingin kaupungin päätökseen lähteä kiireellä muuttamaan energiantuotantoaan maakaasupohjaisesta biopolttoainepohjaiseen.

Näin sanoessaan ylijohtaja katsoi etupenkissä istuvaan Helsingin apulaiskaupunginjohtajaan Pekka Sauriin, joka ei tarttunut koukkuun mutta joka päivien avajaispuheenvuorossaan oli todennut Finlandia-talon edustavan hyvin Helsingin kaukolämpöhistoriaa: jo 43 vuotta kaukolämmitystä ja viime vuodet myös kaukojäähdytystä.

Sauri kertoi myös vierailleensa puolitoista vuotta sitten Qatarissa järjestetyssä kaukojäähdytystapahtumassa ja sanoi olleensa vaikuttunut siitä, että Arabian niemimaallakin pohjoisen jäähdytystekniikka kiinnostaa.

Kaukolämpöalan eurooppalaisen kattojärjestön Euroheat&Powerin toimitusjohtaja Paul Voss kiinnitti puheessaan huomiota siihen, kuinka suuri osa Euroopassa tarvittavasta energiasta menee lämmittämiseen. Laskentatavasta riippuen se on lähes puolet ja tiheään asutussa Euroopassa kaukolämmitys olisi ylivertainen lämmitysmuoto, jos sen arvo vain ymmärrettäisiin tarpeeksi laajasti.

Voss ei usko erillisen CHP-direktiivin tarpeellisuuteen, vaan kärsivälliseen CHP.n edistämistyöhön, jota tehdään tiiviisti ja joka on jo kantanut hedelmää muun muassa komission parissa.  

Kuva: Olli Häkämies

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit