16.12.2014, kello 14.28

Sähkön pientuotantoa pohtinut työryhmä sai työnsä valmiiksi

Pientuotanto hallitusti markkinoille

Sähkön pientuotannon kasvua voidaan edistää hallitusti. Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä pohti sähkön pientuotannon asemaa ja laati ehdotuksia pientuotannon edistämiseksi.

Sähköä tuotetaan tulevaisuudessa entistä enemmän koteihin ja kiinteistöihin asennetuilla laitteilla. Tyypillisin pientuotantomuoto on aurinkopaneeli tai pieni tuulivoimalaitos. Yleensä laitteita hankkinut kotitalous tai kiinteistönomistaja käyttää tuottamansa sähkön itse. Joskus sähköä syntyy ylitse oman tarpeen, jolloin se on voitava myydä sähkönyhtiön verkkoon. Pientuotannon yleistyminen muuttaa perinteistä sähkönmyyjän, verkkoyhtiön ja sähkönkäyttäjän työnjakoa. Uutta asetelmaa pohdittiin työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) asettamassa työryhmässä. Työryhmä mietti keinoja pienimuotoisen sähkön tuotannon edistämiseksi ja tarkasteli pientuotannon potentiaalia tulevaisuudessa. Pientuotannolla on myös mahdollista lisätä uusiutuvan energiaan osuutta ja parantaa rakennusten energiatehokkuutta.

Pientuotannon osuus vielä vähäinen

Pienimuotoisesti tuotetun sähkön osuus sähkön kokonaistuotannosta on Suomessa vielä vaatimaton. TEM:n työryhmän arvioin mukaan pienimuotoisesti tuotetun sähkön potentiaali vuoteen 2020 mennessä olisi 600 megawattia. Energiaksi muutettuna tämä olisi vuosittain noin yksi terawattitunti. Sähkön kokonaistuotannosta se olisi noin 1—2 prosentin viipale. Suurin potentiaali on aurinkosähkön tuotannossa.

Pientuotantosähkö kilpailee sähkönmarkkinoilla samoilla ehdoilla kuin sähkön suurtuotanto. Työryhmä arvioi, että lisääntyvän pientuotannon vaikutukset sähkönmarkkinoiden kehitykseen tai markkinaosapuolten asemaan jäävät kuitenkin vähäisiksi. Pientuotantolaitteiden hankkimisen suurin este on vielä pitkään laitteilla tuotetun sähkön heikko kannattavuus. Ylijäämäsähkön myyminen sähköyhtiöiden verkkoon on jo nyt mahdollista, mutta tekniikan ja hallinnollisten toimien osalta on vielä parantamisen varaa. Sähköyhtiöt suhtautuvat positiivisesti sähkön pientuotantoon ja ostavat yleensä niille tarjottuja pieneriä — pientuottaja saa kuitenkin investoinnistaan parhaan hyödyn silloin, kun sähkö käytetään itse ja sillä korvataan verkosta ostettua sähköä.

Nykyiset kannustimet toimivia

Työryhmä ei muuttaisi nykyisin käytössä olevia pienimuotoisen sähköntuotannon kannustimia. Mikäli pienimuotoisen sähköntuotannon taloudellisia kannustimia tai mittarointivelvoitteita muutetaan, olisi muutokset toteutettava maltillisesti ja riittävän pitkien siirtymäaikojen avulla.

Taloudellisia kannustimia käytettäessä teknologianeutraalit ja energiamuotoneutraalit ratkaisut ovat parhaita, työryhmä toteaa. Hyvät taloudelliset kannustimet edistävät myös uuden teknologian käyttöönottoa ja rakennusten energiatehokkuutta.

— Kun taloudelliset kannustimet ovat läpinäkyviä, voidaan niiden käytöstä saatavien hyötyjen ja niistä aiheutuvien kustannusten kohdentumista arvioida helposti, työryhmä muistuttaa.

Energiateollisuus ry tukee työryhmän esityksiä

Pienimuotoisen sähköntuotannon edistäminen parantaa Suomen energiaomavaraisuutta. Samalla uusiutuvan energian osuus kasvaa. Suomalaisille yrityksille voi myös avautua aivan uudenlaisia laite- ja palvelumarkkinoita, toteaa sähköyhtiöitä edustava Energiateollisuus ry.

— Kotitalouksille soveltuva pienimuotoinen sähköntuotanto lisää kansalaisten kiinnostusta energia-asioita ja sähkömarkkinoiden toimintaa kohtaan, iloitsee Energiateollisuus ry:n vähittäismarkkina-asiantuntija Riina Heinimäki.

— Sähköyhtiöt ovat helpottaneet pienimuotoisen sähkön pääsyä markkinoille jo vuosia. Samalla Energiateollisuus ry on laatinut valtakunnalliset tekniset suositukset pientuotannon liittämiseksi sähköverkkoon.

Energiatoimialalla on myös kehitetty yhteiset pelisäännöt, joilla varmistetaan pienimuotoisesti tuotetun sähkön pääsy markkinoille.

— Monet sähkönyhtiöt ostavat jo nyt asiakkaiden tuottamaa piensähköä, Heinimäki toteaa.

Työryhmän loppuraportti löytyy täältä.

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit