Keskustelu ilmastosta on jälleen virinnyt muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. YK:n alaisen Kansainvälisen ilmastopaneelin keväällä julkistama raportti on varmasti ollut keskeisin tekijä keskustelun viriämiselle. Sehän kertoi korutonta kieltään, että ilmastonmuutos etenee vääjäämättä maapallon keskilämpötilan noustessa pikku hiljaa.

Pohjoisen pallonpuoliskon napajäätiköt sulavat jo silmissä - jos sallitaan hienoinen kärjistys. Onneksi suurin osa sulaneesta jäätiköstä on toistaiseksi ollut vedenpäällistä jäätikköä, mikä ei ole aiheuttanut mainittavaa merenpinnan nousua. Mutta kun sulaminen ulottuu Grönlannin ja Kanadan arktisten saarten jäätiköille, silloin on tosi kyseessä ja merenpinta alkaa nousta kunnolla.

Vuoteen 2050 mennessä pitää ottaa huikeita edistysaskeleita kasvihuonekaasupäästöjen pienentämiseksi, jotta lämpeneminen saadaan rajoitetuttua enintään tavoitteeksi asetettuun kahteen asteeseen ja sen myötä jäätiköiden sulaminen pysäytettyä tai edes sulamistahtia olennaisesti hidastettua.

Viime vuosien olematon talouskasvu EU:ssa ja ongelmaisten euromaiden apupaketit ovat luonnollisesti saaneet päähuomion unionin keskeisten elinten työskentelyssä. Ja meillä Suomessa talouskasvu on takkuillut syystä jos toisestakin, mutta ennen kaikkea vientiteollisuutemme rakenteelliset vaikeudet ovat kituliaan talouskehityksen taustalla.

Ilmastonmuutos ei kuitenkaan vedä henkeä taloustaantumien aikana, vaikka tietyillä alueilla kasvihuonekaasupäästöt vähenevätkin. Muutos etenee globaalisti ja siitä pitävät huolen Kiinan tapaiset kehittyvät taloudet, joissa pääosin kivihiileen perustuva sähköntuotanto kasvaa muun talouskasvun imussa.

Talousongelmien vietyä päähuomion EU-politiikassa monet ilmastonmuutoskriitikot ovat saaneet ääntään kuuluville ja nousseet otsikoihin. Hyvä näin, sillä sananvapaus on demokraattisten järjestelmien peruspilareita, joihin kuuluu aina vastaväitteiden esittäminen. Tekisi mieli uskoakin kriitikoiden näkemyksiä, mutta kun tosiasiat puhuvat vastakkaisten näkemysten puolesta.

Onneksi Suomen elinkeinoelämä on periaatteessa ollut jo pitkään ilmastonmuutoksen hillinnän kannalla. Tosin sen intoa ”ilmastotalkoisiin” on viime vuosina koetellut päästökaupan huono toimivuus, joka on pitkälti johtunut uusiutuvan energian tiheästä tukiviidakosta. Tietysti myös huono taloustilanne on vaikeuttanut päästökaupan toimivuutta.

Nyt kun EU:n taloustilanne – toivottavasti myös Suomen - on jo piristymässä, ilmastokeskustelun soisi viriävän entisestään. Ainakin täällä kotikonnuilla ollaan jo liikkeellä, ja seitsemän merkittävän yrityksen johtajaa perustivat yhdistyksen, joka pyrkii kohottamaan Suomen elinkeinoelämän valmiutta vastata ilmastonmuutoksen tuomiin uhkiin ja kykyyn hyödyntää niiden synnyttämiä liiketoimintamahdollisuuksia.

Merkille pantavinta on virkkeen loppuosa. Climate Leadership Council -yhdistys sanoo sen olevan toimintansa perusajatus: kannattava ja kestävä liiketoiminta on tehokkain keino vastata globaaleihin ympäristöhaasteisiin. Cleantechistä Suomessa on puhuttu jo vuosikausia. Jokohan nyt päästäisiin sanoista tekoihin – myös suuryritysten kohdalla?

Tukea tulee ulkomailta. Maailmanpankin varapääjohtaja Rachel Kyte vieraili Porin SuomiAreena –tapahtumassa ja sanoi siellä, että jatkossa yhtiöiden on luotava kannattavaa bisnestä vähähiilisessä maailmassa, kun sääntely kiristyy ja koko energiahuolto menee uusiksi.

Myös Saksan liittokansleri Angela Merkel on ollut kuluvalla viikolla (29) aktiivinen. Hän lupasi 750 miljoonaa euroa kansainväliselle ilmastorahastolle, jonka tarkoituksena on avustaa kehitysmaita kasvihuonekaasujen vähentämisessä. Suomikin on laittanut kortensa kekoon lahjoittamalla 0,5 miljoonaa euroa viime vuonna rahaston perustamiskustannuksiin.

Hyviä steppejä kaikki tyynni. Mutta maailman katseet kääntyvät ensi vuonna kohti Pariisia. Jos siellä ei saada aikaan yhteistä sopimusta kasvihuonekaasujen globaalista vähentämisestä, voidaan heittää pyyhe kehään ja tokaista: ”Huh, mikä ilmastotulevaisuus!”