04.06.2018, kello 13.20

Energian sisämarkkina tiivistyy

EU:lta 300 miljoonaa kaasuyhteyksiin

Euroopan komissio on ilmoittanut rahoittavansa 309 miljoonalla eurolla kahta keskeistä kaasuinfraprojektia. Toinen on Tanskan ja Puolan välinen ja toinen Puolan ja Liettuan välinen yhteys.

Ensin mainittu Tanskan ja Puolan välinen kaasuyhteyshanke (Baltic-Pipe) saa 33 miljoonaa euroa ja Puolan ja Liettuan välinen hanke (GIPL) puolestaan 276 miljoonaa euroa.

Kummatkin hankkeet ovat EU:n lippulaivaprojekteja ja avainasemassa siinä mielessä, että niillä vastataan Itämeren alueen ja keskisen Itä- Euroopan energiahaasteisiin. Baltic-Pipe-hankkeen odotetaan lisävään kaasun hankintalähteitä ja edistävän siten kilpailua. GIPL- hanke avaa taas tien EU:n energian sisämarkkinoille, joille Baltian alueen eriytyneellä kaasujärjestelmälle ei aiemmin ole ollut pääsyä.

Energia- ja ilmastokomissaari Miguel Arias Caneten mukaan nykyaikainen, kiinteä ja strateginen energiainfrastruktuuri on olennainen osa Energiaunionia ja nykykomissio on sitoutunut vahvistamaan sitä toimikautensa aikana.

- Tukemalla kaasuyhteyshankkeita lisäämme tarjontaa ja energiaturvallisuutta aiemmin eristäytyneellä Baltian alueella. Tästä on viime kädessä kysymys, kun puhutaan eurooppalaisesta solidaarisuudesta energia-asioissa, Canete toteaa.

Lähde: energylivenews.com

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: iStock

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit