Kumpi on ilmastopolitiikassa tärkeämpää: hiilidioksidipäästöjen vähentäminen vai keinot, joilla päästöjä vähennetään? Pitäisikö tulipaloa sammuttavien palomiesten pohtia käytetäänkö palon sammuttamiseen merivettä, järvivettä, puhdistettua vesijohtovettä vai peräti pullovettä. Lisäksi tulipalo voidaan sammuttaa myös väärin.

Saksassa on ehditty tehdä jo paljon ilmastomuutoksen hillitsemiseksi. Viime vuonna maan sähköntuotannosta päästöttömäksi oli viritetty 40 prosenttia. Onko tämä paljon vai vähän, riippuu kysyjästä — Suomessa päästöttömien sähköntuotantomuotojen osuus on kuitenkin jo yli 80 prosenttia.

Saksalaiset ovat saavuttaneet tavoitteensa investoimalla uusiutuvaan energiatekniikkaan noin 500 miljardia euroa. Investointiohjelmat ulottuvat aina vuoteen 2025 asti. Tilanne ei kuitenkaan ollut Saksassa vaihtoehdoton — rahat olisi voitu käyttää toisellakin tavalla. Samalla rahalla olisi saatu esimerkiksi 46 kappaletta 1600 megawatin ydinvoimalaitoksia — noin 10,7 miljardia euroa kipale. Jos näin olisi tehty, olisi Saksan sähköntuotanto jo nyt päästötöntä.

Saksan ydinvoimaan perustuva tuotantopaletti olisi syrjäyttänyt markkinoilta kivihiiltä, maakaasua ja biomassaa käyttävät voimalaitokset. Eikä tässä vielä kaikki: vientiin olisi jäänyt myytäväksi vuosittain noin 100 terawattituntia sähköä — enemmän kuin mitä Suomessa kuluu sähköä vuosittain. Asiaa ovat laskeskelleet amerikkalaisen Environmental Progress -järjestön nörtit. Jälkiviisaus on tietenkin kivaa ja monesti myös hyödytöntä — varsinkin silloin, kun ruskohiililasti on jo ehditty kipata voimalaitoksen pihalle.

Sammutetaanko tulipaloa "oikeilla" vai "väärillä" keinoilla sopii kuitenkin myös ilmastopoliittiseen keskusteluun. Etenkin ilmastopolitiikan alkuvuosina hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen tähtäävien keinojen hinta, kerrannaisvaikutukset, mutta myös eettisyys ideologisoivat keskustelua. Esimerkiksi valitaanko päästövähennyksen keinoiksi markkinaehtoisia ratkaisuja vai hoidetaanko homma valtiojohtoisesti valtion varoin — tai jotain kahden ääripään väliltä. Muunlaisiakin vaikuttimia on.

Saksa valitsi päästövähennyskeinonsa arvojensa ja periaatteidensa mukaisesti. Koska ydinvoima on ollut kautta aikojen inhottu ja jopa vihattu sähköntuotantomuoto Saksassa, oli poliitikkojen helppo päättää ennenaikaisesti laitosten sulkemisesta Fukushiman onnettomuuden jälkimainingeissa. Siksi päästöjen vähentämiskeinoiksi valikoitui Saksassa uusiutuva energia ja valtiolliset tukijärjestelmät.

Pienten ydinreaktoreiden kaupallinen läpimurto pakottaa todennäköisesti monen päättäjän tarkistamaan asennettaan ydinvoimaa kohtaan. Alkujaan sotilaskäyttöön suunnitellut pienet ydinreaktorit voivat olla jo lähivuosina todellisuutta sähkön ja etenkin kaukolämmön tuotannossa. Yhteistä kaikille kehitteillä oleville pienreaktorikonsepteille ovat uudenlaiset käyttötavat ja sarjatuotanto. Tulevaisuudessa pieniä moduulimaisia ydinreaktoreita valmistuu samalla tavalla tehtaan liukuhihnalta kuin Mersuja Uudenkaupungin tehtaalta.

Myös hiilidioksidin talteenottoteknologia — CCS — on rynnimässä ilmastopolitiikan työkalupakkiin. Toistaiseksi kallis menetelmä tekisi kivihiiltä, maakaasua tai turvetta polttavista voimalaitoksista päästöttömiä — puuta polttavien laitosten päästövähenemät taas voitaisiin myydä markkinoille. CCS-tekniikan käyttökin edellyttää uusia pelisääntöjä, lainsäädäntöä — ja ennen kaikkea asennemuutosta. Olisiko eettisesti sopivaa jatkaa kivihiilen polttamista, vaikka se ei enää aiheuttaisi hiilidioksidipäästöjä ja ilmaston lämpenemistä. Mikä on ilmastopolitiikassa olennaista — hiilidioksidipäästöjen leikkaaminen vai joku muu.

Petri Sallinen
kirjoittaja on Energiauutisten toimituspäällikkö