08.04.2020, kello 16.18

Ydinvoiman kannatus ennätyslukemissa

Ydinvoimalla päästöjä vastaan

Yli puolet suomalaisista pitää ydinvoimaa sopivana keinona torjua ilmastonmuutosta. Sen sijaan 17 prosenttia ei pidä ajatusta hyvänä. Tämä selviää tuoreesta kansalaiskyselystä.

Suomalaisten suhtautuminen ydinvoimaan muuttui voimakkaasti vuoden 2019 eduskuntavaalien alla. Pitkään alamaissa ollut ydinvoiman kannatus nousi selvästi ja samalla ydinvoimaan nihkeästi suhtautuvien määrä supistui. Tuoreen asennemittauksen perusteella ydinvoiman kannatus on nyt vakiinnuttanut asemansa tasolle, jollaista se ei ole saavuttanut vuosikausiin.

— Ilmastonmuutos ja sen torjunta nousivat vuoden 2019 eduskuntavaalien teemaksi. Vilkkaan ilmastokeskustelun seurauksena kansalaiset havaitsivat, että ydinvoima on päästötön energiamuoto, jolla voidaan tehokkaasti torjua ilmastonmuutosta, toteaa Kantar TNS Oy:n johtaja Sakari Nurmela.

— Vuonna 2019 tehty kysely osoitti selvän muutoksen. Nyt tehdyn kyselyn tulokset taas vahvistavat sen, että asennemuutos on pysyvää. Mielipiteet eivät ole muuttuneet vuoden aikana.

Ydinvoima-asenteita on mitattu säännöllisesti vuodesta 1983 lähtien. Vain kerran aikaisemmin kannatus on ylittänyt nyt toteutuneet kannatusluvut.

Ydinvoimalla ilmastonmuutosta vastaan

Kansalaisten mielestä ydinvoima sopii hyvin keinoksi torjua ilmastonmuutosta. Yli puolet vastanneista hyväksyy sen joko täysin tai pääpiirteissään tavaksi taistella ilmastonmuutosta vastaan. 17 prosenttia ei sitä kuitenkaan tähän puuhaan kelpuuta.

Miehistä 72 prosenttia pitää ydinvoimaa hyvänä ilmastopolitiikan työvälineenä. Naisista näin ajattelee vain 34 prosenttia. Ikä sen sijaan ei erottele kansalaisia kovinkaan selvästi. Vahvinta kannatus on 25-34-vuotiaiden keskuudessa. Heistä 59 prosenttia hyväksi ydinvoiman vähintään pääpiirteissään keinoksi torjua ilmastonmuutosta. Yli 55-vuotiaista näin ajattelee 55 prosenttia, 35-49-vuotiaista 50 prosenttia ja alle 25-vuotiaista 46 prosenttia.

Kokoomus on ydinvoimapuolue

Ydinvoiman kannatus ilmastonmuutoksen torjunnassa on vahvinta Kokoomuksen kannattajien keskuudessa. Jopa 71 prosenttia Kokoomuksen kannattajista on tätä mieltä.

Toiseksi suurinta kannatus on perussuomalaisten keskuudessa (65 prosenttia). Lähes samoihin lukuihin päätyvät keskustan kannattajat (58 prosenttia).

Ilmastonmuutoksen lyöminen ydinvoiman avulla jakaa SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajia. SDP:n kannattajista 52 prosenttia käyttäisi ydinvoimaa päästövähennyskeinona ja Vasemmistoliiton kannattajista puolet. Vihreiden kannattajista 46 prosenttia pitää ydinvoimaa passelina ilmastopolitiikan välineenä.

Nurmelan mukaan kannatus on lisääntynyt eniten vihreiden ja Vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa.

— Kun muut toimet tai muunlaiset energiamuodot eivät yksin näytä johtavan päästöjen vähentymiseen riittävän nopeasti, otetaan käyttöön ydinvoima.

Tutkimuksen toteutti Kantar TNS Oy Energiateolllisuus ry:n toimeksiannosta 23.3.–2.4.2020. Puhelinhaastatteluihin vastasi yhteensä 1006 kansalaista. Tutkimusraportin voi kokonaisuudessaan ladata koneelleen täältä.

teksti Petri Sallinen / kuva Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit