Tuulivoiman tukitarvetta ja tukemisen vaikutuksia sähkön hintaa on mietitty paljon Saksassa. Keskustelu sai uutta vauhtia Dong Energyn luvattua toteuttaa kaksi projektia, joissa tuulisähkön tuottaminen ei edellyttäisi mitään tukiaisia. Yhtiön Pohjanmerelle rakennettavat OEP West ja Borkum Riffgrund West 2 ovat teholtaan 240 megawatin puistoja, joiden on määrä kytkeytyä verkkoon vuonna 2024.

Dong Energyn viestintäjohtaja Tom Lehn-Christiansenin mukaan yhtiö ei odota sähkön tukkumarkkinahinnassa tapahtuvan suuria muutoksia. Yhtiön näkemykset sähkön hintakehityksestä ovat hänen mukaansa ”konservatiivisempia” kuin monilla analyytikoilla. Asialla on uutisarvoa myös Suomessa, missä uutta uusituvalla energialla tuotetun sähkön tukijärjestelmää ollaan parhaillaan miettimässä.

Tukijärjestelmien sielunelämää on pohtinut myös Energiateollisuus ry:n energiantuotannon asiantuntija Antti Kohopää. Sähkön nykyisellä tukkumarkkinahinnalla tukea tarvitsisivat hänen mukaansa kaikki mahdolliset tuotantomuodot, mikäli tuotantoon halutaan uusia investointeja.

Jos uusia tukia ei otettaisi käyttöön lainkaan, sähkön tukkumarkkinahinta oletettavasti nousisi nykyiseltä noin 30 e/MWh tasolta. Muutos ei kuitenkaan olisi nykyisessä markkinatilanteessa kovinkaan raju.

— Lyhyellä aikavälillä hinta tuskin räjähtäisi kumpaakaan suuntaan.

Kohopään mukaan markkinahintaan voi vaikuttaa enemmän Ruotsin suunnitelma lisätä tuettua uusiutuvan energian tuotantoa 18 TWh:lla vuoteen 2030 mennessä. Tällä on vaikutusta myös Suomeen, koska Suomi ja Ruotsi toimivat samoilla yhteispohjoismaisilla sähkömarkkinoilla.

Ruotsalaisessa tukikonseptissa tuottajat saavat sähköstään markkinahinnan lisäksi ”sertifikaattimaksun”, jonka suuruus määräytyy kysynnän ja tarjonnan perusteella. Sertifikaatin hinta liikuskeli pitkään 10–20 euron haarukassa, mutta on nyttemmin painunut alimmillaan 4,5 euron kieppeille. Markkinoille on kuitenkin ollut tulijoita, vaikka vihreää sähköä tuottavia yrityksiä kannatellaan kainaloista Ruotsissa paljon kevyemmin kuin Suomessa — meillä tuulivoimayhtiöiden takuuhinta on markkinahinnan nykytasolla viidenkympin luokkaa megawattitunnilta.

Kohopää uskoo tuulisähkön kilpailukykyyn vapaillakin markkinoilla. Uskoa näyttää riittävän myös teollisuudella. Kohopään mukaan hankekehitysputkessa on tällä hetkellä tuulivoimaprojekteja 4000—11.000 megawatin edestä.

2020 luvun alussa uutta tuettua uusiutuvaa sähköntuotantoa on tarkoitus saada markkinoille kaksi terawattituntia vuodessa. Tämän seurauksena markkinoille saadun vihreän sähkön määrä vastaisin Suomen ilmastostrategian linjauksia. Jos tämä määrä tuotettaisiin kokonaan tuulivoimalla, tarvittaisiin uutta kapasiteettia noin 600 megawattia. Käytännössä koko uusiutuvan energian potti ei kuitenkaan mene pelkästään tuulivoiman piikkiin — Suomessa vihreää sähköä osataan tehdä muillakin tavoilla.

— Tilaa markkinoilla on vähän verrattuna hankkeiden määrään, joten kilpailu yritysten välillä tulee olemaan kovaa, Kohopää visioi.

Poliittinen vai kaupallinen riski

Tuulivoimatuen lisäämisen yhtenä perusteluna on ollut tarjota uudelle teknologialle mahdollisuus kehittyä kilpailukykyiseksi, jonka jälkeen tukia ei enää tarvittaisi. Perustelu on Kohopään mielestä murentunut käsiin, koska tuulivoima on jo ilmiselvästi kypsää teknologiaa. Hänen on vaikea uskoa, että alalla nähtäisiin vielä merkittäviä teknologisia innovaatioita tuotantotukien ansiosta.

— Tukien pitäisi palvella uusien teknologioiden kehittelyä ja kokeilua eikä taata jo kaupallista teknologiaa hyödyntävien yritysten kassavirtaa.

Viimeksi mainitussa tapauksessa tuet siirtävät yrityksille kuuluvaa liiketoimintariskiä veronmaksajille lisäten samalla projektien poliittista riskiä.

— Poliitikkojen ensisijainen tehtävä olisi nyt vähentää hankkeiden poliittista riskiä.

Askel tähän suuntaan olisi yksinkertaistaa uusiutuvan energian lähteiden tukijärjestelmää. Perinteisessä mallissa kaikilla tuotantomuodoilla eli tuuli-, aurinko-, vesi- ja biosähköllä on ollut omat tukijärjestelmänsä. Lisäksi sähkön ja lämmön yhteistuotannossa tuet on sidottu laitoksen kokoon. Järjestelmä olisi paljon selkeämpi ja hankkeiden kannattavuus helpommin arvioitavissa, jos kaikki uusiutuva tuotanto niputettaisiin samassa tukijärjestelmässä yhteen.

— Kaikki uusiutuviin energialähteisiin perustuva tuotanto saisi tällöin saman tuen energian lähteestä ja laitoskoosta riippumatta, Kohopää huomauttaa.

Kansalliset järjestelmät

Myös valtiollisten tukijärjestelmien harmonisoinnille olisi ilmiselvä tilaus alueella, jonka toimijat jakavat saman sähkön tukkumarkkinahinnan. Kansallinen tukipolitiikka on omiaan vaikeuttamaan esimerkiksi yritysten investointeja naapurivaltioihin.

Selkeä, yhteinen ja kilpailulle avoin markkina on myös EU:n keskeinen tavoite, minkä takia komissio yrittää nyt avata tätä solmua. Direktiiviesityksen mukaan uusiutuvien kansallisista tukipoteista 10 prosenttia olisi avattava myös muihin jäsenmaihin tehtäville investoinneille. Vuoden 2025 jälkeen osuus nousisi 15 prosenttiin.

Kohopään mukaan Suomi on suhtautunut penseästi esitykseen. Punaista valoa on aiemmin näytetty myös Ruotsin mallin mukaiselle järjestelmälle, missä tuen määrä vaihtelee kysynnän ja tarjonnan perusteella.       

Työperusteinen malli ei ongelma tuottajille

Hallitusneuvos Anja Liukko TEM:stä kertoo EU:n valtiontukisääntelyn edellyttävän, että tuotantotukijärjestelmä perustuu kilpailuttamiseen. Kilpailutusvaatimus on ollut voimassa jo vuodesta 2015 lähtien. Suomi on pitäytynyt tähän asti tariffiperusteisessa järjestelmässään siirtymäajan ansiosta.

Vuosien 2018—2020 aikana tavoitteena on kilpailuttaa uusiutuviin energialähteisiin tukeutuvia energiantuottajia yhteensä 2 TWh:n tuotannon edestä vuosittain. Tavoitteen määrittely varmistaa Liukon mukaan tuotantotavoitteiden toteutumisen ja tekee tuen budjetoinnista ennustettavan. Tarvittavan tehokapasiteetin määrittely samoin kuin tuotantoon liittyvät riskit jäävät samalla yritysten harteille.

Liukon mukaan työperusteinen malli ei ole ollut ongelma hankekehittelijöille.

— Esimerkiksi säästä johtuvat vuosivaihtelut voidaan tasata pidemmällä aikavälillä ja huomioida tukijärjestelmässä.

Tukikonseptin muutos koskee uusia hankkeita. Vanhaan syöttötariffijärjestelmään jo hyväksytyt laitokset saavat tuottamastaan sähköstä vanhan järjestelmän takaamaa tuottajahintaa maksimissaan 12 vuotta. Jos tuulivoimalan käyttöiäksi arvioidaan 25 vuotta, niin suunnilleen puolet tästä on tukeuduttava markkinahintaan.  

Valtiolta tavoite — yrityksiltä keinot

Ajatuspaja Liberan toiminnanjohtaja, aiemmin Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa toiminut Heikki Pursiainen, näkee valtioilla ja yrityksillä selvät reviirit myös energia-alalla. Hallinnon tehtävänä on hänen mielestään määritellä tavoitteet, yritysten kehitellä keinot niihin pääsemiseksi. Energia-alalla ohjaus on tosin erityisen haastavaa, koska tukea saavat käytännössä kaikki tuotantomuodot kaikissa valtioissa. Kyse on samalla elintärkeästä toiminnasta, jonka jatkuvuus on pystyttävä takaamaan.

Energiantuotannon hiilidioksidipäästöjä ajatellen Pursiainen haluaisi valtion yksinkertaisesti määrittelevän päästöille hinnan, jonka jälkeen yritykset hakeutuisivat tehokkaaseen toimintamalliin annetuilla ehdoilla.

Ellei tähän päästä, toiseksi paras vaihtoehto olisi uusiutuviin energialähteisiin tukeutuvan tuotannon tukeminen samalla kentällä — ottamatta kantaa tuotantomuotoihin.

— Jos tukea halutaan välttämättä jakaa nimenomaan tuulivoimalle, yritysten joukosta pitäisi valita ne, jotka toimivat pienimmällä subventiolla, Pursiainen toteaa.

Hallinnollisen ohjauksen ympäristönäkökulma painottuu hyvin vahvasti hiilidioksidipäästöjen hillintään. Ehkä liiankin vahvasti.

— Hiilidioksidipäästöt täyttävät näkökentän nyt niin tehokkaasti, että moni muu isokin asia jää helposti katveeseen ohjauksen suunnittelussa.

teksti Heikki Jaakkola / kuva Scanstockphoto