03.02.2014, kello 10.27

Uudet energiajärjestelmät hakusessa

Fiksu energia –kilpailu käynnistyy

Minkälainen olisi uskottava ja kansainvälisille markkinoille soveltuva fiksu energiajärjestelmä. Tekesin Fiksu energia –kilpailu haastaa suomalaiset toimijat kisaan.

Fiksu energia –kilpailu etsii pilottikohteita, joissa voidaan testata uusia älykkään energian tuotantoon ja käyttöön liittyviä ratkaisuja. Tarkoituksena on nopeuttaa uusien tuotteiden ja palveluiden markkinoille pääsyä. Kohteina ovat mm. kunnat, energiayhtiöt, kiinteistönomistajat ja teknologiayritykset. Ideoiden olisi oltava uskottavia — lisäksi niillä pitäisi olla mahdollisuus pärjätä kansainvälisillä markkinoilla.

— Emme hae loppuun asti viilattuja projektisuunnitelmia. Myös luonnokset ja ideat ovat käyttökelpoisia, koska niiden perusteella voidaan tutkia jatkojalostamisen mahdollisuudet. Tavoite on löytää ituja, joista voi kehittyä uutta liiketoimintaa, monistettavuutta ja kansainvälisen tason ratkaisuja, toteaa Tekesin ohjelmapäällikkö Virpi Mikkonen.

Ehdotukset voivat liittyä esimerkiksi nollaenergiarakentamiseen, älykkäisiin sähköverkkoihin, paikalliseen energiantuotantoon, energian varastointiin, jätteiden hyötykäyttöön energiantuotannossa, biopolttoaineisiin, energiatehokkuuteen, paikallisen energiantuotannon tietotekniikkaratkaisuihin, sähköautoihin tai polttokennojen käyttöön.

Ehdotuksia odotetaan maaliskuun lopussa

Ehdotusten viimeinen jättöpäivä on maanantai 31.3.2014. Kilpailun tuomaristo valitsee ehdotuksista kehityskelpoisimmat ehdotukset, joiden rahoittamiseen Tekes mahdollisesti voi osallistua. Tekesin rahoitus antaa mahdollisuuden myös ulkopuolisten resurssien — kuten konsulttien tai tutkijoiden — käyttämisen kehitystyön tukena. Kilpailu tuottaa parhaiden ideoiden esittäjille myös positiivista julkisuutta.

Kilpailun tuomaristossa ovat edustajat Elinkeinoelämän keskusliitosta, Energiateollisuus ry:stä, Kiinteistöliitosta, Kuntaliitosta, Raklista, Tekesista sekä työ ja elinkeinoministeriöstä.

Kilpailun säännöt, tarkempi kuvaus ja yhteystiedot löytyvät linkin takaa www.tekes.fi/fiksuenergia

Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit