Syksyn politiikan ykkösteemoiksi ovat nousseet talouden elvytys ja työllisyyden edistäminen. Koronapandemia on heikentänyt taloutta ja työttömyysluvut uhkaavat kasvaa. Valtio on yrittänyt pelastaa yrityksiä ja julkinen sektori velkaantuu vauhdilla. Perustellusti tehdään elvyttäviä budjetteja ja lisäksi on sovittu mittavasta EU:n yhteisestä elvytyspaketista.

Kriisin keskellä on tärkeä katsoa yhtä aikaa lähelle ja kauas. Lyhyellä tähtäimellä on tehtävä toimia, jotka pelastavat terveitä yrityksiä ja pitävät peruspalvelut yllä. Mutta kriisien tai talousshokkien tehtävä on aiheuttaa myös muutosta. Kunnon kriisiä ei pidä heittää hukkaan.

Elvytyksen ja työllisyystoimien ei ensisijaisesti tule jarruttaa muutosta, vaan luoda rakenteellisillekin muutoksille edellytyksiä. Emme voi julkisilla tuilla säilyttää työpaikkoja, joilla ei ole pitkän aikavälin edellytyksiä.

Hyvää työllisyyspolitiikkaa on nähdäkseni ensisijaisesti se, että Suomessa investoidaan, uskalletaan yrittää ja kokeilla uutta.

Investointien avulla tulee välittömästi paljon työtä. Lisäksi talouden välttämätön uudistuminen toteutuu ennen muuta yritysten toteuttamien investointien kautta. Elvytyksen ja julkisen rahoituksen tehtävänä tulisi kiihdyttää uudistumista ja samalla ohjata rakenteita niin, että ratkotaan pitkän aikavälin kestävyyshaasteita, kuten ilmastohaastetta tai edistetään kiertotaloutta.

Hyväksi onneksi lähes kaikki toimialat ovat juuri valmistelleet ja julkaisseet tiekarttansa hiilineutraaliuteen. Niissä on kuvattu, miten toimialat voisivat siirtyä vähäpäästöisiksi lähimmän noin 15-20 vuoden aikajänteellä ja millaisia investointeja ja muita toimintaedellytyksiä tarvitaan.

Toimialojen hiilineutraaliustiekarttojen pitäisi olla kaikkien elvyttäjien ja työllisyystoimien suunnittelijoiden keskeistä lukemistoa.

Energiateollisuus arvioi omassa tiekartassaan, että alan tulee investoida noin 40 miljardia euroa vuoteen 2035 mennessä. On selvä, että elvytysrahoilla tai julkisella rahoituksella ei voida toteuttaa näin mittavia investointeja eikä niillä voida edes niihin merkittävästi vaikuttaa. Terveet markkinat huolehtivat siitä, että ala investoi, kun on kysyntää.

Elvytysrahoilla voidaan kuitenkin merkittävästi kiihdyttää uusien teknologioiden kehittämistä kaupalliseksi ja käyttöönottoa. Esimerkkejä tällaisista olisivat mm. erilaisten uusien lämpöenergiaratkaisujen kehittäminen, jotta fossiilisten polttoaineiden ja turpeen korvaaminen nopeutuisi ilman kohtuuttoman suurta metsäenergian käyttöä. Samaten älyverkkoratkaisujen edistäminen, kun liikenne sähköistyy ja kotitaloudet ottavat entistä enemmän omia energiaratkaisujaan käyttöön. Ja vielä ne uudet teknologiat, joilla voidaan huolehtia haja-asutusalueiden sähkön saannin varmuudesta ilman kallista maakaapelointia.

Panostusten tulisi siis kohdistua uuden teknologian kehittämiseen ja investointitukiin sekä pidemmän aikavälin kasvun luontiin osaamiseen panostamalla.

Työllisyyspolitiikkana on nähtävä myös toimet, joiden myötä Suomi on houkutteleva investointikohde sujuvien ja luotettavien viranomaisprosessien, korkean teknologisen osaamisen ja vakaan verotuksen maana. Ja maana, jossa on joustavat työmarkkinat. Nämä yleiset toimintaedellytykset ovat pidemmällä aikavälillä tärkeämpiä Suomen menestymisen ja työllisyyden kannalta kuin yksittäisten hankkeiden edistäminen julkisella velkarahalla.

Jukka Leskelä
kirjoittaja on Energiateollisuus ry:n toimitusjohtaja