Ensimmäistä kertaa kaupallisessa toiminnassa oleva voimalaitos ottaa talteen ja varastoi suuren osan hiilidioksidipäästöistään (CCS), kertoo Nature-lehti.

- Meihin kohdistuu kiinnostusta kaikkialta maailmasta, voimalaitosyhtiö Sask Powerin toimitusjohtaja Robert Watson sanoo. Yhtiö suunnittelee myyvänsä noin miljoona tonnia hiilidioksidia vuodessa — 90 prosenttia kolmosyksikön päästöistä — öljy-yhtiö Cenovus Energylle, joka johtaa paineistetun kaasun syvälle maakerroksiin pakottaakseen vaikeasti hyödynnettävän öljyn ylös.

Sask Powerin CCS- laitoksen piti alun perin käynnistyä jo huhtikuussa, mutta uudisrakennus- ja huoltoseisokki venyi ja viivästyttää starttia. Joka tapauksessa näyttää siltä, että se starttaa hieman aikaisemmin kuin sitä selvästi suurempi amerikkalainen CCS-laitos.

Tämä tiukasti imussa käynnistyvä suurempi laitos on Mississippi Powerin rakennuttama täysin uusi hiilivoimala Kemper Countyssa. Mississippi Power on Atlantassa sijaitsevan Southern Companyn tytäryhtiö.

Laitos käyttää huonolaatuista ruskohiiltä, jonka se muuntaa poltettaviksi kaasuiksi. Laitoksen hiilidioksidin talteenoton kapasiteetti on 3.5 miljoonaa tonnia vuodessa – kaksi kolmas osaa sen vuotuisista päästöistä. Boundary Damin tapaan senkin kaasu myydään öljynporausteollisuudelle.

Kustannukset yhä pullonkaulana

Vaikka nämä kaksi projektia antavatkin ilonaihetta CCS:n kannattajille, CO2-talteenoton ja varastoinnin ongelmana ovat yhä kustannukset. Teknologia on edennyt hitaasti, koska halua isojen projektien rahoittamiseen ei tunnnu löytyvän.

Mutta CCS:ää tarvitaan, mikäli kansainväliset ilmastotavoitteet vuoteen 2050 mennessä aiotaan saavuttaa. Kansainvälinen energiajärjestö IEA on laskenut, että ilman CCS:ää tavoitteiden saavuttaminen maksaa 40 prosenttia enemmän.

Konsepti ei ole rakettitiedettä: öljyteollisuus on porauksissaan johtanut hiilidioksidia maahan jo lähes puolen vuosisadan ajan. Se myös hankkii CO2:ta suoraan kemianteollisuudelta, jonka prosessien sivutuotteena sitä syntyy.

Juho Lipponen: Kunnianhimoa puuttuu

Maailman mittakaavassa CCS:n eteneminen on tuskaisen hidasta. Hiilenpoltto yksinään tuprutti ilmoille 15 miljardia tonnia hiilidioksidia vuonna 2012, 43 prosenttia kaikista CO2-päästöistä. 

Tarvittaisiin tuhansia CCS- projekteja, jotta 2050-tavoitteet saavutettaisiin. Vuonna 2009 IEA julkaisi tiekartan 100 suuresta CCS-projektista vuoteen 2020 mennessä, mutta joutui viime heinäkuussa alentamaan sen 30:een, kun projekteja ei syntynyt.

Asiantuntijat pitävät 30:täkin liian kunnianhimoisena. Suurpäästäjillä kuten voimalaitoksilla sekä teräs- ja sementtitehtailla ei yksinkertaisesti ole taloudellista houkutinta ottaa talteen ja haudata ”jätekaasunsa”.

– CCS:n hidas eteneminen heijastelee hyvin globaalin ilmastopolitiikan kunnianhimon matalaa tasoa, IEA:n CCS-yksikön päällikkö Juho Lipponen sanoo Nature-lehdelle.

– Ei ole esimerkiksi halua verottaa hiilidioksidipäästöjä.

Kansainvälisen Energiajärjestön CCS-yksikön päällikkö Juho Lipponen