04.02.2015, kello 11.42

Verkkojännitteisen halogeenilampun jälkeen kakkoseksi:

Ledilamppujen suosio kovassa kasvussa

Suomen suosituimman valonlähteen, verkkojännitteellä toimivan halogeenilampun osuus Suomen lamppumyynnistä oli vuonna 2014 noin 48 prosenttia. Ledilamppujen suosio kasvaa kuitenkin nopeimmin. Ledilamppu nousi viime vuonna kakkospaikalle ohi energiansäästölampun. Kokonaismyynnistä ledin osuus oli 24 prosenttia.

Ledilamppu on vähintään kaksinkertaistanut suosionsa toistuvasti jo usean vuoden ajan, ja sen ennakoidaan ottavan johtopaikan haltuunsa jo lähivuosina.

– Kierrekantaan sopivien ledilamppujen hinnat ovat viime aikoina laskeneet ja niiden ominaisuudet riittävät jo perinteisten valaisimien valonlähteeksi, Sähköteknisen Kaupan Liiton (STK) toimitusjohtaja Tarja Hailikari toteaa.

Hailikari ennakoi ledilamppujen suosion jatkavan kasvuaan ja lamppujen kehittyvän samaan aikaan entistäkin paremmiksi.

Tasaista kiinnostusta kohtaavat vuodesta toiseen nyt kolmostilalle jäänyt energiansäästölamppu (14 %) sekä pienjännitteinen halogeenilamppu (7 %), joiden molempien myyntihuippu oli jo vuosia sitten.

Kotitalouksissa tyypillisesti käytettäviä lamppuja ostettiin viime vuonna Suomessa kaikkiaan 13,6 miljoonaa kappaletta.

Valaistuksen osuus kotien sähkönkulutuksesta pienenee

Hehkulamput ovat poistumassa yleisvalaistuksesta ja niitä myydään lähinnä erikoistarkoituksiin, kuten esimerkiksi uunien valonlähteeksi. Vielä viisi vuotta sitten hehkulamppuja myytiin ylivoimaisesti eniten tarjolla olleista lampuista.

Muutoksen myötä tarjolle on tullut laaja valikoima energiatehokkaita valonlähteitä, mikä on puolittanut valaistuksen osuuden alle 8 prosenttiin asuntojen sähkönkäytöstä.

– Ledilamppuihin ja ledivalaisimiin siirtyminen onkin yksi merkittävimpiä tekoja, joilla jokainen suomalainen voi säästää energiaa ja edistää kestävää kehitystä, Hailikari korostaa.


Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit