17.02.2015, kello 14.32

Statnettin kaapelinlaskualus Drammenin edustalla

Norjan ja Saksan välille siirtoyhteys

Norjan kantaverkkoyhtiö Statnett ja Saksassa toimiva sähkönsiirto-operaattori TenneT TSO GmbH ovat sopineet rakentavansa siirtoyhteyden maiden välille. NordLinkiksi nimetystä yhteydestä tulee laatuaan ensimmäinen Norjan ja Saksan välillä.

Sopimuksessa on myös kolmas osapuoli – rahoituksesta vastaava saksalainen kehityspankki KfW. Investointi on arvoltaan 1,5 – 2 miljardia euroa ja yhteyden pitäisi olla valmis vuoteen 2019 mennessä. Siirtokapasiteettia johdolla on 1 400 megawattia (MW), mikä riittää kattamaan yli 600 000 talouden sähköntarpeen.

Korkeajännitteisestä tasavirtayhteydestä tulee yli 600 kilometriä pitkä, josta merenalaista osuutta on noin 500 kilometriä. Vedenalainen kaapeli yhdistää Etelä-Norjan Tonstadin kaupungin ja pohjoissaksalaisen Wilsterin rannikkokaupungin.

Siirtoyhteyden avulla kumpikin maa vankistaa sähkön toimitusvarmuuttaan. Norja voi tuoda edullista tuuli- ja aurinkosähköä Saksasta, ja Saksa puolestaan Norjasta ”varastoitua” vesisähköä säätövoimaksi uusiutuvalle tuotannolle. Säätövoiman tarve Saksassa kasvaa varsinkin sen jälkeen, kun maan kaikki ydinvoimalat on suljettu vuonna 2022.

Norja ja Hollanti hanakoita yhdistyjiä

Hankkeen toteutuksesta vastaavat Statnett ja DC Nordseekabel GmbH&Co. KG, joka on TenneT TSO GmbH:n ja KfW:n yhteisyritys. Saksalainen TenneT TSO on puolestaan osa samannimistä hollantilaista kantaverkkoyhtiötä, joka investoi viime vuonna 600 miljoonaa euroa Hollannin ja Tanskan yhdistävään merenalaiseen kaapeliin.

Vuonna 2008 emo TenneT sai valmiiksi 580 kilometriä pitkän, siirtokapasiteetiltaan 700 MW:n NorNed kaapelin Hollannin ja Norjan välille, ja vuonna 2011 kapasiteetiltaan 1 000 MW:n, 260 kilometriä pitkän BritNed kaapelin Hollannista Britanniaan. Myös Norja aikoo yhdistyä Britanniaan rakentamalla sinne yhteistyössä National Gridin kanssa 1 400 MW:n kaapelin vuoteen 2020 mennessä.


Kuva: Statnett

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit