26.02.2016, kello 09.37

Sähköveroparatiisi kerrostaloasukkaille

Kim Talus esitti mielipidekirjoituksessaan Tekniika ja Talous 19.2.2016 aurinkosähkön käytön edistämiseen uutta mallia, jossa kerrostaloasukas voisi ostaa aurinkovoimalaitoksesta tuotanto-osuuden, siirtää sähkön sähköverkon kautta kerrostaloasuntoonsa ja kuluttaa näin tuotetun sähkön maksamatta sähköveroa. Taluksen mukaan nykyinen järjestelmä syrjii kerrostaloissa asuvia suomalaisia omakotiasujiin verrattuna. Kerrostaloasukas ei voi asentaa henkilökohtaisia aurinkopaneeleita rakennuksen omakotiasukkaan tapaan eikä toisaalta voi käyttää verkosta hankkimaansa sähköä verottomasti.

Energiaverojärjestelmän kehittämiseen liittyvä keskustelu on tervetullutta. Lisäksi on tärkeää arvioida laajemminkin, onko verojärjestelmämme ajan tasalla ja kansantalouden kilpailukykyä tukeva. Nyt esitettyä mallia voi lähestyä monesta näkökulmasta. Itse pohdin asiaa lähinnä veropoliittisesta vinkkelistä.

Kerrostaloasukas on todellakin eriarvoisessa asemassa omakotitaloasujaan verrattuna. Tämä ei ole ainoastaan energiaverojärjestelmään liittyvä erityispiirre, vaan eriarvoisuus liittyy lähtökohtaisesti asumismuodon valintaan. Kerrostaloasuminen on yhteisöllistä asumista, jossa ei voi tehdä aivan kaikkea sitä, mitä omakotitalossa voi tehdä. Myös jätehuollon omatoiminen järjestäminen tai yhteisistä talon huoltoon liittyvistä rahoitustarpeista kieltäytyminen verojenvälttelytarkoituksessa voi olla mahdotonta. Kerrostaloasukas on kuitenkin siinä mielessä hyvässä asemassa, että lainsäädäntö ei estä muuttamasta omakotitaloon, jossa voi ryhtyä energian tuottajaksi. Lainsäädäntö ei myöskään estä tai tee mahdottomaksi Taluksen esittämää keskitettyä pientuotantoa tai siihen liittyvien kirjoituksessa lueteltujen muiden etujen hyödyntämistä.

Suomessa nimenomaan sähkön kulutusta on haluttu verottaa ja tätä edellyttää myös EU. Sähkön kulutusveron tavoitteena on hillitä sähkön kulutusta, parantaa energiatehokkuustoimien kannattavuutta sekä kerätä valtiolle rahaa. Se, että kerrostaloasukas tuottaisi sähköä omistamassaan aurinkovoimalaitoksessa kaupungin ulkopuolella ja kuluttaisi sen kaupunkiasunnossaan, ei muuta kulutusta miksikään.

Taluksen esittämässä mallissa sähkön kulutusverosta tehtäisiin tuotantolaitoksen omistajasta ja valitusta liiketoimintamallista riippuvainen. Tämä syrjisi voimakkaasti erilaisia liiketoimintamalleja ja markkinatoimijoita. Mikäli omistaisi tuotanto-osuuden voimalaitoksesta ja kuluttaisi sähkön itse, olisi vapautettu kulutusverosta. Verovapauteen ei olisi oikeutettu, jos ulkoistaisi sähkön tuotantolaitteiden omistamisen, niihin liittyvän kunnossapidon ja käytön tehokkuudesta huolehtimisen vaikkapa täsmälleen samanlaisessa laitoksessa sähköä tuottavalle palveluyritykselle.

Energiaoikeuden ja veropolitiikan näkökulmasta olisi tärkeää myös keskustella, miksi nimenomaan aurinkosähkön kulutus tulisi vapauttaa sähköverosta. Ei olisi tarkoituksenmukaista luoda järjestelmää, jossa eri tuotantomuotoja kohdeltaisiin eriarvoisesti. Samalla olisi syytä pohtia tulisiko tulevaisuudessa myös tuulella, vesivoimalla tai bioenergialla tuotetun sähkön kulutus vapauttaa sähköverosta. Myös ydinvoima on hiilidioksidivapaa tuotantomuoto, joten ydinsähkön kulutuksen verovapaudelle löytyisi perusteita. Olisimme äkkiä tilanteessa, jossa suurin osa kulutuksesta olisi vapautettu verosta ja veropohja kaventunut.

Talus keskittyi mielipidekirjoituksessaan kerrostaloihin. Tarpeellista olisi myös pohtia tulisiko tuotannollisessa toiminnassa käytetty tai elinkeinoelämän käyttämä sähkö vapauttaa myös kulutusveroista, mikäli sähkö on tuotettu hiilidioksidineutraalilla tavalla? Tähän saakkahan teollisuuden käyttämästä sähköstä on haluttu periä pienempää veroa, sillä teollisuus on kovassa kansainvälisessä kilpailussa. Toisaalta kansalaisten sekä muun elinkeinoelämän kulutusta on haluttu verottaa voimakkaammin.

Täysin neutraali verojärjestelmä olisi sellainen, jossa verotettaisiin ja tuettaisiin kaikkea kulutusta ja tuotantoa samalla tavalla riippumatta siitä, miten sähkö on tuotettu. Vaihtoehtoisesti voitaisiin olla verottamatta mitään sähkön kulutusta ja tukematta mitään tuotantoa. Minulle kuluttajana sopisi jälkimmäinenkin vaihtoehto — se olisi myös hallinnollisesti kevyempi ja purkaisi normeja.

Taluksen mukaan koko ongelman ydin on epätasa-arvoisesti rakennettu uusiutuvan energian tukijärjestelmä. Olen Taluksen kassa samaa mieltä siitä, että nykyinen tukijärjestelmä on monilta osin epätasa-arvoinen. Mielestäni olisi kuitenkin järkevämpää korjata tukijärjestelmä tasa-arvoiseksi tai luopua siitä kuin paikata ongelma luomalla epätasa-arvoisen tukijärjestelmän rinnalle epätasa-arvoinen verojärjestelmä. Keskustelu jatkuu ja toivottavasti aitoon pohdintaa voidaan ottaa verojärjestelmän peukaloimisen rinnalle vaihtoehto, jossa sähkön tuotannon tuista luovuttaisiin kokonaan tai niistä tehtäisiin vähintäänkin neutraaleja teknologian, koon ja omistajuuden suhteen.

Antti Kohopää
Veropolitiikan ja lämmitysmarkkinoiden asiantuntija
Energiateollisuus ry

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

Tuotto syntyy veron ja siirtomaksun välttämisestä

Aurinkosähkön tuotannossa itse energian tuotannon hyöty on lähes olematon. "Kannattavuus" syntyy lähinnä siirtomaksun ja siihen pohjautuvien sähköveron ja arvonlisäveron välttelystä.

- pe helmik. 26 11:16:15 2016