18.10.2016, kello 13.35

Valio-myrsky suurin syyllinen viime vuoden sähkökatkoihin

Kaksi katkoa per asiakas

Sähköt olivat viime vuonna poikki noin 1,4 tuntia suomalaista sähkönkäyttäjää kohden. Suurin syyllinen oli lokakuussa riehunut Valio-myrsky. Tämä käy ilmi tuoreesta keskeytystilastosta.

Suurin osa sähkökatkoista aiheutuu lumen, jään tai myrskyjen aiheuttamista vioista.

Asemakaavoitetuilla alueilla sähkökatkoksen pituus viime vuonna oli keskimäärin alle 20 minuuttia. Asemakaava-alueiden ulkopuolella sähkötön aika sen sijaan oli 6,5 tuntia. Juuri ilmestyneen keskeytystilaston mukaan sähkökatkoja oli viime vuonna yhtä asiakasta kohti kaksi kappaletta.

Valtaosa sähkökatkoista johtui myrskyjen, lumen tai jääkuorman aiheuttamista vioista. Kaikista viime vuonna sattuneista keskeytyksistä 5,5 prosenttia oli ns. suunniteltuja sähköverkon töistä aiheutuneita keskeytyksiä. Yleensä työkeskeytyksien syynä on sähköverkossa toteutettavat laajennustyöt.

Viat korjataan aikaisempaa nopeammin

Sähkömarkkinalain uudistaminen ohjaa voimakkaasti sähköverkkojen rakentamista ja saneeraamista. Sähköverkkoja saneerataan vuosittain sadoilla miljoonilla euroilla — lain vaikutukset näkyvät myös keskeytysaikojen lyhenemisenä.

Esimerkiksi tämän vuoden elokuussa riehunut Raulin päivän myrsky vei sähköt 200 000 asiakkaalta. Vaikka keskeytysten määrä oli suuri, saatiin viat korjattua parissa päivässä. Vuonna 2011 tuhojaan tehneiden Hannu- ja Tapani-myrskyjen vahinkoja korjattiin viikkoja. 

Yhteistyöllä tuloksia

Sähkökatkoista päästään parhaiten eroon saneeraamalla sähköverkot myrskyn kestäviksi. Saneeraustöiden eteneminen edellyttää vuosittain tuhansia lupia maanomistajilta, joiden mailla sähkönverkot sijaitsevat. Jos lupamenettely on sujuvaa, sujuvat sähköverkoissa tehtävät muutostyötkin sukkelasti.

Sähköverkkoyhtiöitä edustava Energiateollisuus ry toivoo, että lupamenettelyitä voitaisiin kehittää yhteistyössä maanomistajien, lupaviranomaisten ja verkkoyhtiöiden kesken. Suomen hallituksen normienpurkutalkoot antaa tähän hyvät mahdollisuudet.

Keskeytystilastoinnin uudistamistyön vuoksi nyt julkaistujen tilastojen kattavuus on poikkeuksellisesti vain 44 prosenttia. Lopulliset tilastot julkaistaan loppuvuoden aikana.

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit