18.06.2019, kello 15.59

Uusiutuva kasvaa mutta lisäkasvun …

Esteenä ailahteleva politiikka

Uusiutuva energia kasvaa maailmassa, mutta voisi kasvaa nopeammankin, mikäli yksi iso este saataisiin raivatuksi tieltä pois. Tuo este on ailahteleva politiikka, minkä vuoksi uusiutuvien koko potentiaalia ei ole voitu hyödyntää hiilipäästöjen leikkaamiseksi ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Tällaiseen tulokseen on päädytty uudessa selvityksessä – Renewables 2019 Global Status Report – joka on uusiutuvan energian ylikansallisen REN21-yhteenliittymän käsialaa. REN 21:een kuuluvat muun muassa YK ja EU sekä suoraan muutamien maiden hallituksia. Sen jäseninä on myös lukuisia hallitusten alaisia ja yritysten muodostamia järjestöjä sekä tieteellisiä tutkimuslaitoksia.

Selvityksen mukaan uusiutuvan energian sähköntuotantokapasiteettia asennettiin jo neljäs vuosi peräkkäin enemmän kuin fossiilisten polttoaineiden ja ydinvoiman tuotantokapasiteettia yhteensä. Yli 90 maalla on jo yli 1 GW asennettua uusiutuvan sähkön tuotantotehoa ja noin 30 maalla sitä on yli 10 GW.

Fossiilisten tuista olisi päästävä irti

Etenemisestä huolimatta valtioiden tavoitteita leimaavat riittämätön kunnianhimo ja politiikka, kun uusiutuvan mahdollisuuksia ei hyödynnetä tarpeeksi lämmityksessä, jäähdytyksessä ja liikenteessä. Globaalista sähköstä puhdas energia kattaa jo 26 prosenttia, mutta lämmityksestä ja jäähdytyksestä ainoastaan 10 prosenttia, puhumattakaan liikenteestä, jossa uusiutuvan energian osuus on vain kolme prosenttia.

Tämä epätasapaino eri energiasektorien välillä johtuu raportin mukaan suurimmaksi osaksi riittämättömästä ja epävakaasta poliittisesta tuesta. Niiden maiden määrä, jotka ohjaavat poliittisesti uusiutuvan energian käyttö lämmityksessä, on viime vuosina vähentynyt.

REN21:n pääsihteeri Rana Adib sanoo, että todellinen läpimurto saavutettaisiin, mikäli maat luopuisivat kokonaan fossiilisten polttoaineiden tuista, jotka yhä pönkittävät saastuttavaa energiaa. Tarvitaan kunnianhimoista politiikkaa ja riittävää sääntelyä, jotta uusiutuva energia voi kasvaa kilpailukykyisesti ja syrjäyttää hiilipitoisia polttoaineita, hän lisää.

Raportin mukaan 40 maata on ryhtynyt jonkinasteiseen fossiilisten polttoaineiden reformiin, mutta niiden tukeminen jatkuu yhä 112 maassa, joista 73 käyttää tukiin yli 90 miljoonaa euroa vuodessa. Vuonna 2017 fossiilisten polttoaineiden käyttöä arvioidaan tuetun globaalisti noin 270 miljardin euron arvosta. Se on 11 prosenttia enemmän kuin vuonna 2016.

Hiilen hinnoittelu on jäänyt alihyödynnetyksi politiikkatoimeksi, kun vain 44 valtiolla, 21 osavaltiolla/provinssilla ja seitsemällä kaupungilla on sellainen käytössään. Se kattaa vain noin 13 prosenttia koko maailman hiilidioksidipäästöistä.

Sähköntuotannossa edistys rivakkaa

Uusiutuvan energian voittokulku näkyy selvimmin sähköntuotannossa. Uutta tuotantokapasiteettia nousi 181 GW vuonna 2018. Kasvuvauhti ei kuitenkaan kiihtynyt, vaan pysyi edellisen vuoden tasolla. Globaali uusiutuvan energian kokonaiskapasiteetti nousi vuoden loppuun mennessä noin 2 378 GW:iin.

Aurinkoenergian (PV) kapasiteettia asennettiin noin 100 GW, mikä on 55 prosenttia kaikesta uusiutuvan energian vuoden 2018 teholisäyksestä. Seuraavina tulivat tuulivoima (28 %) ja vesivoima (11 %). Uusiutuvan energian nopea kasvu sähköntuotannossa näkyy siinä, että nyt sen osuus koko maailman sähköntuotantokapasiteetista on jo yli kolmannes.

Sähköntuotannossa uusiutuva energia on paaluttanut itsensä globaaliin luokkaan, kun ajatellaan, että vuonna 2018 yli 90 maalla oli vähintään 1 GW asennettua kapasiteettia ja vähintään 30 maalla yli 10 GW. Tuulivoima ja aurinkoenergia lisäävät vielä osuuksiaan siellä täällä, ja kasvavalla joukolla maita on yli 20 prosentin osuus uusiutuvaa sähköpaletissaan.

Lämmityksessä ja liikenteessä paljon parannettavaa

Uusiutuvan energian käyttö lämmityksessä ja jäähdytyksessä etenee hitaasti. Vuonna 2016 maailman lämmitysenergian käytöstä vain 10 prosenttia tuli modernista uusiutuvasta energiasta. Vaikka lämmitys ja jäähdytys kattavat lähes puolet globaalista energian loppukäytöstä, politiikkatoimet tällä alueella lähes loistavat poissaolollaan. Vuonna 2018 vain 47 maalla oli tavoitteet uusiutuvan energian lämmitykselle ja jäähdytykselle. Sääntelytoimiaharjoittavien maiden lukumäärä putosi 21:stä 20:een.

REN 21 suosittelee, että kiinteistönomistajien yhteistyötä erityisesti paikallistasolla lisätään uusiutuvan energian edistämiseksi lämmityksessä ja jäähdytyksessä. Lisäksi se perään kuuluttaa uusiutuvaa energiaa ja energiatehokkuutta koskevia politiikkatoimia suitsimaan lämmöntarpeen kasvua ja kiihdyttämään modernien uusiutuvien teknologioiden käyttöönottoa.

Vaikka liikenteen sähköistys on edennyt jo useamman vuoden ajan kohtuullista tahtia, uusiutuvan energian panos näkyy toistaiseksi selvimmin biopohjaisissa polttoaineissa. Liikenteessä uusiutuvan energian osuudeksi vuonna 2018 laskettiin vain 3,3 prosenttia, josta valtaosa tuli biopolttoaineista.

Sähköajoneuvojen osuus maailman autokaupasta ylsi vuonna 2018 jo 2,2 prosenttiin, ja sähköautoissa matkustavien ihmisten määrä lisääntyi samana vuonna peräti 63 prosenttia. Lisäksi yhä enemmän kaupunkeja on siirtymässä sähköbussikantoihin.

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Pixabay

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit