Suomessa syöttötariffin avulla on viime vuosien aikana tuettu tuulisähkön ja biopohjaisen sähköntuotannon markkinoille pääsyä. Syöttötariffijärjestelmä on kuitenkin osoittautunut valtiolle kalliiksi. Siksi se on kohdannut kovaa kritiikkiä, minkä vuoksi Juha Sipilän hallitus aikoo tarkastella uusiutuvan energian tukijärjestelmiä kriittisesti. Hallitus on ilmoittanut, että tavoitteena on teknologianeutraali ja taloudelliseen edullisuusjärjestykseen perustuva uusi tukijärjestelmä.

Toistaiseksi kukaan ei vielä tiedä, mitä hallituksen linjaus tarkoittaa käytännössä. Energiatoimialan mielestä tukijärjestelmiä ei tarvita, koska päästökauppa ohjaa markkinaehtoisesti valitsemaan edullisimmat sähköntuotantomuodot ja samalla päästövähennystavoitteet toteutuvat. Saman totesi lähes yksimielisesti parlamentaarinen energia ja ilmastokomitea PEIKKO viime vuonna.

Jossain muodossa tukijärjestelmien käyttö näyttää kuitenkin jatkuvan. Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ei ainakaan usko niiden purkamisen tapahtuvan nopeasti. Tätä taustaa vasten Pöyry Management Consulting Oy on tutkinut, miten Ruotsissa ja Norjassa käytössä oleva sertifikaattijärjestelmä toimii. Sen avulla on vahvistettu uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön asemaa pohjoismaisilla markkinoilla.

Sertifikaattijärjestelmä näyttäisi täyttävän Sipilän hallituksen asettamat vaatimukset uusiutuvan energian tukijärjestelmistä. Sertifikaattijärjestelmä on teknologianeutraali ja taloudelliseen edullisuusjärjestykseen perustuva. Sen aiheuttamat kustannukset laskevat, kun uusiutuvan energian tukitarve laskee. Lisäksi tuen maksavat sähkönkäyttäjät — tuki ei tule valtion budjetista.

Järjestelmä täyttää myös Euroopan unionin asettamat ehdot valtiontukien käyttämisestä, ja Suomella olisi mahdollisuus liittyä jo valmiiseen järjestelmään. Muita vaihtoehtoja tukea kansallisesti uusiutuvan energian käyttöä ovat investointitukiohjelma ja preemioperusteinen tuotantotuki, jossa tukitasot kilpailutettaisiin. 

Miten sertifikaattikauppa toimii?

Sertifikaattijärjestelmä on poliittisen ohjauksen ja markkinaehtoisesti toimivan kaupankäyntimuodon yhdistelmä. Järjestelmässä viranomaiset myöntävät sertifikaatteja sähkönyhtiöille niiden tuottamaa uusiutuvaa sähköä vastaavan määrän — sertifikaatti on tavallaan ”alkuperätodistus”.

Sähkön vähittäismyyjä ja sähköä ostava teollisuus on velvoitettu hankkimaan aina tietty määrä uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä. Näin toteutetaan sertifikaattijärjestelmän poliittinen ohjaus, mikä myös varmistaa uusiutuvan energian käytön tavoitteiden toteutumisen. Samalla synnytetään kysyntää sertifikaattimarkkinoille, jossa sertifikaatin hinta muodostuu markkinaehtoisesti kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Sertifikaatteja ostetaan ja myydään sertifikaattimarkkinoilla, mutta varsinainen sähkö vaihtaa omistajaa normaalisti pohjoismaisilla sähkömarkkinoilla. Kun uusiutuvalla sähköllä käydään kauppaa, on ostajan aina hankittava vastaava määrä sertifikaatteja sertifikaattimarkkinoilta.

Sertifikaateista saatava myyntitulo on järjestelmän tuottama tuki, jonka uusiutuvalla energialla sähköä tuottava yhtiö saa itselleen. Tukea ei makseta valtion kassasta syöttötariffijärjestelmän tai investointitukien tapaan — sen maksavat sähkönkäyttäjät.

Ei aiheuta markkinahäiriöitä

Sertifikaattijärjestelmän käyttö ei vaikuta sähkön hinnan muodostumiseen sähkömarkkinoilla. Syöttötariffilla tuettu sähkö taas lisää tarjontaa ilman markkinahintariskiä.

Sertifikaattien myynnistä hyödyn saavat ainoastaan ne yritykset, jotka ovat tehneet investointeja uusiutuvaan energiaan. Pöyryn mukaan sähkön markkinahinta ja sertifikaattien hinta yhdessä heijastelevat tehokkaasti uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön pitkän aikavälin kustannustasoa. Tämän perusteella toimijoiden on helppo arvioida investointiensa kannattavuutta. Mikäli kustannukset tulevaisuudessa laskevat tai sähkön hinta nousee, laskee vastaavasti sertifikaattien hinta.

Kumpi on halvempi — sertifikaatti vai syöttötariffi?

Sertifikaattijärjestelmään hyväksytään vain uusia voimalaitoksia. Niille myönnetään sertifikaatteja 15 vuodeksi. Ruotsin ja Norjan sertifikaattijärjestelmässä uusiutuvan energian käytön lisäämistavoitteet ovat maakohtaisia, vaikka itse sertifikaattimarkkinat ovatkin yhteiset. Sertifikaattikauppa on rajat ylittävää ja uusiutuvaan energiaan kohdistuvat investoinnit ohjautuvat edullisuusjärjestyksessä — investointien maantieteellisestä sijoittumisesta tai käytetystä teknologiasta riippumattomasti.

Kummassakin maassa sertifikaattijärjestelmän piirissä on tuulivoimaa, vesivoimaa, biomassaa käyttävää sähkön ja lämmön yhteistuotantoa, aurinkovoimaa, geotermistä energiantuotantoa sekä aaltovoimaa. Lisäksi Ruotsissa järjestelmään on hyväksytty turvetta biomassan ohella käyttäviä sähköä ja lämpöä tuottavia laitoksia.

Sertifikaattijärjestelmän kustannukset ruotsalaisille sähkön käyttäjille ovat viime vuosina olleet noin kolme euroa megawattitunnilta ja norjalaisille vähän alle kaksi euroa. Suomalaisen syöttötariffijärjestelmän hinnan on ensi vuonna arvioitu nousevan viiteen euroon megawattitunnilta.

Ruotsalaiset ovat tyytyväisiä sertifikaattijärjestelmään. Se on lisännyt investointeja uusiutuvaan energiaan — samalla investointikustannukset ovat pysyneet kohtuullisina. Viime aikoina sertifikaattien halpeneminen on kuitenkin tehnyt osan kalliisti rakennetuista laitoksista kannattamattomiksi.

Norjassa järjestelmän käyttö ei ole lisännyt investointeja toivotulla tavalla. Siksi norjalaiset ovat todennäköisesti irtaantumassa sertifikaattijärjestelmästä vuoden 2020 jälkeen. Ruotsalaiset sen sijaan aikovat jatkaa. Ruotsissa järjestelmällä on vahva poliittisten päättäjien ja toimijoiden tuki.

Vaikutukset Suomessa

Pöyryn selvityksessä on arvioitu myös sertifikaattijärjestelmän soveltuvuutta Suomeen. Vesivoiman osalta mahdollisuudet ovat rajalliset, koska uusien vesivoimalaitosten rakentaminen Suomessa on lähes mahdotonta — uuden pienvesivoiman osalta sertifikaattijärjestelmä voi parantaa joidenkin hankkeiden kannattavuutta. Aurinkosähkön ja erilaisen pienimuotoisen sähkön tuottamista sertifikaattien käyttö oikein toteutettuna sen sijaan edistäisi.

Katso tästä, miten Energiateollisuus ry:n sähköntuotannon asiantuntija Pia Oesch arvioi sertifikaattijärjestelmän soveltuvuutta Suomeen.

Pöyry arvioi sertifikaattijärjestelmän todennäköisimmin kannustavan Suomessa investoimaan uusiutuvaa energiaa käyttävään sähkön ja lämmön yhteistuotantoon. Tämä parantaisi myös sähköomavaraisuutta. Tosin sähkön ja lämmön yhteistuotantoon investoiminen ei ole ollut Suomessa viime vuosina kannattavaa toimintaa — investoinnit näyttävät päinvastoin kohdistuvan erilliseen lämmöntuotantoon. Tämän on arvioitu heikentävän suomalaisen sähköjärjestelmän luotettavuutta ja sähköntuotannon omavaraisuutta.

Sertifikaattijärjestelmään liittyminen ei kuitenkaan takaa investointien sijoittumista Suomeen. Yleisellä tasolla se ensisijaisesti lisäisi uusiutuvaan energiaan perustuvaa sähkön tuotantoa yhteispohjoismaisella sähkömarkkina-alueella — tosin tätä kautta uusiutuvan energian investointien kannattavuus parantuisi myös Suomessa.

Uusiutuvaa energiaa käyttävän lauhdetuotannon lisäämiseen sertifikaattien tuoma taloudellinen etu ei kuitenkaan riittäisi. Tuulivoiman osalta järjestelmä kannustaisi investoimaan uusiin laitoksiin edullisuusjärjestyksessä.

Suomen liittyminen Ruotsin ja Norjan sertifikaattijärjestelmään uusiutuvien ja kotimaisten energialähteiden edistämiseksi –selvityksen toteutti Pöyry Management Consulting Oy Energiateollisuus ry:n toimeksiannosta. Selvityksen voi ladata omalle koneelleen täältä.

Kuva: Scanstockphoto