28.10.2019, kello 14.50

Uusiutuvat ennätykseen, mutta …

Saksan maatuulivoiman kasvu takkuaa

Uusiutuvan energian osuus Saksan sähkön kokonaiskulutuksessa nousi ennätykselliseen 43 prosenttiin kuluvan vuoden ensimmäisten 9 kuukauden aikana. Ennätystä varjostaa kuitenkin maatuulivoiman kapasiteetin kasvun hiipuminen lähelle nollaa, mikä vaarantaa maan tavoitteen nostaa uusiutuvien osuus 65 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Verrattuna vuoden 2018 ensimmäisten 9 kuukauden osuuteen (38,1 %) uusiutuvien osuus sähkönkulutuksessa nousi viisi prosenttiyksikköä. Merkille pantavaa on myös se, että uusiutuvilla tuotettiin lähes 50 prosenttia enemmän sähköä kuin kivi- ja ruskohiilellä yhteensä. Viime vuoden samana ajanjaksona uusiutuvilla ja hiilellä tehtiin suunnilleen sama määrä sähköä.

Ennätyksellisestä uusiutuvien osuudesta ovat viestineet Saksan energiateollisuutta edustava etujärjestö BDEW ja tutkimussäätiö ZSW. BDEW:n toimitusjohtaja Stefan Kapferer sanoo 43 prosentin olevan "erittäin myönteinen" osuus, mutta että se asettuu aivan eri valoon, kun ajatellaan tuulivoimarakentamisen dramaattista tilannetta. Kapfererin mukaan Saksan tavoite 65 prosentin uusiutuvien osuudesta vuonna 2030 on vaarassa.

Uutta kapasiteettia vain kymmenesosa 2 vuoden takaisesta

Samaan aikaan kun sähköntuotantoluvuista viestittiin, julkistettiin myös Saksan teknologiateollisuutta edustavan VDMA Power Systemsin tilaama tutkimus, jonka ydinsanoma oli, että Saksan maatuulivoiman menestystarina on tällä hetkellä vaarassa murtua. Vuoden 2019 ensimmäisten 9 kuukauden aikana uutta maatuulivoimaa nousi vain 0,5 gigawattia (GW), kun sitä samaan aikaan edellisenä vuonna kohosi 2,4 GW ja vuonna 2017 peräti 5,3 GW. Johtopäätös oli yksinkertaisesti, että maatuulivoiman rakentamisessa on koettu jyrkkä alamäki.

Maatuulivoima on avaintekijä Saksan energiakäänteessä ja johtava voima maan uusiutuvan energian teollisuudessa. Mutta nyt ongelmaksi ovat nousseet tilanpuute ja jatkuvasti tiukentuvat säännökset etäisyyksistä, joita vaaditaan tuuliturbiinien ja asuinalueiden välille.

-Teollisuudenala on liukumassa todelliseen lamaan, toteaa Stefan Kapferer ja jatkaa, että mikäli poliitikot eivät lopulta löysää jarrupoljinta tuulipuistojen kasvun tieltä, edessä on romahdus ja 65 prosentin tavoitteen saavuttamatta jääminen.

Tuulivoimarakentaminen työllistää merkittävästi

Konsulttiyhtiö Prognosin VDMA:lle tekemän tutkimuksen mukaan Saksan kuusi viimeisintä maatuulivoimaa koskevaa huutokauppaa ovat olleet alimerkittyjä. Syyskuussa tarjouksia tehtiin vain 35 prosenttia tarjolla olleista 500 megawatista (MW).

Tutkimuksessa kehiteltiin kolme erilaista skenaariota maatuulivoiman lisäämiseksi vuoteen 2030 asti. Nykysuuntausta mukaileva skenaario toisi lisäystä vain yhden gigawatin (GW) vuositahtia. Sei voisi merkitä sitä, että jopa 27 prosenttia alaan suorasti liittyvistä työpaikoista menetettäisiin. Seuraukset olisivat massiivisia saksalaisten tuotantolaitosten kilpailukyvylle ja saattaisivat johtaa muuttoihin ulkomaille.

Myönteisemmässä skenaariossa, joka pohjautuu nykyiseen poliittiseen laajentumistavoitteeseen saavuttaa 73 GW:n kokonaiskapasiteetti vuoteen 2030 mennessä, työllisyys supistuisi neljä prosenttia.

Kaikista optimistisimmassa skenaariossa, joka ottaa huomioon maan suunnitellun hiili-exitin korvausvaikutukset ja vuoden 2030 uusiutuvien 65 prosentin tavoitetason sähkönkulutuksesta, työllisyys voisi kasvaa jopa 10 prosenttia. Vuotuisen maatuulivoiman kapasiteettilisäyksen pitäisi tässä tapauksessa yltää 4,7 GW:iin.

Tuulivoimateollisuutta ei ”suljeta eikä avata hanasta"

VDMA Power Systemsin toimitusjohtaja Matthias Zelinger sanoo Saksan teollisuudelle olevan kova paikka sietää pitkittyvää tuulivoimarakentamisen romahdusta. Lisäksi hän painottaa, että naapurimaista löytyy tiukkaa kilpailua tuulivoimainvestointien houkuttelemiseksi.

Saksalainen tuotanto on monia muita maita kalliimpaa, mutta on toistaiseksi hyötynyt historiallisesti kasvaneista infrastruktuureista ja vähittäismyyntijärjestelmistä, jotka yhä antavat Saksalle etua investointien houkuttelemisessa. Zelingerin mukaan talousministerin toimintasuunnitelma on jo osoittanut monia haasteita ja hän kiirehtiikin liittohallitusta ja osavaltioita takaamaan varmuuden meneillään oleville hankkeille.

- Meidän on heitettävä romukoppaan ajatus, että koko teollisuudenala voidaan hanan tapaan sulkea tai avata silloin, kun mieliala muuttuu tai kun seuraavat vaalit ovat kulman takana.

Saksan talouselämä ja energiaministeriö yhdessä osavaltioiden kanssa esittelivät äskettäin suunnitelman, jolla avata tuulivoimarakentamista piinaava umpisolmu. Suunnitelma sisältää liudan sääntelymuutoksia. Hiljattain hyväksytyn liittohallituksen ilmasto-ohjelman mukaan kunnat saavat osan voitoista, joita niiden maa-alueelle rakennetut tuuliturbiinit tuottavat. Mutta ohjelmassa todetaan myös, että turbiinien on oltava vähintään 1 000 metrin päässä lähimmästä asuinalueesta.

Saksan maatuulivoima kattaa jo 16 % maan sähkönkulutuksesta. Mutta uuden maatuulivoiman rakentaminen on nyt tosi vaikeaa. 

Lähde: Clean Energy Wire
Teksti: Jukka Kortelainen/ Pääkuva: WindEurope

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit