31.10.2017, kello 18.33

Amerikkalaismetsistä apua Euroopan päästövähennyksiin

Entinen Maan Ystävä puolustaa metsäenergiaa

Ympäristöjärjestöt varoittelevat alvariinsa bioenergian haitoista – viimeksi näyttävästi Euroopan parlamentissa. Puun polttaminen ei ympäristöväen mielestä ole matalahiilistä tulevaisuutta. Mutta entinen Maan Ystävät-järjestön johtaja Tony Juniper on eri linjoilla; hänestä metsiä voi ja pitää hyödyntää kestävällä tavalla, niin että hiilinielut säilyvät tai jopa lisääntyvät.

Juniper sanoo EurActiv-julkaisussa, että nollahiiliseen talouteen on siirryttävä nopeasti. Tärkeimpiä asioita siirtymisessä ovat hänen mukaansa sähköntuotannon irtautuminen hiilestä, uusiutuvan energian lisääminen sekä metsien säilyttäminen ja niiden laajentaminen.

Ilman bioenergiaa tavoitteet karkaavat käsistä

– Hiilestä luopuminen edellyttää sen korvaamista puhtaammilla tuotantomuodoilla, esimerkiksi tuulella ja auringolla. Mutta vaikka ne kasvavatkin nopeasti, kohdistuu niihin yhä haasteita, tuulettomina päivinä ei saada tuulisähköä eikä öisin aurinkosähköä. Sähkön varastointiteknologian edistyminen helpottanee tilannetta, mutta ei tarpeeksi nopeasti.

Vesivoima on koeteltu ja hyvin säädettävä uusiutuvan sähkön tuotantomuoto. Euroopan maista ani harvalla on kuitenkaan sellaista maantieteellistä pinnanmuotoa, että vesivoima riittäisi kansallisiin tarpeisiin asti. Vuorovesivoima kehittyy ja joillakin mailla saattaa olla sen tuottamiseen kohtalaisen hyviä mahdollisuuksia, mutta vaikka se on vielä lapsenkengissä, kohdistuu siihenkin jo ympäristöpaineita.

   Tony Juniper

Ydinvoima on päästötön tuotantomuoto, mutta joustamaton. Se ei siten sovellu käytettäväksi jatkuvasti säätövoimana tuuli- ja aurinkoenergialle. Siihen tarvitaan joustavampaa matalahiilistä tuotantoa.

Sähkön varastointiteknologiasta Juniper sanoo, että se edistyy jo harppauksin sähköisen liikenteen kehityksen vanavedessä. Mutta verkkoon liitettävät isot akustot ovat yhä huikean kalliita eivätkä niin ollen taloudellisesti ja poliittisesti vielä vuosiin kovin varteenotettavia vaihtoehtoja uusiutuvan sähkön käytön lisäämiseksi.

Sähköautojen kasvu tarjoaa potentiaalinsa sähkön varastointiin, mutta lyhyellä tähtäimellä sähköautojen lisääntyminen vaatii Juniperin mielestä enemmänkin uusiutuvaa sähköä kuin että autojen akut toimisivat välittömästi tasapainottavana tekijänä tuotannon ja kulutuksen välillä.

– Niinpä varteenotettavimpia vaihtoehtoja on biomassa, jolla voidaan tuottaa hallitusti uusiutuvaa sähköä. Se toimii hyvin säätövoimana ja polttoaine on helposti varastoitavissa. Monien muiden energialähteiden tapaan biomassa on osoittautunut kiistanalaiseksi, erityisesti Britanniassa, jossa maan suurin hiilivoimalaitos Drax on muutettu toimivaksi osittain biomassalla.

Tony Juniper toimii Draxin neuvonantajana muutosprosessissa, johon yhtiö on saanut valtionapua. EU käynnisti valionapua koskevan selvityksen tammikuussa 2016, mutta se kumoutunee Brexitin myötä.

Pellettioppia Yhdysvaltain Etelästä

Juniper on ollut Yhdysvalloissa katsastamassa Draxille tuotavien puupellettien hankintaketjua ja se on saanut hänet vakuuttuneeksi, että ympäristöjärjestöjen väitteet puuenergian käytön kasvun aiheuttamista hiilinieluvähennyksistä eivät pidä paikkaansa.

– Uskon sen olevan rationaalinen energiavalinta niin pitkään, kuin kestävyysehdot täyttyvät. Bioenergiaa tuottavia metsiä on hoidettava tavalla, jotka säilyttävät tai jopa lisäävät hiilinieluja.

Juniper kertoo, että Yhdysvaltain Etelä, joka on pinta-alaltaan yli kolme kertaa suurempi kuin Britannia, tuottaa kuudenneksen maailman puusta. Metsänomistajia on tuhansia – globaaleista yhtiöistä pieniin perheyrityksiin, joista suurin osa toimii taloudellisin perustein.

Jos puun kysyntää on riittävästi, aika ja raha sijoitetaan metsänhoitoon. Muussa tapauksessa metsäalueita muutetaan esikaupunkialueiksi tai aurinkoenergiafarmeiksi. Mutta puun vahvan kysynnän ansiosta hiilen määrä alueen puissa on kasvanut yli 100 prosenttia 1950-luvulta lähtien.

Ilmastonmuutoksen näkökulmasta hiilen määrä kasvu puissa on Juniperin mukaan tervetullutta, ja niin ovat myös taloudelliset signaalit, jotka ylläpitävät tai jopa vahvistavat tätä dynamiikkaa. Eurooppaan lahdattavat pelletit ovat lisäksi paikanneet menetystä, jota on syntynyt perinteisten metsätuotteiden kuten sellun ja paperin kysynnän laskun vuoksi.

On nähtävä metsä puilta

– Suurin osa metsäharvennuksien yhteydessä kaadettavista puista menee sahoille puutavaran tuotantoon, ja oksat sekä muut metsään jäävät puutähteet käytetään pellettien tuotantoon. Runkopuuta, josta metsänomistajat saavat parhaan tuoton, menee hyvin vähän energiantuotantoon.

Juniper kuuli Yhdysvalloissakin väitteitä siitä, että pellettituotanto tuhoaa vanhoja metsiä. Hän vieraili Pohjois-Carolinan yhdessä vanhassa metsässä, joka oli hakattu viimeisten 100 vuoden aikana useamman kerran ja viimeksi pari vuotta sitten. Siitä huolimatta metsä oli uudelleen kasvamassa hyvää tahtia ja siitä oli tulossa mosaiikkimainen, mikä on omiaan villille luonnolle.

Mosaiikkimaisuus muistuttaa Juniperin mielestä meitä siitä, että kun ajatellaan metsäenergian hyötyjä ja haittoja, on katsottava kokonaisuutta – ympäröivää maisemaa kuin vain yhtä metsäpalstaa, puhumattakaan yksittäisistä puista. Kun näin tehdään, biomassan käyttöön voidaan yhdistää kestävät ympäristö- sekä talous- ja työllisyysnäkökulmat.

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit