03.02.2021, kello 10.44

IEA:n Birol

Hiilitottumus heitettävä nurkkaan

Riippuvuus hiilestä maapallon avainalueilla on este globaalille viherelpymiselle, sanoo Kansainvälisen Energiajärjestön pääjohtaja Fatih Birol The Guardianin haastattelussa. Hänen mielestään hiilestä eroon pääsemisestä pitää tehdä maailmanlaajuinen tavoite.


Hiilen kuljetusta Pekingin ja Hangzhoun välisessä kanavassa.

Hiilellä on yhä avainasema Kiinan energiajärjestelmässä ja maassa suunnitellaan rakennettavaksi lisää hiilivoimalaitoksia. Myös Intia on erittäin riippuvainen hiilestä, ja vaikka siellä uusiutuvan energian tuotanto on lisääntynyt, ei se ole juurikaan vähentänyt fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Kiinan kasvihuonekaasujen päästöt nousivat alustavien tilastojen mukaan viime vuonna korkeammiksi kuin vuonna 2019. Se oli vastatuulta toiveille, että toipuminen koronapandemiasta veisi maailmaa vihreämmälle polulle.

- Tilastomme osoittaa Kiinan päästöissä voimakkaan ponnahduksen ylöspäin vuoden 2020 jälkimmäisellä puoliskolla. Huhtikuusta lähtien Kiinan kuukausittaiset päästöt ylittivät vuoden 2019 tasot. Mikäli tämä voimakas trendi on vahvistettavissa joulukuuhun saakka, Kiinan viime vuoden päästöt saavuttavat vuoden 2019 tason, vaikka vuoden 2020 ensimmäisellä neljänneksellä niissä koettiin jyrkkä lasku, sanoo Fatih Birol, joka kuuluu maailman energiaekonomistien eturiviin.

’On löydettävä tavat, joilla siirtää hiilivoimalat varhaiseläkkeelle’

Riippumattomien kansalaisjärjestöjen Global Energy Monitorin ja Centre for Research on Energy and Clean Airin mukaan Kiina vahvistaa ottaneensa käyttöön enemmän uutta hiilisähkötuotantoa viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla kuin kahtena edellisenä vuonna yhteensä. Kiinan ponnistelut koronapandemiasta toipumisesta kohdistuvat siihen, että se saisi taloutensa taas jaloilleen – ei niinkään siihen, että se samalla vahvistaisi vihreää kasvua. Maailman suurimpana päästäjänä Kiinan valinta vaikuttaa siten suuresti globaaleihin päästöihin.

- Tämä ei ole millään muotoa hyvä uutinen, Birol toteaa Guardianille. Monet maat uskovat yhä, että hiili on halpa ja kotimainen energialähde – ja lisäksi vielä se, että monissa maissa hiili työllistää laajasti.

Birol viittaa Intiaan, jossa hiili on todella suuri työllistäjä. Maassa on yli puoli miljoonaa hiilikaivostyöläistä, minkä lisäksi hiili työllistää epäsuorasti energiantuotannossa ja rautateillä. Hiili edustaa rautateille suurinta rahtitavaraa.

- Kiinan, Intian ja monien muiden maiden on saatava hiilen käyttönsä kiireellisesti aisoihin. Suurimpia haasteita on, kuinka löydämme tavat, joilla siirretään hiilivoimalaitokset varhaiseläkkeelle. Se on äärimmäisen ratkaisevaa.

Mikäli investoiminen hiileen ja muihin fossiilisiin polttoaineisiin jatkuu samaan malliin muissa nousevissa talouksissa, kuten esimerkiksi Indonesiassa, jossa hiilen käyttö on jo entuudestaan ollut runsasta, mahdollisuudet globaaliin vihreään elpymiseen heikentyvät Birolin mukaan olennaisesti.

Koronanviruksesta aiheutuneiden tuotantokeskeytysten jälkeinen hiilidioksidimäärien nopea nousu oli varoitus siitä, että globaali elpyminen pandemiasta sementoisi korkeammat kasvihuonekaasupäästöt tulevaisuudessa, jos kiireellisiä toimenpiteitä ei tehdä.

Birol korostaa, että hallitusten pitäisi päättää vihreän energian puolesta hakiessaan kasvua talouksiinsa koronapandemian aiheuttaman taantuman jälkeen. Näin kannattaa tehdä siksikin, että “tuuli ja aurinko ovat edullisimpia energialähteitä sähköntuotannossa”.

’Ilmassa on myös myönteisiä merkkejä’

Viime kesänä IEA:n pääjohtaja varoitti, että maailmalla on kuusi kuukautta aikaa muuttaa suuntaa kohti vihreää elpymistä. Mutta vaikka moni sen jälkeinen asia on nostanut huolenaihetta, Birolinkin mielestä ilmassa on ollut myös myönteisiä merkkejä.

Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden tuet ovat globaalisti pudonneet noin 275 miljardista eurosta vajaaseen 170 miljardiin euroon vuoden aikana. Ja puhtaan energian investointien osuus kaikista energiainvestoinneista on viidessä vuodessa noussut yhdestä kolmanneksesta kahteen kolmannekseen.

- Jotkut valtiot kyllä kuuntelevat. Ne ovat tehneet hyvää työtä ja kulkeneet kestävämpää polkua. Mutta enemmistö valtioista ei ole tehnyt näin.

Jopa maissa, joissa vihreitä mittareita on korostettu, ei ole Birolin mukaan syytä tyytyväisyyteen. Hän viittaa kasvihuonekaasujen mittavaan kasvuun, joka aiheutuu katumaastureista, maasto- ja tila-autoista (SUV). Niiden osuus koko maailman autojen myynnistä on puolet.

- SUVien osuus autojen kokonaismyynnistä on noussut pilviin. Tuon hyökyaalto kaivaa maata ilmastotaistelun alta ja sen lopettaminen on poliitikkojen asia. Hallitusten on löydettävä taloudelliset keinot, joilla tuetaan hyvää ja tehdään elämästä vaikeaa pahan kohdalla.

’Kiinan ja Yhdysvaltain lähiajan ratkaisut avainasemassa’

Monet maat taiteilevat nyt pandemian toisen aallon pyörteissä, ja kun rokotukset ovat käynnistyneet eritahtisesti eri maissa, uudet virusmuunnokset uhkaavat jo maailmanlaajuisesti. Pandemian seurauksena edessä on valtava talouden myllerrys. Birol kehottaa siitä huolimatta johtajia pitämään mielessä tarpeen ottaa kunnianhimoisia askeleita kohti vihreää tulevaisuutta. Hän uskoo, että siihen on vielä aikaa.

- Maailman kahden suurimman päästäjän toimet seuraavan puolen vuoden aikana ovat avainasemassa. Kiinalla on edessään seuraava viiden vuoden suunnitelmajakso, joka julkistetaan maaliskuussa. Se voi sisältää vihreän energian politiikkatoimia.

Kiinan suunnitelma on ratkaiseva, koska nyt rakennettavilla hiilivoimaloilla on odotettavissa elinaikaa 40-50 vuotta, mikä voi murskata toiveet siitä, että Kiina saavuttaa ilmoittamansa hiilineutraaliustavoitteen vuoteen 2060 mennessä. Voimalaitosten lopettaminen ennen niiden elinkaaren päättymistä tulee kalliimmaksi kuin käyttää ne hamaan loppuun, Birol sanoo.

- Myös Joe Biden voi nyt hahmottaa Yhdysvaltain maailmanlaajuista vastuuta. Uusi presidentti isännöi 22. huhtikuuta globaalia ilmastokokousta, jossa maan suunnitelmat päästövähennyksiksi seuraavien kymmenen vuoden aikana nousevat todennäköisesti valokeilaan.

Birol sanoo odottavansa Yhdysvaltain, Japanin ja Etelä-Korean sekä muutamien nousevien talouksien kuten Intian ottavan puhtaat energiateknologiat sydänasiakseen talouden elvyttämisessä. Tällä tavoin saavutetaan nettonollatavoite, tyydytetään ilmastokunnianhimo ja valmistellaan energiasektorit huomiseen.

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Shutterstock

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit