28.09.2020, kello 10.44

Toisella vuosineljänneksellä

Brittisähköstä 44% uusiutuvilla

Britannia tuotti sähköstään kuluvan vuoden toisella neljänneksellä 44,6 prosenttia uusiutuvilla. Osuus on tilastohistorian toiseksi korkein, kertoo maan elinkeinoministeriön tuore raportti.

Julkistettujen tilastojen mukaan fossiilipolttoaineilla tuotetun sähkön osuus laski huhtikuun alusta kesäkuun loppuun 35,1 prosenttiin. Tämä oli vasta toinen kerta, kun uusiutuvilla energialähteillä tuotetun sähkön määrä ylitti vuosineljänneksen aikana fossiilisilla tuotetun sähkön määrän Britanniassa.

Tilastoluvuista voi myös päätellä, että hiilisähkön tuotanto putosi ennätysalhaalle, sillä kyseiseen neljännesvuosijaksoon osui 67 päivää kestänyt hiilivapaa jakso. Sitä pidempää jaksoa saa hakea 1800-luvulta, eli ajalta teollisen vallankumouksen sähköistymistä.

Vuoden 2020 toisen neljänneksen sähköstä oli vähähiilistä 62,1 prosenttia. Osuus on 9,3 prosenttia korkeampi kuin vastaavana aikana vuosi sitten. Kasvusta ovat vastanneet uusiutuvat energialähteet, sillä ydinvoiman osuus pysyi samana kuin se oli vuoden 2019 toisella neljänneksellä.

Lähde: EnergyLiveNews

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Shutterstock

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit