24.10.2014, kello 12.49

Fortum tyytyväinen EU-johtajien päätöksiin

Päästökauppa kuntoon!

EU-maiden johtajien päätös energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteista vuodeksi 2030 hillitsee ilmastonmuutosta ja parantaa energia-alan investointiedellytyksiä, toteaa energiayhtiö Fortum.

EU-maiden johtajat ruotivat vuoteen 2030 ulottuvia unionin energia- ja ilmastopolitiikan tavoitteita 23.—24.10.2014 pitämässään Eurooppa-neuvoston kokouksessa. Fortumin mielestä tehdyt päätökset luovat uskoa poliittisten päättäjien haluun ja kykyyn sitoutua ilmastonmuutoksen hillitsemiseen — samalla energiayhtiöiden mahdollisuudet investoida vähäpäästöiseen energiantuotantoon paranevat.

Eurooppa-neuvosto sitoutuu vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä vähintään 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta. Samalla uusiutuvan energian osuus käytetystä energiasta on tarkoitus nostaa 27 prosenttiin. Energiatehokkuutta taas parannetaan 27 prosenttia.

— Euroopan unionin päätökset ovat tärkeä pelinavaus kohti tulevia kansainvälisiä ilmastoneuvotteluja, jotka järjestetään Pariisissa vuonna 2015, Fortumista huomautetaan.

Fortumin mielestä kasvihuonekaasupäästöjen vähentämien ja päästökauppa on jatkossakin pidettävä keskeisessä roolissa unionin ilmastopolitiikassa. Päästötavoitteen rinnalle nostettujen uusiutuvan energian ja energiatehokkuuden parantamisen tavoitteet taas olisi kohdistettava etupäässä päästökaupan ulkopuolisille toimialoille.

Päästökauppaa tehostettava pikaisesti

Päästövähennystavoitteen kiristäminen ei yksin riitä vahvistamaan Euroopassa käytössä olevaa päästökauppajärjestelmää, Fortumista todetaan. Päästökauppajärjestelmää olisi vahvistetta muilla toimilla jo ennen vuotta 2021.

— Päästökaupan vakausmekanismi olisi otettava käyttöön viimeistään vuonna 2017. Vakausmekanismi tuo vakautta ja ennakoitavuutta päästöoikeusmarkkinoille, mutta pitäisi samalla päästövähennystavoitteen muuttumattomana, Fortum muistuttaa.

— Hyvin toimiva päästökauppa parantaa vähäpäästöisten teknologioiden kilpailukykyä ja parantaa päästövähennyskeinojen kustannustehokkuutta.

Markkinaehtoisuus keskiöön

Vuoteen 2030 linjattujen ilmasto- ja energiatavoitteiden toteuttamisessa markkinaehtoisuus on Fortumin mielestä pidettävä keskiössä.

— Yhdenmukaiset ja kustannustehokkaat menetelmät tukevat Euroopan kilpailukykyä ja varmistavat vähäpäästöisen sähkön tuottamiseen kilpailukykyiseen hintaan. EU:n ilmastopolitiikan toteuttamisen kustannukset on kompensoitava teollisuudelle niin kauan, kunnes muut maat sitoutuvat vastaaviin tavoitteisiin.

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit