Vaalitulos vastasi vaaleja edeltäneen viikon odotuksia. Perussuomalaiset jatkoivat nousuaan myös vaalipäivänä, SDP menetti liikkuvat äänestäjät ja ylsi uskollisten tuella niukin naukin suurimmaksi puolueeksi. Jos vaalit olisivat olleet viikkoa myöhemmin, johto ei enää olisi pitänyt.

Erikoisinta vaaleissa oli se, että keskustaa lukuun ottamatta oikeastaan kaikki voittivat, mutta vain kannatustaan menettäneet perussuomalaiset voivat olla tyytyväisiä tulokseen. SDP, kokoomus ja vihreät lisäsivät paikkamääräänsä, mutta hävisivät gallupeille. Vaalikauden puolivälissä kokoomus oli selkeä gallup -johtaja, mutta taantui uurnilla seitsemääntoista prosenttiin. Vielä helmikuussa Demarit johtivat mittauksia selkeällä erolla epäsuositun hallituksen pääpuolueisiin. Odotuksiin nähden puolueen tulos oli katastrofi, mutta ykköspaikka tuli. Vihreät kävivät gallupeissa parhaimmillaan kakkosina, mutta romahtivat vaalipäivänä viidensiksi ja historian paras vaalitulos sai melkoisen tahran. Vasemmistoliitto sai ensimmäisen vaalivoittonsa kahteen vuosikymmeneen, mutta puolueen kyky realisoida kannatuksensa poliittiseksi vallaksi on täysin muiden varassa. Henkseliä voi paukutella, vaikka kukaan ei huomaisikaan. Perussuomalaiset hävisivät suhteessa edellisiin vaaleihin, mutta voittivat reilusti verrattuna vuoden 2017 puoluehajaannusta seuranneeseen kuoppaan. Nousu kahdeksasta prosentista seitsemääntoista on vaikuttava. Keskustalle jäi vaalien mustapekka, huonoin tulos sataan vuoteen. Itsetutkiskelu jatkunee pitkään.

Äänestäjät liikkuivat sekä puolueiden välillä, että niiden sisällä.

Keskusta menetti selvästi äänestäjiä perussuomalaisille, jotka saivat lisäksi heräteltyä kannattajiaan nukkuvien puolueesta. Äänestysprosentti oli korkeimmillaan kolmeenkymmeneen vuoteen. Osa protestiäänistä kanavoitui puolueiden sisälle. Uusia kansanedustajia tuli historiallisen paljon, aika monet vanhat menettivät paikkansa oman puolueen nuorille nousijoille. Vihreissä ja perussuomalaisissa reilusti yli puolet edustajista on ensikertalaisia. Tämä asettaa ryhmien johdolle kovat paineet valmentaa tulijoita talon tavoille. Vihreät sopeutuvat nopeammin, sillä valtaosa uusista on kuitenkin kokeneita kuntapoliitikkoja.

Epäselvä vaalitulos heijastuu hallituksen muodostamisprosessiin. Lähiviikkojen aikana selviää miten. Tätä kirjoitettaessa todennäköisimmältä hallituspohjalta vaikuttaa edelleen sinipunavihreä, mutta en yllättyisi, jos vielä yllättyisimme hallituksen kokoonpanosta.

Kaikki hallitukseen käytettävissä olevat puolueet ovat sitoutuneet yhteiseen ilmastopoliittiseen sitoumukseen. Energiateollisuuden viesti on, että sähkön ja lämmöntuotannon suhteen tärkein vaikuttamisen suunta on EU:n päästökauppa. Sähköntuotannosta on tulossa hiilineutraalia varsin pian, ja lämmöntuotanto ehtii hyvin mukaan Pariisin sopimuksen asettamien aikarajojen puitteissa. Suuremmat haasteet ovat muilla sektoreilla, kuten maataloudessa ja liikenteessä. Päästökauppaa olisi hyvä laajentaa uusille alueille, ja samalla panostaa tutkimus- ja kehitystyöhön päästöttömien ratkaisujen kehittämiseksi niille sektoreille, joilla on eniten petrattavaa.

Seuraavaksi on eurovaalit, ja on mielenkiintoista nähdä, miten niiden tulos korreloi käytyjen eduskuntavaalien tuloksen kanssa. Perinteisesti eurovaalien äänestysprosentti on paljon alhaisempi kuin eduskuntavaaleissa, ja koulutetummat äänestävät muita ahkerammin. Tämä on suosinut kokoomusta ja vihreitä, mutta perussuomalaisten kohonnut äänestysinto saattaa sekoittaa pakkaa.

Emme tiedä hallituksen tulevaa kokoonpanoa, saati ohjelmaa, mutta sen tiedämme, että hallitusneuvotteluiden tulokset julkistetaan vasta eurovaalien jälkeen. Hallitusohjelma on aina kompromissi, eikä kukaan halua syödä vaalien alla annettuja lupauksia eurovaalien alla.

Politiikan penkkiurheilijan juhlaviikot jatkuvat siis vielä pitkään. Lisää popcornia!

Jukka Relander
kirjoittaja on Energiauutisten päätoimittaja