28.10.2020, kello 11.00

Lähentelee jo 50 TWh

Saksan aurinkoenergiassa ennätys

Aurinkopaneeleilla on Saksassa tuotettu sähköä kuluvana vuonna enemmän kuin minään muuna vuonna. Kasvun taustalla on ollut kapasiteetin lisääntyminen.

Fraunhofer-instituutin mukaan aurinkosähkön tuotanto on tähän mennessä ollut 48,46 TWh, kun koko viime vuoden tuotanto ylsi 47,5 TWh:iin. Vuonna 2019 aurinkoenergian osuus Saksan sähköntuotantopaletissa oli 12,3 prosenttia.

Mikäli aurinkosähköä tuotetaan marras- ja joulukuussa keskivertomäärät, koko vuoden tuotantomäärä voi yltää 50 TWh:iin, mikä olisi 2,5 TWh enemmän kuin vuonna 2019. Viime vuonna tuotanto nousi 1,7 TWh vuodesta 2018.

Saksan aurinkoenergiakapasiteetti on kasvanut 2,84 GW kuluvan vuoden alusta elokuun loppuun, kun se viime vuonna saman jakson aikana kasvoi 2,16 GW. Saksan energiaviraston Bnetzan mukaan elokuun lopussa aurinkoenergiakapasiteettia oli maassa 52,39 GW.

Saksan aurinkoenergian edunvalvontajärjestö Bundesverband Solarwirtschaft (BSW) arvioi kuluvan vuoden kapasiteetin kasvavan noin viidenneksen vuoden 2019 tasosta.

Aiemmin tänä vuonna Saksan liittopäivät hyväksyi lain, jolla poistettiin pientalojen aurinkopaneeleja koskeva 52 GW:n tukirajoitus. Mutta BSW varoittaa, että nykyinen uusiutuvan energian lakiesitys (EEG) johtaa toteutuessaan aurinkoenergian kasvun hidastumiseen.

Lähde:argusmedia.com

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Scanstockphoto

Tulosta