13.12.2017, kello 14.10

Pohjoismaisten sähkömarkkinoiden kehitys uhkaa hiipua

Sähkömarkkinafoorumi Pohjolaan

Edelläkävijäksi tunnustetun pohjoismaisen sähkömarkkina-alueen kehitys on hiipunut viime vuosina. Siksi pohjoismaiden ministerineuvosto päätti perustaa foorumin miettimään markkinoiden kehitystarpeita.

Uudella foorumilla ovat mukana Suomi, Ruotsi, Tanska ja Norja — kaikki yhteispohjoismaisilla sähkömarkkinoilla operoivaa neljä maata. Kustakin maasta foorumilla ovat edustettuina maiden energiaministeriöt, sääntelyviranomaiset — esimerkiksi Energiavirasto Suomesta — kantaverkkoyhtiöt sekä energiatoimialan järjestöjä ja energiaa käyttävien asiakkaiden edustajia.

Pohjoismaisten sähkömarkkinoiden kehittämistarpeita analysoinut selvitysmies Jorma Ollila ehdotti kesäkuussa valmistuneessa raportissaan tällaisen foorumin perustamista — nyt foorumi on perustettu. Myös EU-komissio on patistellut perustamaan alueellisia yhteistyöelimiä setvimään alueellista sähkömarkkinayhteistyötä. Nyt perustettu foorumi on vastaus myös komission toiveisiin.

Ensimmäinen foorumin kokous on tarkoitus kutsua koolle jo ensi vuoden toukokuussa. Tällä hetkellä foorumin työideoita vielä pohditaan. Energiateollisuus ry on jo ehtinyt ehdottaa asiakkaiden nykyistä sujuvamman osallistamisen mahdollistavien toimien pohtimista. Myös sähkötehon riittävyys ja uusiutuvan energian edistämistä koskevat politiikkaratkaisut olisi suomalaisten mielestä syytä saada käsittelyyn. Kantaverkkoyhtiö Fingrid on tahollaan ehdottanut kantaverkkoyhtiöiden kesken hankalaksi osoittautunutta säätösähkömarkkinoiden uudistamista ja hallintaa koskevien asioiden nostamista keskusteluun foorumilla.

Energiateollisuus ry toivoo, että virallisten kokoontumisien välillä keskustelua ja työtä jatkettaisiin viranomaisten vetämissä aihekohtaisissa työryhmissä. Pohjoismaisen ministerineuvoston sähkömarkkinatyöryhmällä saisi olla keskeinen rooli keskusteluun laajemmin nostettavien aiheiden valmistelussa.

kuva Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

Yhteispohjoismainen TSO olisi hyvä alku

TSOt pohjoismaissa yhteen, niin markkinakin selkeentyisi ja voitaisiin ajaa synergiat edellä. Win-Win.

PohjolaNorden - pe jouluk. 15 15:04:59 2017