Energiatehokkuuden lisääminen on yksi järeimmistä EU:n valitsemista keinoista torjua ilmastomuutosta. Tällä hetkellä EU:n jäsenmaat ovat sovittamassa kansallista lainsäädäntöään EU:n energiatehokkuusdirektiivin määrittelemien linjojen mukaiseksi. Pelkkä energiatehokkuuden lisääminen ei kuitenkaan ratkaise perusongelmaa: kokonaistehokkuuden lisäämisen tarvetta. Onneksi EU:n energiatehokkuusdirektiivi näkee asian pelkkää energiatehokkuutta laajemmin.

Energiatehokkuusdirektiivin mukaan jäsenvaltioiden on poistettava sähkön jakelu- ja siirtotariffeista kannustimet, jotka ovat haitallisia sähkön tuotannon, siirron, jakelun ja toimitusten kokonaistehokkuudelle (myös energiatehokkuudelle) tai jotka voivat haitata kysyntäjouston mukanaoloa markkinoiden tasapainottamisessa ja lisäpalvelujen hankinnassa. Direktiivin kirjaus vastaa hyvin olennaisimpaan kysymykseen. Samalla kysyntäjousto linkitetään osaksi kokonaistehokkuutta.

Sähköä on tuotettava koko ajan yhtä paljon kuin sitä kulutetaan. Siksi sähköjärjestelmä mitoitetaan huippukulutuksen, eli korkeimman mahdollisen sähkönkulutustilanteen mukaisesti. Myös sähkön siirtoverkot mitoitetaan samalla periaatteella. Sähkönverkon kustannukset eivät riipu siirretystä energiasta vaan juurikin huipputehosta, johon verkon pitää varautua.  Suomessa kulutushuiput ajoittuvat kylmimpään aikaan, kun lämmityksen tarve on suurin.

Sähköjärjestelmän ylimitoittamista ja sen aiheuttamia kustannuksia voidaan torjua leikkaamalla sähkönkulutusta huippukulutuksen aikana. Tätä varten tarvitaan kysyntäjoustoja. Kysyntäjoustoilla osa sähkönkulutuksesta voidaan siirtää johonkin toiseen ajankohtaan. Hinta on yksi kysyntäjoustomenetelmä, joka ohjaa esimerkiksi paljon sähköä käyttävän teollisuuden vähentämään sähkönkulutusta huippukulutuksen aikana — kulutushuipun aikana käytetty sähkö yksinkertaisesti maksaa reilusti enemmän kuin tavanomaisen kulutuksen aikana. Kotitalouksia varten on myös räätälöity erilaisia kulutusjoustopalveluita ja -tuotteita, jotka ohjaavat ja palkitsevat sähkönkäyttäjiä.

Pelkkä energian käytön vähentäminen vuositasolla ei paranna energiajärjestelmän tehokkuutta. Suurimmat säästöt syntyvät, kun energiakäyttöä voidaan vähentää huippukulutuksen aikana koko järjestelmässä, mutta myös paikallisesti. Valitettavasti kehitys kulkee päinvastaiseen suuntaan.

Monet uudet sähkönkäyttötavat vähentävät energiankulutusta vuositasolla, mutta eivät vaikuta huipputehon tarpeeseen — usein huipputehon tarve saattaa jopa nousta. Esimerkiksi sähkön mikrotuotanto ja lämpöpumppujen käyttö vaikuttavat tällä tavalla. Kovimmilla pakkasilla lämpöpumppu ei enää tuota ilmasta lämpöä, vaan se toimii tavanomaisena sähkölämmittimenä. Tämä kasvattaa huipputehon tarvetta pahimpana mahdollisena aikana. Sähköä tuottavat aurinkopaneelit tai pienet tuulivoimalaitokset, eli sähkön mikrotuotanto, vähentävät sähköverkossa siirrettävän energian tarvetta aurinkoisena tai tuulisena aikana. Tästä huolimatta huipputehon tarve pilvisenä ja tuulettomana talvipäivänä pysyy entisellään.

Energiatehokkuuden rinnalta unohdetaan usein sähköjärjestelmän kannalta määräävä tekijä — teho. Energiatehokkuuden lisäksi pitäisi puhua myös ”tehotehokkuudesta”. Tehotehokkuus tarkoittaa kulutuspiikkien leikkaamista ja sähkön kulutuksen siirtämistä sellaiseen aikaan, jolloin muuta sähkönkulutusta on vähemmän tai muuta sähköntuotantoa on enemmän. Mikrotuotannon ja lämpöpumppujen osalta ratkaisu on onneksi helppo toteuttaa teknisesti. Kiinnitetään enemmän huomiota lämpöpumppujen oikeaan mitoitukseen ja otetaan käyttöön yksinkertaisia automaatioratkaisuja. Hyvin konkreettinen esimerkki on lämminvesivaraajan kytkeminen päälle keskipäivällä, kun aurinko paistaa.

Energiatehokkuus ja tehotehokkuus eivät ole toisiaan poissulkevia, mutta vain toiseen keskittyminen on typerää osaoptimointia. Tämä johtaa kokonaistarkastelussa huonoon lopputulokseen. Asetelma on haaste lainlaatijoille  ja poliittisille päättäjille, mutta myös tariffeja kehittäville sähköverkkoyhtiöille. Oikean tasapainon löytäminen energia- ja tehotehokkuuteen kannustamisessa on ilmastomuutoksen torjumisessa olennaista.