26.10.2020, kello 10.55

Pääministeri Sugan lupaus:

Japanista hiilineutraali 2050 mennessä

Japanin uudeksi pääministeriksi äskettäin valittu Yoshihide Suga on ilmoittanut maansa tulevan hiilineutraaliksi vuosidadan puoliväliin mennessä, kirjoittaa brittilehti The Guardian.

Maanantaina 26.10. Japanin parlamentille pitämässään ensimmäisessä poliittisessa puheessa Suga sanoi maailman kolmanneksi suurimman talouden tarttuvan rohkeisiin otteisiin ilmastokriisin torjumisessa.

- Ilmastonmuutoshaasteeseen vastaaminen ei enää ole rasite talouskasvulle. Meidän on muutettava ajatteluamme siihen suuntaan, että ilmastonmuutoksen torjuntaan käytettävät määrätietoiset toimet johtavat muutoksiin teollisuuden rakenteissa ja taloudessa. Mutta muutokset ovat sellaisia, jotka tuovat mukanaan kasvua, tuore pääministeri korosti puheessaan.

Japani on paineiden alla vahvistanut ilmastositoumuksiaan. Aiemmin maa oli ilmoittanut saavuttavansa 80 prosentin tason päästövähennyksissään vuoteen 2050 mennessä, ja sen jälkeen pyrkivänsä mahdollisimman nopeasti hiilineutraaliuteen.

Nyt tehty politiikan muutos tuo Japanin samalle viivalle Euroopan Unionin kanssa, kun EU asetti itselleen saman tavoitteen viime vuonna. Maailman toiseksi suurin talous Kiina ilmoitti äskettäin saavuttavansa hiilineutraaliuden vuoteen 2060 mennessä.

Japanin riippuvuus fossiilisista yhä suurta

Sen yllä, että Japani kykenee saavuttamaan tuon tavoitteen, leijuu epäilyksiä, koska maa on ainakin toistaiseksi hyvin riippuvainen hiilestä ja muista fossiilisista polttoaineista. Ja ydinvoiman lisääminen energiapaletissa kohtaa yhä vahvaa julkista vastustusta, sillä piakkoin jo 10 vuotta sitten tapahtunut Fukushiman ydinvoimalaonnettomuus on vielä vahvasti kansalaisten muistissa.

Japanin nykyinen, vuonna 2018 laadittu energiasuunnitelma edellyttää, että 22-24 prosenttia maan energian loppukäytöstä tulee uusiutuvista, 20-22 prosenttia ydinvoimasta ja 56 prosenttia fossiilisista polttoaineista.

Syyskuun puolivälissä aiemman pääministerin Shinzo Aben tilalle noussut Suga ei maininnut puheessaan yksityiskohtia siitä, miten Japani vähentäisi hiilipäästönsä nollaan, mutta totesi Japanin edistävän uusiutuvan energian lähteitä ja priorisoivan turvallisuutta, kun ydinvoimalle haetaan vielä roolia maan energiapaletissa.

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit