27.01.2021, kello 10.05

Akkustrategian kylkiäisenä

Fortumilta akkujen kierrätyslaitos Ikaalisiin

Forum käynnistää helmikuussa akkumateriaalien mekaanisen kierrätyslaitoksen Ikaalisissa. Se täydentää yhtiön akkukierrätystoimintaa, johon kuuluu lisäksi teollisessa mittakaavassa toimiva hydrometallurginen pilottilaitos Harjavallassa.

Uuden kierrätyslaitoksen avaaminen tukee osaltaan työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) tiistaina 26.1. julkaisemaa Suomen kansallista akkustrategiaa, jossa todetaan Suomen haluavan paitsi vahvaa akkumateriaalien tuotanto- ja tutkimustoimintaa myös edistävän akkujen kiertotaloutta.

Liikenteen sähköistyminen kasvattaa litium-akkujen sisältämien arvokkaiden akkumetallien kuten litiumin, nikkelin, koboltin ja mangaanin tarvetta, jolloin kestävästi tuotetuille ja kierrättäville raaka-aineille riittää maailmalla kysyntää. EU:n tuoreessa direktiiviehdotuksessa on tavoitteeksi asetettu akkujen kierrätysasteen ja materiaalikohtaisten talteenottotavoitteiden nostaminen sekä kierrätettyjen raaka-aineiden käytön lisääminen akuissa.

Fortumin akkuliiketoiminnan johtaja Tero Holländer sanoo, että Ikaalisten uusi tehdas täydentää yhtiön nykyistä kierrätystoimintaa Suomessa. Sen kierrätyskapasiteetti nousee noin 3 000 tonniin käytöstä poistuneita akkuja vuodessa, mikä vastaa suunnilleen 10 000 sähköauton akkua. Tulevina vuosina kapasiteettia on tarkoitus lisätä tasaisesti.

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit