23.03.2017, kello 14.35

Kokonaisenergian käyttötiedot viime vuodelta:

Energian käyttö kasvoi 2 % vuonna 2016

Energiaa käytettiin Suomessa viime vuonna 1335 petajoulea (PJ) eli 371 terawattituntia (TWh), kertovat Tilastokeskuksen ennakkotiedot. Määrä on 2 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015.

Sähkön käyttö oli 85,1 TWh, noin 3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin, minkä Energiateollisuus ry kertoi Sähkövuosi 2016 -infossaan jo tammikuussa.

Energian käytön nousuun vaikutti hieman viileämpi sää kuin ennätyslämpimänä edellisvuotena. Kokonaiskäyttö oli pienestä noususta huolimatta toiseksi pienintä 2010-luvulla.

Polttoaineista hiiltä käytettiin 16 prosenttia enemmän kuin vuonna 2015, puupolttoaineita puolestaan 5 prosenttia enemmän. Maakaasun käyttö sen sijaan väheni 9 prosenttia ja turpeen käyttö 5 prosenttia. Öljyn kulutus oli lähes samalla tasolla kuin edellisvuonna. Suurimmat energialähteet olivat puupolttoaineet 26 prosentin ja öljy 23 prosentin osuudella.

Fossiilisten polttoaineiden käyttö kasvoi 5 prosenttia edellisvuodesta ja niiden osuus energian kokonaiskulutuksesta oli 38 prosenttia. Uusiutuvaa energiaa käytettiin suunnilleen yhtä paljon kuin edellisenä vuonna ja sen osuus oli 34 prosenttia.

Mikäli uusiutuvan osuus lasketaan EU:n vuoden 2020 tavoitteiden mukaisesti suhteessa energian loppukäyttöön, osuus on noin 3–5 prosenttiyksikköä korkeampi. Vuonna 2015 tämä osuus oli 39,3 prosenttia, eli jo selvästi yli Suomen 38 prosentin tavoitteen.

Teollisuuden energian loppukäyttö pysyi samana kuin edellisenä vuonna - ennakkotiedon mukaan 45 prosenttia koko loppukäytöstä. Rakennusten lämmitysenergiaa käytettiin 8 prosenttia enemmän ja sen osuus loppukäytöstä oli 26 prosenttia. Liikenteen energian käyttö nousi prosentin ja oli 17 prosenttia energian loppukäytöstä.

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit