Viekö kasakka irtonaisen sähkön?

”Kazak berjot što ploha ležit” sanoi presidentti Niinistö. Sähkömarkkinoille sovellettuna: voiko venäläinen omistaja tehdä suomalaisesta voimalaitoksesta saamallaan osuussähköllä mitä lystää ja viedä sen mihin haluaa? Kun julkinen Venäjä-, Rosatom- ja Fennovoima-keskustelu on ollut kiivasta, usea viisaskin (mm. professori Veli-Pekka Tynkkynen ja erikoistutkija Erkka Railo) on viime aikoina mennyt vipuun ja tehnyt turhan rohkeita oletuksia.

Sähkö on aika erikoinen tuote. Sitä on tuotettava koko ajan ihan yhtä paljon kuin käytetään. Sähköä voidaan kuljettaa vain johtoja pitkin ja rajallisia määriä. Järjestelmä on pidettävä tasapainossa koko ajan. Siksi sähkökaupan ja sähkön siirron on oltava tarkkaan mietittyä ja säänneltyä.  Sähköpörssien avulla etsitään joka päivä kokonaisuus, jossa kysytty määrä sähköä tuotetaan mahdollisimman edullisesti. Järjestelmä etsii kansantaloudellista optimia.

Edullinen tuottaminen tarkoittaa, että sähkö virtaa edulliselta alueelta kalliimpaan päin. Viime aikoina sähköstä on ollut Norjassa ylituotantoa ja sen hinta ollut siellä ostajalle edullinen. Halpaa sähköä ei voida siirtää riittävästi Ruotsiin ja Suomeen, siten hinta on Norjassa halvinta, Ruotsissa siinä välillä ja Suomessa kalliimpaa – ja sähkö virtaa lännestä itään.

Suomessa olevan tuotantolaitoksen omistaja voi myydä sähkönsä vain Suomessa.  Kantaverkkoyhtiöt ja sähköpörssi hallinnoivat siirtoyhteyksiä EU:ssa. Kukaan ei voi varata itselleen vaikka Ruotsin ja Suomen välisistä johdoista siivua omalle sähkölleen. Sähkö siirtyy järkevään suuntaan, ei sinne minne yksittäinen tuottaja sattuisi sen haluavan mennä.

Vastaavasti Venäjällä sähkö on yleensä virrannut Pietarin tienoon ylituotantoalueelta kalliimpaan Moskovaan päin. Periaatteet ovat samat niin EU:n kuin Venäjän sisällä, vaikka käytännön toteutustapa on pikkuisen erilainen.

Entä sitten rajalla? Onhan kohistu, että Rosatom voisi yht’äkkiä viedä tuotanto-osuutensa Suomesta Venäjälle ja siten horjuttaa meidän järjestelmäämme. Ensi kuusta alkaen ainakin teoriassa sähkö voisi ajoittain virrata Suomesta Venäjällekin päin.

Tässä EU:n ja Venäjän rajallakin toteutetaan samoja periaatteita kuin näiden isojen alueiden sisällä: sähkön tulee virrata kansantaloudellisesti järkevään suuntaan. Valtaosa vientikapasiteetista varataan markkinoille, sähköpörssien hintojen mukaan käytettäväksi. Jotta sähköä vietäisiin, sen pitäisi olla meillä halvempaa kuin Venäjällä, siitä pitäisi olla ylitarjontaa.

Venäjän kanssa käytävän sähkökaupan ongelmat eivät ole suinkaan kaikki ratkottuja, vaikka vientimahdollisuus aukeaakin. Haasteina ovat mm. rajamonopolisti Inter RAO –konsernin oikeus edelleen ottaa Venäjän puolella rajaa hintaerot itselleen (neutraalien kantaverkon operoijien sijaan), rajoitettu markkinatiedon saanti Venäjältä, Venäjän ulkomaankauppaa vähentävä kapasiteettimekanismi sekä EU:n päästökaupan tuoma kustannuslisä eurooppalaisille toimijoille, kun venäläisellä tuotannolla ei ole  vastaavaa rasitetta. Kaasun hinta Venäjällä on useista nostoista huolimatta edelleen säännellyllä, alhaisella tasolla. Nuo tekijät voivat olla harmillisia tai jopa epäreiluja suomalaisille toimijoille, mutteivät uhkaa sähkötasapainoa, kuten on peloteltu.

Kasakka tai kukaan muukaan ei vie sähköä, jollei sen vieminen ole fiksua. Siis vain kun se on tosi halpaa ja sitä on meillä yllin kyllin.