08.04.2015, kello 14.05

Energiatyöllistävyys — kelvoton tavoite?

Energiaomavaraisuus ja työllisyys — kukapa niitä vastustaisi? Molemmat tavoitteet ovatkin korkealla puolueiden vaaliohjelmissa ja osalla puolueista myös toisiaan toteuttavina keinoina. Omavaraisen Suomen tai kotitalouden ei tarvitse käyttää vähiä eurojansa kalliiden tuontihyödykkeiden ostamiseen.

Öljyntuonnin sijaan onnellinen Suomi jalostaa polttoaineensa puusta ja idylli-perhe tuottaa sähkönsä ja lämpönsä kotikutoisin keinoin. Isännän kunto pysyy hyvänä motteja tehdessä ja naapurin Ranekin on saanut töitä aurinkoenergian edistäjänä.

Sekä omavaraisuuden että työllisyyden mielekkyys tavoitteina riippuu kuitenkin paljolti siitä, mitä niillä tarkoitetaan ja miten niihin pyritään. Omavaraisuus tarkoittaa pahimmillaan sitä, että tehdään asioita itse kalliimmalla ja huonommin. Kotitalouksien klassikko-esimerkki omavaraisuudesta on tee-se-itse-mies, joka remontoi kotona ja puutarhassa. Valtioiden hyväntahtoisia omavaraisuus-pyrkimyksiä taas edustavat eri teollisuuden aloille annettavat tukiaiset. Maksatetaan veronmaksajilla se, että kehno kotimainen tuote syrjäyttää laadukkaan tuontituotteen. Omavaraisuutta kohti voi myös pyrkiä fiksusti. Tutkimuksen ja tuotekehityksen kautta opitaan kilpailijoita paremmiksi ja investointiesteitä purkamalla annetaan kotimaisille toimijoille mahdollisuus — ja välillä pitää vain hyväksyä se, että joissain asioissa joku toinen osaa paremmin ja on parempi.

Työllisyyden asettamisesta yksittäisten politiikkalohkojen tavoitteeksi on vaikeampi löytää mitään hyvää. Uusiutuvan energian työllistävyydestä on erilaisia arvioita, ja tulokset vaihtelevat. Osa tutkimuksista väittää tuloksia erinomaisiksi, toisissa todetaan työpaikkojen olleen väliaikaisia, mutta kustannusten pysyviä ja osassa päädytään lopputulemaan, että yksi tuilla synnytetty uusiutuvan energian työpaikka on tuhonnut kaksi työpaikkaa muualta taloudesta.

Energiapolitiikan lähtökohtana energiantuotannon työllistävyys onkin melko kelvoton ja oikeastaan synonyymi tehottomalle ja työvoimaresursseja haaskaavalle energiapolitiikalle. Parhaiten energiapolitiikka työllistää kohdistamalla fokus samoihin keinoihin kuin omavaraisuudessa. Luodaan edellytyksiä innovaatioille ja helpotetaan investointien toteuttamista sekä poistetaan työllistämisen ja työllistymisen esteitä. Edullinen suomalainen energia vapauttaa yritysten pääomia energianhankinnasta muuhun, työllistävään toimintaan.

Eniten yrityksiä taidetaan tänä päivänä työllistää sääntelyä lisäämällä. Erilaisten raportointivaatimusten laadinta, niihin vaikuttaminen ja niiden noudattaminen ovat kasvualoja Suomessa ja EU:ssa.

 

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit