26.05.2020, kello 14.21

Euroopan Investointipankilta

Yli miljardi euroa akkuteollisuudelle

Euroopan Investointipankki (EIB) on vahvistanut varaavansa yli miljardi euroa kuluvana vuonna akkuhankkeiden tukemiseen. Pankin toimi liittyy osana Euroopan Akkuallianssin (EBA) työhön.

Euroopan komission vuonna 2017 perustama akkuallianssi tähtää siihen, että Eurooppaan syntyisi akunvalmistusta, joka olisi paitsi kilpailukykyistä myös kestävää koko arvoketjultaan. Investointipankin rahoituksella tuetaan uusien materiaalien kehittämistä, akkujen entistä parempia ohjausjärjestelmiä ja kierrätystä.

EIB:n energiasta vastaava varapääjohtaja Andrew McDowell sanoo, että koronakriisi on korostanut Euroopan haavoittuvuutta, kun kriittisten materiaalien ja teknologioiden hankintoihin on tullut katkoksia. Energiamuutoksen kiihtyessä Euroopan akkuteollisuuden kehittäminen on McDowellin mukaan elintärkeää, jotta maanosamme kilpailuasemaa voidaan puolustaa maailmantalouden turuilla.

- Euroopan Akkuallianssin tuella Investointipankki lisää huomattavasti rahoitusta akunvalmistuksen koko arvoketjun alueelle, tutkimuksesta ja kehityksestä, raaka-aineiden louhinnasta ja jalostuksesta akkutuotantoon, latausinfraan ja kierrätykseen, Andrew McDowell toteaa.

Itsenäisen akkuekosysteemin odotetaan vauhdittavan Euroopan vihreää vallankumousta, helpottavan talouden irtautumista fossiilisista polttoaineista ja kehittävän edelleen vähähiilisiä ratkaisuja kuten sähköisiä ajoneuvoja.

Lähde: EnergyLiveNews

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Shutterstock

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit