Voimajohtoalueista on muodostunut muuten harvinaistuvien niittykasvien suosimia kasvualueita. Johtokatujen säännöllinen raivaus tuottaa valoa ja lämpöä, joista niittykasvit pitävät. Samalla alueille on myös levinnyt haitallisia vieraslajeja.

Turun yliopistossa väitöskirjaa valmistelevan Jussi Lampisen mukaan maankäytön historia selittää hyvin kasvien viihtymisen voimajohtoalueilla. 1800-luvulta peräisin olevien karttojen avulla voidaan päätellä, että monien nykyisten voimajohtolinjojen paikalla on muinoin sijainnut laidunmaita tai ketoja — juuri sellaisilla alueilla niittykasvit viihtyvät. Vieraslajit taas suosivat nuorempia vastikään raivattuja alueita, joiden maaperä on tuottoisaa ja jotka sijaitsevat asutusalueiden lähellä.

— Jotta voimajohtoalueita voitaisiin hyödyntää harvinaisten niittylajien suojelussa ja toisaalta haitallisten vieraslajien torjunnassa, on tärkeää tietää minkä tyyppiset voimalinja-alueet ovat eri lajiryhmien mieleen, Lampinen toteaa.

Tämän perusteella voimajohtoalueiden intensiivinen raivaus voitaisiin keskittää juuri niille alueille, missä siitä on kasvien kannalta eniten hyötyä.

— Haitallisten vieraslajien torjunta taas voidaan keskittää vieraslajien kannalta otollisimmille alueille.

Lampinen muistuttaa, että voimajohtoalueet eivät välttämättä ole vain rumia metsiin raivattuja käytäviä — alueita voidaan hyödyntää myös kaupunkiluontoa suojeltaessa.

Kone Oy:n Säätiön ja Suomen Luonnonsuojelun Säätiön rahoittama tutkimus on kokonaisuudessaan luettavissa täältä.