26.05.2020, kello 09.37

Fortumin pilotti

Kaukolämpövuotoja paikannetaan satelliittikuvilla

Fortum on käynnistänyt yhteistyössä Advian Oy:n kanssa pilotin, jossa kaukolämpöverkon vuotoja paikannetaan satelliittikuvien avulla. Pilotin onnistuessa satelliittikuvilla voidaan korvata helikopterilla tehtäviä lämpökamerakuvauksia ja siten muun muassa välttää kuvausten meluhaitat alueen asukkaille.

Kuvausta tehdään touko-kesäkuun aikana Espoon, Kauniaisten ja Kirkkonummen verkkoalueella. Satelliiteilla kuvataan maanpinnan lämpötilaeroja, joita voidaan havaita 0,1 asteen tarkkuudella. Kaukolämpöputkissa menoveden lämpötila vaihtelee vuodenajan mukaan 75-110 asteen välillä. Pilotilla selvitetään kuvien kykyä tunnistaa putkivuotoja ja erottaa nämä muista lämmönlähteistä kuten kiinteistöistä tai autoista.

Fortumin lämmitys- ja jäähdytysliiketoiminnan kehitysjohtaja Viki Kaasinen sanoo, että kaukolämmön siirtyessä hiilineutraaliin ja ei-polttavaan lämmöntuotantoon tarvitaan myös digitaalisia ratkaisuja tukemaan muutosta. Siinä mielessä Fortum panostaa automaation, kokonaisoptimoinnin ja kysyntäjoustojen lisäksi myös ennakoivaan huoltoon, jossa tämän kaltaiset pilotit ovat tärkeitä.

- Pilotin tavoitteena on, että satelliittikuvien avulla pystytään tunnistamaan putkivuodot kustannustehokkaasti ja nopeasti verrattuna lämpökamerakuvauksiin, joita tehdään harvemmin. Mitä tehokkaammin vuotokohdat pystytään havainnoimaan, sitä paremmin voidaan varmistaa kaukolämmön luotettava jakelu, Kaasinen lisää.

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Shutterstock

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit