Viimeaikainen debatti metsäenergian hiilineutraaliudesta on aiheuttanut hämmennystä energia-alalla. Tutkijoiden kommenttien mukaan aikaisempi tapamme tarkastella puun hiilineutraaliutta sisältäisi virheitä. Lähemmin tarkasteluna erimielisyydet näyttäisivät kuitenkin kumpuavan tutkimuksellisista rajauksista ja lähestymiskulmasta. Perinteinen ajattelu, jossa puuenergian hiilineutraalius selitetään metsävarojen kasvua ja käyttöä tarkastelemalla, ei ole siis menettänyt pohjaansa. Sitä vaan ei huomioida esillä olevassa kritiikissä.

Tämä niin kutsuttu hiilivelka-ajattelu ei tarkastele metsävarojen kehitystä, vaan keskittyy tutkimaan metsien käyttöä. Hiilivelka-ajattelussa pyritään maksimoimaan metsien hiilensidontakyky. Tavoitteena on siis saada nopeita ilmastohyötyjä optimoimalla metsätaloutta. Tarkoituksena on tunnistaa jakeita, jotka ovat ilmastolle haitallisia. Näitä ovat luonnossa hitaasti hajoavat kannot ja rungot. Hyviä jakeita sen sijaan ovat oksat ja latvukset. Nämä kannattaa polttaa, koska hajoaminen olisi joka tapauksessa nopeaa. Yleinen johtopäätös on se, että kannot ja rungot tulisi jättää metsään.

Hiilivelka-ajattelu tunnistaa luonnollisen seurauksen eli sen, että metsään jäävä polttoaine pitää korvata. Tämä ei ole helppoa. Nuorten metsien hoidosta saatavat rungot ovat nimittäin lähes puolet käytetystä metsähakkeesta (3,7 milj. m3). Kantojakin palaa merkittävä määrä (0,8 milj. m3). Suuruusluokan ymmärtääkseen todettakoon, että suuremmissa kaupungeissa kevättalvella lämmön tarve huitelee sadoissa megawateissa ja vuosittainen metsähakkeen käyttö on alle 0,5 milj. m3. Näissä laitoksissa vaihtoehtona on käytännössä turve, kivihiili, öljy ja joissakin tapauksissa maakaasu. Pienempien laitosten käytettävyys edellyttää hyvälaatuista runkohaketta.

Puu siis korvautuisi fossiilisilla, mutta tämä on sivuseikka. Tärkeintä on minimoida päästöt lyhyellä aikavälillä. Tällöin ohjaudutaan vertailemaan eri polttoaineiden päästöjä. On tunnettua, että puunpolton hiilidioksidipäästö on fossiilisia korkeampi. Hiilivelka-ajattelun johtopäätös vaikuttaisi olevan se, että on parempi polttaa matalampipäästöistä fossiilista kuin puun runkoja. Tämä on outo irtiotto. Fossiiliset polttoaineethan lisäävät ilmakehään hiilidioksidia, jota sinne ei muutoin tulisi. Hiilivelka-ajattelu ei näytä ottavan kantaa siihen, mihin laitamme fossiilisten aiheuttamat ylimääräiset molekyylit. Siitäkin huolimatta, että metsien hiilensidontakyvyn tiedetään olevan rajallinen. Jotkin tutkimukset näkevät merkkejä siitä, että eurooppalaisten metsien hiilensidonta olisi jo ylärajoilla.

Hiilivelka-ajattelu voisi olla perusteltua, jos emme tuntisi metsiemme tilaa. Tilastot osoittavat, että kun poltamme puun rungon, sama määrä hiiltä sitoutuu metsiin kyseisen vuoden aikana. Itseasiassa metsiin sitoutuu paljon enemmän. Kantoja ja runkoja käytetään noin 5 miljoonaa kuutiota ja metsiin jää elävää puuta 25 miljoonaa kuutiota. Tämä tapahtuu joka vuosi eikä vasta sadan vuoden päästä. Tämän mahdollistaa korot, joita saamme Suomen yli 2300 miljoonan kuution metsävaroista.

Kansainvälisessä ilmastopolitiikka lähtökohta on tarkastella metsien kehitystä. Tällöin tulee huomioiduksi kaikenlainen käyttö, joka aiheuttaa päästöjä. Myös puunpolton päästöt huomioidaan metsien käyttöön liittyvissä laskelmissa. Hiilivelkapohdintojen yhteydessä näyttäisi esiintyvän kritiikkiä kyseisiä laskentamalleja kohtaan. Tämän kritiikin ymmärrän ja hyväksyn. Ilmeisesti kaikkia hiilidioksidipäästöjä ei nimittäin huomioida eri maiden laskelmissa. Tämä on ongelma ja laskentamalleja pitää kehittää. Tavoitteena pitää olla se, että mahdollisimman moni maa on mukana laskennassa ja tekee sitä oikealla tarkkuudella. Metsän hiilivaraston muutokset ovat puun käytön ilmastovaikutusten luotettavin mittari.

Siinä hiilivelka-ajattelun puoltajat ovat oikeassa, että metsien hiilensidontaa tulisi pyrkiä maksimoimaan. Tämä ei saisi kuitenkaan johtaa fossiilisten käyttöön. Nykyisessä tilanteessa näin todennäköisesti kävisi. Politiikan ytimessä tulisi edelleen loistaa kirkkaana tavoite korvata fossiilisia polttoaineita. Hiilensidonnan maksimointia pystytään edistämään myös nykyisten ilmastopoliittisten instrumenttien avulla.

Jukka Makkonen