09.11.2020, kello 13.55

Yli 22 800 uutta turbiinia

Maailman tuulivoima kasvoi 63 GW vuonna 2019

Globaali tuulivoima lisääntyi viime vuonna 63 GW:lla. Koronapandemiasta huolimatta tuulivoimateollisuus odottaa kasvun jatkuvan myös seuraavien viiden vuoden aikana.

Maailman tuulivoimateollisuutta edustava Global Wind Energy Council (GWEC) ennustaa globaalin tuulivoimamarkkinan lisääntyvän 8,5 prosenttia vuodesta 2020 vuoteen 2024. Uutta kapasiteettia nousee tuossa ajassa 348 GW, ja silloin maailmassa on tuulivoimakapasiteettia jo lähes 1 000 GW.

GWEC:n raportin mukaan kapasiteetin kokonaiskasvu yltää vuonna 2024 jo 54 prosenttiin verrattuna vuoteen 2019. Järjestö myös arvioi, että koronapandemiasta huolimatta tänäkin vuonna kapasiteettia rakennetaan lisää 71,3 GW.

Järjestö ennustaa lisäksi, että kuluvasta vuodesta tulee toinen ennätysvuosi merituulivoimalle, jossa odotetaan 6,5 GW edestä uusia asennuksia. 2020-luvun puoliväliin mennessä uutta merituulivoimaa nousee arviolta 48 GW, ja vuosikymmenen jälkipuoliskolla merituulikapasiteetin kasvuksi ennakoidaan 157 GW.

GWEC:n toimitusjohtaja Ben Backwell sanoo, että kun koronapandemia on kurittanut useita teollisuudenaloja ympäri maailman, tuulivoima on sen kuin jatkanut kasvuaan ja kukoistustaan. Se ei ole yllätys, kun otetaan huomioon tuulivoiman kilpailukykyisyys ja tarve hiilipäästöjen nopeaan vähentämiseen.

Järjestön strategiajohtaja Feng Zhao lisää, että Kiina ja Yhdysvallat jatkavat tuulivoimarakentamisen kärjessä myös seuraavat viisi vuotta.

Lähde: EnergyLiveNews

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Morguefile

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

Palautetta

Ihan hyvä koska lol

markku lol - ke marrask. 18 13:38:33 2020