Hannu Laurikka suhtautuu ristiriitaisesti tämän hetkiseen ilmastopolitiikan kansainväliseen ilmapiiriin. YK:n tiekartta vuoteen 2015 on yhä Euroopan unionin tavoitteita väljempi. Lisäksi Kiina, Intia ja muutamat muut kehitysmaat eivät ole vieläkään valmiita kykyjään vastaaviin kansainvälisiin velvoitteisiin.

— Kiinassa tehdään kansallisesti melko kunnianhimoista ilmastopolitiikkaa, mutta tämä ei näy silloin, kun puhutaan kansainvälisistä velvoitteista. YK:n ilmastoneuvotteluissa Kiina pitää tiukasti kiinni kehitysmaastatuksestaan. Kehittyneet valtiot taas haluavat Kiinan ja muut nousevat taloudet mukaan vastuuta jakamaan. Valopilkkuja nousevien talouksien joukossa ovat Etelä-Korea, Meksiko ja muut latinalaisen Amerikan kehittyvät valtiot, jotka ovat neuvotteluissa rakentavia ja valmiit myös jakamaan vastuuta.

Laurikka odottaa ilmaston lämpenemisen vauhdin kiihtymisen patistavan kansainvälisen yhteisön pikaisiin toimiin.

Moninkertaiset haittavaikutukset

Laurikka uskoo ymmärryksen yhteisen ilmastopolitiikan tarpeesta lisääntyneen hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC), YK:n ympäristöohjelman (UNEP), Kansainvälisen energiajärjestön (IEA) ja Maailmanpankin viimeaikaisten ilmastonmuutosta käsittelevien raporttien avulla.

— Ellei maailma kykene vähentämään päästöjään, ovat haittavaikutusten kustannukset moninkertaiset siihen verrattuna, että ilmastosopimuksesta päätettäisiin.

Eduksi Suomelle ja EU:lle

— Kansainvälinen ja kunnianhimoinen ilmastosopimus vuonna 2015 toisi maailman energia- ja päästömarkkinoille merkittäviä rakenteellisia muutoksia, joista Suomi todennäköisesti hyötyy. Vaikka sopimus tulisi voimaan vasta 2020-luvulla, vaikuttaisi se jo lähivuosina energiainvestointeihin, Laurikka muistuttaa.

EU:lla on globaalin ilmastosopimuksen valmistelussa hyvät lähtöasemat.

Laajempi haastattelu on julkaistu painetussa Energiauutiset-lehdessä 1/2014

Teksti: Markku Niskanen
Kuva: Scanstockphoto