22.09.2020, kello 11.03

Tuore selvitys:

Ydinvoima elintärkeä vetytaloudelle

Puhtaan vedyn tuottaminen ei onnistu pelkästään uusiutuvalla energialla – siihen tarvitaan myös ydinvoimaa. Mutta ollakseen kilpailukykyistä, ydinsähkön tuottamiseen tarvitaan perinteisten suurreaktoreiden rinnalle moduulirakenteisia pienydinvoimaloita, päätellään uudessa selvityksessä.


Valvontahuone NuScale Powerin pienydinvoimalamallissa Oregonissa.

Energian tutkimus- ja konsulttiyhtiö Lucid Catalystin uuden raportin mukaan käännös fossiilitaloudesta vetytalouteen voidaan saavuttaa 30 vuodessa (2020-2050) noin 14 500 miljardin euron investoinneilla. Se varmistaisi myös sen, että oltaisiin Pariisissa viisi vuotta sitten sovittujen ilmastotavoitteiden tiellä.

Ilmaston lämpenemisen rajoittaminen 1,5-2°C -asteeseen onnistuu, mikäli riittävän edullisesti tuotettavalla vedyllä voidaan syrjäyttää öljy ja kaasu meri- ja ilmaliikenteessä sekä raskaassa teollisuudessa. Mutta mikäli nämä vaikeasti hiilettömään tulevaisuuteen saatettavat alat ummistavat asialta silmänsä, riskit äärimmäisiin ilmastovaikutuksiin kasvavat silmin nähden, tutkimuksessa päätellään.

Yksin uusiutuvalla energialla tuotettu sähkö ei kuitenkaan riitä tuottamaan puhdasta vetyä sitä määrää, mitä muutos edellyttää. Sen vuoksi rinnalle tarvitaan myös uutta ydinvoimaa. Ja selvityksen mukaan ennen kaikkea uuden sukupolven moduulireaktoreita, joilla voidaan tuottaa kilpailukykyistä sähköä ja sen myötä ilmastoneutraalia vetyä syrjäyttämään päivittäisen 100 miljoonan barrelin öljymäärän maailmanmarkkinoilta.

’Ei uusiutuvien vaihtoehto vaan työkalu niiden rinnalle’

Selvityksessä esitetty käänteen kokonaiskustannus – 14 500 miljardia euroa – saattaa äkkiseltään kuulostaa todella isolta. Mutta todellisuudessa se on vähemmän kuin investoinnit, jotka muutoin tarvittaisiin pelkästään fossiilipolttoainevirtojen ylläpitämiseen tulevina vuosikymmeninä. Niiden kustannuksiksi on arvioitu 21 000 miljardia euroa. Pelkästään tuuli- ja aurinkosähköön perustuva vetytalous maksaisi huikeat 60 000 miljardia euroa.

Lucid Catalystin toimitusjohtaja Eric Ingersoll sanoo, että esteet hiilineutraaliuden tiellä eivät ole taloudellisia tai teknisiä – ne ovat kulttuurisia ja poliittisia.

- Ja selvennyksen vuoksi, me olemme vahvasti uusiutuvien puolella. Selvityksessämme esitetyt strategiat on tarkoitettu lisäksi uusiutuvien rinnalle, eivät niille vaihtoehdoksi. Tarvitsemme kaiken mitä meillä on ilmasto-ongelman ratkaisemiseksi ja tässä on tärkeä uusi työkalu pakissamme, Ingersoll lisää.

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: NuScale

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit