07.08.2019, kello 09.23

Alan globaali liikevaihto 20 miljardia vuonna 2028

Sähkönjakelu automatisoituu vauhdilla

Sähkönjakeluyritysten vuotuisen liikevaihdon ennustetaan kasvavan maailmanlaajuisesti noin 7,5 prosenttia vuodesta 2019 vuoteen 2028.

Tutkimusyhtiö Navigant Researchin mukaan koko alan liikevaihto nousee seuraavien 10 vuoden aikana nykyisestä noin 9,7 miljardista eurosta noin 18,7 miljardiin euroon. Kasvun taustalla ovat yritysten lisääntyvät investoinnit erityisesti jakelun automatisointiin.

Sähkönjakeluyhtiöt pyrkivät entistä luotettavampaan, läpinäkyvämpään ja joustavampaan verkkoon ottamalla käyttöön automaattiratkaisuja. Jakelu on yksi kriittisimmistä ja nopeimmin muuttuvista palasista sähköverkossa, sanoo tutkimusyhtiö.

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa sähkönjakelun automaatioratkaisut ovat tällä hetkellä alan silmiinpistävin piirre, kun taas Aasiassa keskitytään vielä vahvasti jakeluverkon laajentamiseen, eli itse verkon rakentamiseen ja perusparantamiseen. Etelä-Amerikassa, Lähi-idässä ja Afrikassa uusissa verkoissa on jo osittain automaatiota, mutta vanhoja ei ole perusparannettu.

Navigant Researchin tutkimusanalyytikko Michael Hartnack sanoo, että jakeluautomaation tärkeys on ymmärretty kaikkialla alan yrityksissä. Investointien taustalla ovat veronmaksajien, valvontaviranomaisten ja osakkaiden vaatimukset aiempaa luotettavammasta jakeluverkosta.

Lähde: Smart Energy International

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit