Sitran vanhempi asiantuntija Oras Tynkkynen jatkoi tovi sitten viime keväänä alkanutta ydinvoimakantansa uudelleentarkastelua. Tämä on erittäin tervetullutta. Esimerkiksi Oraksen esitys, että olemassa olevia, toimivia reaktoreita ei ajettaisi alas ennenaikaisesti, on todella edistyksellinen verrattuna esimerkiksi hänen eurooppalaisten kollegoidensa toimintaan.

Vihreät ja muut ydinvoiman vastustajat monissa Euroopan maissa ajavat kynsin hampain reaktoreiden sulkemista ennenaikaisesti ja jopa koko ydinteknologian kategorista kieltämistä. Näille tahoille jokaisesta reaktorista voidaan löytää jokin viallinen mutteri tai nanohalkeama, jonka takia se pitäisi sulkea, huolimatta siitä mitä paikallinen ydinturvaviranomainen sanoo.

Hieman tämä sama tauti vaivaa myös Tynkkystä, kun hän ehdottaa, että kehnot voimalat suljetaan, ja linkittää Indian Point -voimalaa koskevaan tritium-vuodoista skandaalia keittelevään uutiseen vihjaten, että se olisi näiden kehnojen joukossa. Ydinturvaviranomainen, joka on todennut Indian Pointin turvalliseksi, on se taho, joka päättää onko ydinreaktori turvallinen. Ei skandaalihakuiset lehtiotsikot, ei irtopisteitä kalastelevat poliitikot eikä ydinvoimavastaiset aktivistit.

Ydinvoimakompromissi vai faktapohjainen suhtautuminen ydinvoimaan?

Tynkkynen haluaa etsiä ydinvoiman kanssa jonkinlaista konsensusta tai kompromissia. Hän kuitenkin unohtaa, että faktojen suhteen kompromissien haku on ongelmallista. Jos otetaan esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyvät faktat, ja siitä toisessa laidassa olevat ilmastonmuutoksen kieltäjien villeimmät väitteet ja pseudotieteelliset selitykset, ei niiden keskiväliltä löydy kovin hyviä kompromisseja. Siitä löytyy vain kohtia, jossa ollaan edelleen kaukana siitä, mikä on faktaa. Sama koskee monia ydinvoimaan liittyviä väitteitä ja olettamuksia.

Tähän liittyy Tynkkysen ehdotus siitä, mihin ydintutkimuksen julkista rahoitusta pitäisi Suomessa satsata.

Turvallisuus on Tynkkysestä ilmiselvä tutkimusrahan kohde. Miksi? Ja miksi se on ilmiselvä? Ydinvoima on historian valossa turvallisin energiantuotantotapa mitä meillä on. Tämä on tilastollinen ja tutkimuksellinen fakta. Fukushiman kolmen reaktorin sulamisonnettomuuden seuraukset ovat keskisuuren teollisuusonnettomuuden luokkaa, eikä onnettomuudesta vapautunut säteily kattavien tutkimusten mukaan tule juuri vaatimaan ihmisuhreja. Itse asiassa, tähän ”ydinvoima ja säteily on tosi vaarallista” -harhaan liittyvä pelko on paljon haitallisempaa. Kenties tutkimusrahaa olisi syytä siis suunnata ydinvoimaan liittyvän pelon hillintään ja sen levittämisen ehkäisemiseen?

Sama vinoutunut premissi koskee Tynkkysen seuraavaksi ehdottamaa tutkimusmäärärahojen kohdetta: ydinjätteestä huolehtiminen. Faktat ydinjätteestä kertovat, että se ei ole hieman jäähdyttyään erityisen vaarallista ainetta. Toki, sitä pitää käsitellä ja säilyttää huolella, mutta niin pitää bensiiniäkin, tai vaikka tinneriä. Niitäkään ei kannata nauttia sisäisesti, kuten ei käytettyä ydinpolttoainettakaan. Mutta huolella säilytettynä ne eivät aiheuta mainittavaa vaaraa ympäristölle. Ydinjätteen säilyttämiseen liittyvät ongelmat ovat poliittisia, ja perustuvat siihen, että ihmiset on peloteltu perusteellisesti sen suhteen. Teknisestä tai taloudellista ongelmaa ei juuri ole.

Tynkkysen kolmas tutkimusrahan kohde on kehittyneet reaktorit, kuten toriumiin tai fuusioon perustuvat. Vaikka tämä on kannatettavaa, molemmat ovat vielä suhteellisen kaukana kaupallistumisesta, ja maailmalla hartaasti ydinteknologian ympärille rakennettu regulaatio, byrokratia ja lainsäädäntö myös pitää ne siellä vielä pitkään. Monissa paikoissa vaikkapa toriumin käyttöön liittyvät teknologiat, prosessit ja reaktori-konseptit ovat kiellettyjä tai niille ei ole olemassa regulaatiota, torium ei ole lisensoitu ydinpolttoaine ja niin edelleen.

Toki, näiden tutkimukseen kannattaa panostaa ja esteitä purkaa, mutta ilmastonmuutoksen kannalta meidän tulee painottaa panoksia sellaisiin hankkeisiin ja teknologioihin, jotka auttavat ratkaisemaan ilmastonmuutoksen seuraavina vuosikymmeninä. Yksi niistä on tämän hetkinen ydinvoimateknologia, joka on millä tahansa mittarilla verrattuna varsin lyömätöntä teknologiaa sekin. Toinen on teollisuuden prosessien puhdistamisessa käytännössä välttämättömät pienet ja korkeampiin lämpötiloihin pääsevät reaktorit, joita on tulossa saataville 2020-luvulla. Näiden piirissä satsauksia voitaisiin tehdä poliittisen riskin pienentämiseen ja regulaation sekä byrokratian virtaviivaistamiseen. Jo näillä ”norminpurku”-toimenpiteillä sekä projektien läpimenoajat että rahoituksen korot ja lopulliset kulut pienenisivät merkittävästi. Ja ilmasto kiittäisi.

Päästötavoitteita pitää tiukentaa

Oras penää ydinvoiman kannattajilta myös enemmän vaatimuksia päästötavoitteiden tiukentamiseen. Kannatan samaa. Käytin itse kuukausia omaa (palkatonta) aikaani siihen, että pääsin pariksi viikoksi Pariisin ilmastoneuvotteluihin kampanjoimaan, esimerkiksi Nuclear4Climate -liikkeen kanssa. Ja siellä minua syytettiin ydinteollisuuden kätyriksi. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun törmään kyynisyyden seinään: toisaalta ihmiset sanovat, että ydinteollisuuden pitäisi kampanjoida ilmastonmuutoksen hillinnän puolesta. Sitten kun joku yrittää niin tehdä, todetaan, että ydinteollisuus koettaa vain saada bisnestä itselleen ilmastonmuutoksen hillinnästä. Ikään kuin se olisi jotenkin huono asia. Eikö uusiutuvia valmistava teollisuus tee samaa?

Tasainen pelikenttä ilmastoratkaisuille

Lopuksi Oras rakentaa jonkinlaisen näennäisvihollisen sanoessaan, että ydinvoiman monet kannattajat keskittyvät uusiutuvien jarruttamiseen. Tämä on sanalla sanoen hieman paksua henkilöltä, jonka puolue ja lukuisat aatetoverit ovat käyttäneet vuosikymmeniä ydinvoiman vastustamiseen kaikin keinoin. Vaikka ääripäitäkin toki on, niin yleensä tämä ”vastustus” on enemmänkin tasaisen pelikentän vaatimista. Ydinvoima pitää sallia siinä missä muutkin ratkaisut. Pelikenttä pitää saada mahdollisimman tasaiseksi, jos haluamme löytää tehokkaimmat ratkaisut.

Nyt pelikenttä ei ole tasainen. Fossiiliset saavat ulkoistaa kustannuksiaan mittavasti, ja ydinvoimalta vaaditaan täysin omassa luokassaan olevaa turvallisuutta ja haittojen minimointia.

Ja tuossa juuri on asian pihvi: ydinvoimaa muiden ratkaisuiden ohella kannattavat, ilmastonmuutoksen popularisoinnin isästä James Hansenista lähtien, haluavat tasaisen pelikentän, jossa ydinvoima sallitaan ratkaisuna samoin ehdoin kuin muutkin. Tämä ei ole uusiutuvien vastustamista, se on ilmastonmuutoksen mahdollisimman tehokkaan hillinnän pyytämistä. Uusiutuvien jarruttamista ei ole myöskään se, että niiden nyt tultua kypsiksi teknologioiksi käytännössä kaikkialla maailmassa, niiden saamia tukia tulisi karsia – tuet kun vääristävät markkinoita ja esimerkiksi Euroopassa heikentävät päästökauppajärjestelmän toimintaa. Eikä niiden jarruttamista ole sekään, että niitä vaaditaan myös vastaamaan aiheuttamistaan kustannuksista, jotka kasvavat niiden osuuden kasvaessa. Sekin on tasaisen pelikentän vaatimista.

Ehkä konsensus voidaan saada siitä, että ilmastonmuutos pitää pysäyttää mahdollisimman nopeasti.  Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki ilmastonmuutoksen hillintäkeinot sallitaan, ja tarvittaessa niitä edistetään tasapuolisesti, voittajia etukäteen poimimatta. 

Rauli Partanen
kirjoittaja on vapaa toimittaja