28.11.2017, kello 11.39

IEA:n visio vuoteen 2040

Auringosta edullisin sähkönlähde

Uusiutuvan energian selvä halpeneminen, öljy- ja maakaasutuotannon elpyminen Yhdysvalloissa ja kasvava sähköistyminen leimaavat globaalia energiajärjestelmää seuraavien 25 vuoden aikana, maalaa Kansainvälinen Energiajärjestö IEA WEO-2017 katsauksessaan.

World Energy Outlook 2017 -katsauksessaan IEA arvioi, että aurinkoenergiasta tulee vuoteen 2040 mennessä edullisin sähköntuotantomuoto. Sen ohella muilla uusiutuvilla ja maakaasulla katetaan suurin osan maailman sähköntarpeesta.

Raportti arvioi energiantuotantoon liittyvien hiilidioksidipäästöjen lisääntyvän nykyisestä hieman vuoteen 2040 mennessä, mutta tahdin oletetaan olevan hitaampaa kuin järjestön aiemmissa arvioinneissa. Mutta tämä on vielä kaukana siitä, mitä tarvitaan ilmastonmuutoksen vakavien seurausten torjumiseksi, raportissa todetaan.

Energiajärjestö ennakoi myös energiatarpeen tyydyttämistapojen muuttuvan radikaalisti. Lisäksi merkittävänä muutosajurina toimii Kiinan entistä puhtaampi ja monimuotoisempi energiapaletti.

Hiilelle kuolinisku – muttei vielä öljylle

Aurinkoenergian käyttö kasvaa eritoten Kiinassa ja Intiassa, jossa aurinkopaneelit lisääntyvät huimaa vauhtia seuraavien 25 vuoden aikana. EU:ssa sen sijaan eturintamassa kulkee tuulivoima, josta tulee unionin suurin sähkön lähde pian vuoden 2030 jälkeen.

Yhdysvallat puolestaan nousee kiistattomasti öljyn- ja maakaasuntuotannon johtajaksi useiden vuosikymmenien ajaksi. Muutos tarkoittanee melkoista myllerrystä kansainvälisten öljy- ja kaasumarkkinoiden dynamiikkaan.

Globaali energiantarve on 30 prosenttia korkeampi vuonna 2040 kuin nyt, mutta ilman energiatehokkuustoimia tarpeen kasvu tulisi olemaan kaksi kertaa suurempi. Hiilen kasvuvuodet ovat lopullisesti ohi — ilman suuria CCUS-laitoksia — ja öljyn kasvava kysyntä hiipuu hiljalleen muttei käänny laskuun, ennen kuin sähköautojen myynti nousee jyrkästi.

- Sähköautojen kasvu edistyy nyt hyvää tahtia, kun hallitukset ovat alkaneet tukea niiden hankintaa aiempaa avokätisemmin ja akkujen hinnat ovat halventuneet. On kuitenkin liian aikaista antaa öljylle kuoliniskua, kun petrokemikaalien sekä laiva-, lento- ja raskaan tieliikenteen kysyntä selvästi kasvaa, IEA:n pääjohtaja Fatih Birol sanoo.

Kiina polttopisteessä

WEO-2017 katsaus keskittyy vahvasti Kiinaan, jossa meneillään olevat talous- ja energiapoliittiset muutokset vaikuttavat syvällisesti maan energiapalettiin ja sitä kautta heijastavat myös globaaleja suuntauksia. Tällä uudella vaiheella Kiina pyrkii talouteen, joka on aiempaa riippumattomampi raskaasta teollisuudesta ja hiilestä.

Suurten kaupunkien heikon ilmanlaadun vuoksi Kiina panostaa vahvasti myös puhtaampiin energiateknologioihin. Maan arvioidaan ottavan johtavan aseman tuuli-, aurinko- ja ydinenergian sekä sähköajoneuvojen osalta. Puhtaammassa kasvussa myös maakaasulle kaavaillaan merkittävää osaa.

Kiinan kovimman kasvun hiipuessa IEA arvioi muiden maiden työntävän maailmanlaajuista kysyntää ylöspäin. Tässä suhteessa katseet kääntyvät erityisesti Intiaan, jonka odotetaan kattavan jopa kolmanneksen globaalista kasvusta vuoteen 2040 mennessä.

Yhdysvalloista suurin LNG -viejä

Kansainvälinen Energiajärjestö odottaa liuskeöljy- ja -kaasuvallankumouksen jatkuvan Yhdysvalloissa, kun tuottajat ovat onnistuneet avaamaan uusia lähteitä kustannustehokkaasti. 2020 luvun puoliväliin mennessä Yhdysvalloista tullee maailman suurin nesteytetyn maakaasun eli LNG:n viejä. Vuosikymmenen lopussa USA lienee myös öljyn nettoviejä.

Kehitys heilauttaa kansainvälisiä öljy- ja kaasumarkkinoita haastamalla perinteiset tuottajat ja synnyttämällä uusia kauppavirtoja varsinkin Aasiaan, johon globaalista öljy- ja kaasukaupasta oletetaan suuntautuvan yli 70 prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Amerikkalaisen LNG:n uskotaan myös kiihdyttävän kansainvälisen kaasumarkkinan joustavuutta.

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit