22.10.2018, kello 16.27

Vuonna 2017 lähes kaksi kolmasosaa

Kiina tuulivoiman rakentamiskärjessä

Kiinalaisten yhtiöiden osuus vuonna 2017 rakennetusta uudesta tuulivoimakapasiteetista oli 63 prosenttia eli lähes kaksi kolmasosaa, kertoo analyysiyhtiö Wood Mackenzie Power & Renewablesin uusi raportti.

Kapasiteetin rakentajina oli 11 kiinalaisyhtiötä, joista kärjessä oli CHN Energy. Se syntyi sähköntuotantoyritys Guodian Groupin sekä kaivos- ja energiayhtiö Shenhuanin yhdistymisen myötä. Wood Mackenzie Power & Renewablesin mukaan CHN Energyn tuulivoimaomistus on miltei kaksinkertainen verrattuna toisena olevaan espanjalaisyhtiö Iberdrolaan.

Viime vuosina vinhaa vauhtia Kiinaan asennetut useat tuulivoimalat ovat ohittamassa jo turbiinivalmistajien myöntämän takuuajan, sanoo Wood Mackenzie Power & Renewablesin Aasia-Tyynimeri-alueen analyytikko Xiaoyang Li.

- Isot tuulivoimatoimijat ovat hintojen aletessa alkaneet keskittyä enemmänkin olemassa olevien voimaloiden tuotantoon kuin uusien rakentamiseen, jolloin fokus on asetettu vahvasti laitosten toimivuuteen ja huoltoon.

Kotimarkkinoilta muille maille

Li lisää vielä, että kiinalaiset voimalaitosten omistajat ovat nyt siirtäneet katseensa kotimarkkinoilta muille markkinoille, joilla joko toteuttaa omia projekteja tai ostaa niiltä muilta. Australia on avoimena ja korkeatuottoisena markkina-alueena tässä suhteessa osoittautunut kiinalaisille houkuttelevaksi kohteeksi.

Raportin mukaan merituulivoiman rakentamista hallitsee neljä suurta yhtiötä, jotka kehittävät projekteja ja myyvät sitten noin puolet niistä “institutionaalisille sijoittajille”. Kasvava merituulivoimamarkkina hajautunee Aasiassa vuodesta 2022 eteenpäin niin, että Japani ja Etelä-Korea tulevat siihen vahvasti mukaan.

Kanadalaiset ja eurooppalaiset yhtiöt suunnittelevat Pohjois-Amerikkaan merkittävästi uutta tuulivoimakapasiteettia, kun taas Yhdysvalloissa tuulivoimateollisuus sai juuri valmiiksi 20 prosenttia kollektiivisesti sovitusta asennuskapasiteetista vuosille 2015-2016, toteaa Wood Mackenzien Pohjois-Amerikan tuulivoima-analyytikko Anthony Logan.

Lähde: renews.biz

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Pixabay

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit