10.06.2020, kello 10.25

Miten saada kotitaloudet mukaan?

Tarve kysyntäjoustoihin kasvaa

Energiateollisuus on jo tovin etsinyt keinoja, joilla saada kotitaloudet mukaan tasapainottamaan sähkön tarjontaa ja kysyntää. Tehtävä ei kuitenkaan ole helppo, sillä tätä aluetta ovat perinteisesti hallinneet suuret kaupalliset asiakkaat.

Lisääntyvä määrä kotitalousasiakkaita tarvittaisiin juuri nyt mukaan, kun uusiutuvan tuotanto jatkaa kasvuaan tilanteessa, jossa sähkön kysyntä on alamaissa. Joustava kotitalouskulutus voisi toimia nyt puskurina. Mutta tilanteessa on mittavia haasteita, eikä vähiten sen vuoksi, että kotitaloudet haluavat selviä säästöjä vastineeksi sille, että muuttavat kulutustapojaan.

Automaatiota ja tekoälyä

Vanhempi analyytikko Oliver Archer Cornwall Insightista tarkastelee mahdollisia hyötyjä ja joustavia malleja, joita kotitalousasiakkaille on tarjolla. Päinvastoin kuin suuret teollisuusasiakkaat kotitaloudet eivät ole tottuneet täsmälliseen kulutuksen hallintaan, hän sanoo.

- Kodin energiankulutusta pohditaan varsin harvakseltaan, se koetaan monimutkaiseksi ja vaivalloiseksi aiheeksi. Tämä on yksi avainhaasteista, joka pitäisi ratkaista, mikäli kotitaloudet aiotaan saada kunnolla mukaan kysyntäjoustoihin, Archer korostaa.

- Haasteen selättämiseksi kodinteknologian tarjoajat keskittyvät nyt vahvasti automaatioon ja tekoälyyn. Niiden avulla laitteet saadaan vastamaan automaattisesti hintasignaaleihin käyttäjän valitsemien mallien ja suositusten mukaisesti. Tämä vähentää kotitalouksilta vaadittavia ponnistuksia osallistua kysyntäjoustoihin, ja voi houkutella siihen jopa alemmilla säästöillä.

Asiakkaan yksityisyys suojattava

Oliver Archerin mukaan käytön yksinkertaisuus ja helppous pitäisivät olla kaikkien kotitaloustarjousten ytimessä. Jotkut tarjoajat yhdistävät jousto-ohjauksen sopimukseen, kun laitteisto tai energiasuunnitelma hankitaan. Tuotteen toimittaja ohjaa asiakkaan puolesta kulutusta etänä. Kustannussäästöt ja joustosta syntynyt mahdollinen tuotto jaetaan toimittajan ja asiakkaan kesken.

- Asiakkaalle tämä saattaa näyttäytyä tuotteen etukäteisalennuksena tai jatkuvatilauksisena energiapalvelusopimuksena, jossa sähkönhankinnasta ja kysynnän hallinnasta veloitetaan tietty kuukausimaksu. Tässä lähestytään telealan ja muiden kulutusteknologiaan liittyvien alojen sopimuksia, joissa painottuvat entistä enemmän palvelumallit.

Archer muistuttaa kuitenkin, että nyt tarjottavissa palveluissa lähestytään asiakkaan yksityisyyttä ja tietojen saannin rajaa. Jotta palvelut saavuttavat massojen luottamuksen, on niiden oltava paitsi tarpeeksi yksinkertaisia ja kannustavia mutta myös taattava riittävä kuluttajansuoja.

Lähde: Smart Energy International

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit