02.08.2017, kello 14.48
Yritysten hiilidioksidipäästöjen vähentäminen tehotonta
Paljon porua, vähän villoja
Maailman saastuttavimmat yritykset tekevät paljon toimia hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi, mutta tulokset ovat jääneet laihoiksi. Tämä selviää tuoreesta pro gradu -tutkimuksesta.
Hiilidioksidia ilmaan pöllyttävät yritykset tekevät paljon päästöjä vähentäviä toimenpiteitä, mutta samaan aikaan yritysten hiilidioksidipäästöt tonneina mitattuna ja liikevaihtoon suhteutettuna eivät olet laskeneet. Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa valmistunut pro gradu -tutkimus piirtää aiheesta synkän kuvan: keskimäärin maailman suurimmat saastuttajat eivät ole onnistuneet vähentämään päästöjään vuosien 2010–2015 välisellä jaksolla.
Tutkimustulokset kuvaavat vain keskimääräistä tilannetta yritysten keskuudessa. Käytännössä osa yrityksistä on myös onnistunut vähentämään päästöjään. Onnistumisten merkitys jää kuitenkin kokonaisuudessa vähäiseksi, koska suurten saastuttajien painoarvo on niin suuri. Esimerkiksi General Motors Company ja teräsyhtiö SSE onnistuivat tutkitulla aikavälillä laskemaan hiilidioksidipäästöjään — samalla laskivat myös yritysten liikevaihtoon suhteutetut päästömäärät. Kummankin yrityksen hiilenhallinta oli sitä paitsi jo tutkimuksen alkuvaiheessa valmiiksi korkealla tasolla — päästöjen vähentämisen teho siis kasvoi koko ajan.
Alliant Energy Corporation ja ThyssenKrupp AG eivät onnistuneet yhtä hyvin. Yhtiöiden hiilidioksidipäästöt ja liikevaihtoon suhteutetut hiilidioksidipäästöt kasvoivat. Lisäksi yritysten hiilenhallinta heikkeni tutkitun jakson aikana.
Tutkimus ei anna vastausta siihen, miksi yritysten päästövähennystoimet jäivät niin usein tehottomiksi. Syillä voi kuitenkin spekuloida. Ehkä yritysten valitsevat toimenpiteet olivat liian vaatimattomia tai toimet vaikuttavat vasta pidemmällä aikavälillä. Voi myös olla, että kaikkia päästövähennystoimia ei ole tehty, vaikka näin on annettu ymmärtää.
Toistaiseksi suuret pääomasijoittajat eivät sijoituspäätöksiä tehdessään vielä välitä kovin paljon siitä, tuottaako sijoituskohde paljon tai vähän hiilidioksidipäästöjä tai siitä onko sijoituskohteella tehokas ohjelma päästöjen vähentämiseksi. Asetelma voi kuitenkin vielä muuttua.
Tutkimuksen lähdeaineistona käytettiin Carbon Disclosure Projet (CDP) -järjestön ilmastonmuutosohjelman tietoja vuosilta 2010–2015. Analyysissä oli mukana 252 maailmanlaajuisesti toimivaa yritystä, jotka tonneina laskettuna tuottavat eniten hiilidioksidipäästäjä maailmassa. Näistä yrityksistä yhteensä 200 tuottaa vuosittain yli 14 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Tutkimuksessa mukana olleista yrityksistä 80 prosenttia osallistuu vuosittain Carbon Disclosure Projet -ohjelman tietojen tuottamiseen
Pro gradu -työ tehtiin osana Tekesin rahoittamaa Neo-Carbon Energy -tutkimushanketta, joka toteutetaan LUT:n, Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:n ja Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen yhteistyönä.
Kuva: Scanstockphoto
Kommentit