Energiatodistusinfon mukaan ”energiatodistuksen avulla on mahdollista vertailla rakennusten energiatehokkuutta erityisesti osto- ja vuokraustilanteissa. Energiatodistus perustuu ainoastaan rakennuksen ominaisuuksiin.” Todistuksen tarpeellisuuden perusteluissa korostetaan kovasti sitä, ettei saatuun kulutusarvioon ole vaikuttamassa mahdollisten asukkaiden aiheuttama hajonta. Vain taloja vertaillaan. Tosin lopputulokseksi saadaan todellisuudelle vieraita kulutuslukemia. Tiedä häntä vaikka ne silti asettaisivat taloja suhteellisesti oikeaan paremmuusjärjestykseen, mutta vaikea siihen on luottaa.

Näitä rakenteita sekä talojen tuuletusta ja lämmitystä on jo kauan ohjattu ajoittain uusituilla rakentamismääräyksillä ja -ohjeilla, joiden toimeenpanoa ovat opastaneet ja valvoneet kuntien rakennustarkastajat. Kulloistenkin määräysten mukaisia rakennuksia on siis syntynyt. On ymmärrettävää, että uusien rakennusten rakenteiden pohjalta laaditaan niitä koskevat energiatodistukset. Ne ovat eräänlaisia kyseisten rakennusten tuoteselosteita ja ennusteita niiden tulevasta energiankäytöstä ja energiakustannuksista, tosin vain sillä edellytyksellä, ettei huomioida erilaisia energian ”muotokertoimia”.

Rakennusaikaisen energian käytön ja rakennuksen kuivumisvaiheen jälkeen paljastuu rakennuksen todellinen energiantarve ja sen vuosikustannus. Energiatodistuksen ennuste on toivottavasti pientalon vuosikulutusta ennustava. Tosin käytetystä sähköstä ja lämmöstä on tarkkakin tieto olemassa jopa tunneittaisina tilastoina etäluettavista mittareista. Suomessa ovat myös tunnetusti hyvät kiinteistörekisterit. Yhdistämällä etäluettavien mittarien tuottamat massatiedot kiinteistötietoihin voitaisiin tuottaa kaikkia pientaloja koskevat ominaiskulutusjakaumat valmistumisvuosittain.

Automaattisella tietojenkäsittelyllä kullekin talolle olisi luotavissa sen oma ominaiskulutusfunktio omistajan saataville. Siihen voitaisiin tarvittaessa lisätä muut taloa koskevat relevantit tiedot kuten asukasluku ja polttoaineiden käyttö. Näitä energiatodistuksia voisivat laatia sähköverkkopalvelujen laskuttajat oman laskutuksensa ohessa. Jos talolle sen tuntimittaustietojen avulla lasketaan myös kunkin vuoden sähkön oston kokonaiskustannus, saadaan vertailukelpoinen talon hyvyyttä ilmaiseva vuotuinen E-luku sekä kilowattitunteina että euroina neliömetriä kohti.

EU:n todistusvaatimusten luulisi em. menettelyllä täyttyvän. Saatavilla olisi silloin aina ajan tasalla, ei vain kerran kymmenessä vuodessa, oleva energiatodistus ja lisäksi kyseisen rakennuksen elinkaareen liittyvä vertailukelpoinen aikasarja.

Uusimmilla määräyksillä lämmön talteenoton, kovien tiiveysvaatimusten ja eristepaksuuksien takia uusien omakotitalojen lämmitystarve on saatu laskemaan todella alhaiseksi, niin alhaiseksi, ettei varsinaiseen lämmitysjärjestelmään ole enää järkevää tehdä mainittavia investointeja. Uuden pientalon lämmitysenergia mahtuisi kulkemaan taloon sen parin sormen paksuisen kaapelin kautta, joka taloon vedetään joka tapauksessa valaistuksen ja sähkön kotitalouskäytön takia.

Määräysten tavoitteena näyttää kuitenkin olevan talon varustaminen myös erilaisten polttoaineiden ja veteen sidottujen lämmitysmuotojen käyttöön   ̶  ja suoran sähkölämmityksen vastustaminen. Suoran sähkölämmityksen sortajille lienee kuitenkin aiheellista todeta, että sähkölämmitys on lämmitystavoista investoinneiltaan halvin, yksinkertaisin ja tarkimmin säädettävissä eivätkä sen johtimet taatusti vuoda vettä, eivät homehdu eivätkä kerää kondenssivettä.

Saadun kokemuksen pohjalta on käynyt aivan ilmeiseksi, että nykymuotoisista vanhojen pientalojen energiatodistusvaatimuksista tulee mitä pikimmin luopua. Ne ovat tehottomana, vaivalloisena ja tarpeettomana rasitteena pientalojen omistajille. Käynnistetty kansalaisaloitekampanja oli todella aiheellinen.

eero.pere(ät)gmail.com