12.06.2014, kello 10.30

Toholammilla pyörii Suomen ensimmäinen ORC-voimalaitos

Lämpöä ja sähköä uudella tekniikalla

Pienen kylän tarpeisiin lämpöä ja sähköä tuottavan Toholammin Energian toimintaympäristö on haasteellinen sähkön alhaisen hintatason ja kaukolämmön kysyntävaihteluiden vuoksi.

Toholammin uusi sähköä ja lämpöä tuottavaa CHP-voimalaitos käynnistyi vuosi sitten.

— Voimalaitosta ei ole pidetty jatkuvasti käynnissä. Sähkön tuotannolle ei ole silloin edellytyksiä, kun kiinteistöjen lämmön tarve keväällä ja varsinkin kesällä hiipuu, kertoo Toholammin Energia Oy:n toimitusjohtaja Arto Ylitalo.

Toholammilla on Suomen ensimmäinen ORC-voimalaitos. ORC (Organic Rankine Cycle)–teknologian avulla parannetaan sähkön tuotannon mahdollisuuksia pienikokoisessa sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksessa. Teknologia perustuu öljyn käyttöön veden sijaan lämmön sitomisessa ja siirtämisessä. Euroopassa on jo satoja ORC-laitoksia.

— ORC-laitoksen etuja ovat pienemmät käyttöpaineet ja vähäinen korroosio. Yksinkertaisempi rakenne. Öljyä ei tarvitse kuumentaa yhtä kuumaksi kuin vettä ja siitä muodostettavaa höyryä. Vesikemia jää pois.

Turve vaihtuu öljyyn

Toholammilta lähtee kipakat terveiset kotimaisen polttoaineen nurkkaan ajamisesta.

— Vanhalla voimalaitoksella joudutaan vaihtamaan puun kanssa poltettava kotimainen turve kevyeen polttoöljyyn, sillä laitoskohtainen turpeen korotettu veroraja on lämmöntuotannossa viisi megawattituntia vuodessa. Jos veroa pitäisi maksaa vain ylimenevästä osuudesta, jatkuisi turpeen poltto. Mutta kun vero otetaan rajan ylityksen jälkeen kaikesta turpeella tehdystä energiasta, on pakko siirtyä hakkeeseen ja öljyyn jo kesän kynnyksellä.

Yli 13 vuotta Toholammin Energian voimalaitoksia hoitaneen Asko Myllymäen on mahdoton ymmärtää Suomen energiapolitiikan logiikkaa.

Mitä on ORC-tekniikka?

ORC-tekniikkaan perustuvassa sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksessa perinteinen vesikierto on korvattu kuumaöljykierrolla. Öljyn lämpötila on yli 300 astetta. Kuuman öljyn sisältämä lämpöenergia muunnetaan sähköksi sähköntuotantoyksikössä, jossa turbiini ja generaattori on liitetty toisiinsa ilman vaihteistoa. Sähkön ja kaukolämmön lisäksi ORC-laitoksella voidaan tuottaa prosessihöyryä teollisuuden käyttöön.

Maailmalla rakennettujen ORC-voimalaitosten kattilateho on tyypillisesti 1–50 megawattia — sähköä tuottavan turbiinin teho vaihtelee 0,2–10 megawatin välillä. Toholammin ORC-laitos tuottaa lämpöä 8,2 megawatin teholla ja sähköä 1,3 megawatin teholla. Turbiini pyörittää suoraan generaattoria ilman vaihteistoa.

Tavanomaiseen sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitokseen verrattuna ORC-laitoksen käyttökulut ovat pienemmät. Laitoksen tuotantoa voidaan säätää nopeasti ja sen hyötysuhde on hyvä pienelläkin kuormalla.

Toholammin Energia Oy:n toimintaa käsittelevä laajempi artikkeli on julkaistu painetussa Energiauutiset-lehdessä 4/2014.

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit