10.06.2020, kello 10.08

Tiekartat tulevaisuuteen

Tärkeimmät yhteiskunnalliset toimijat ovat laajalla rintamalla sitoutuneet tekemään parhaansa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Ilmauksena yhteisestä tavoitteesta eri toimialat ovat laatineet omat tiekarttansa vähähiiliseen tulevaisuuteen. Hanketta on koordinoinut Työ- ja elinkeinoministeriö, jonka järjestämässä webinaarissa 9.6. julkistettiin hankkeen tuloksia. Tiekarttojen tekeminen rinnakkain on tärkeää monestakin syystä. Ensinnäkin —yhdessä tekeminen sitouttaa. Haasteita on varmasti ihan kaikilla, mutta niin on myös ratkaisuja. Tiekarttatyössä pyritään niihin.

Toiseksi — rinnakkain laaditut tiekartat tuovat esiin toimialojen keskinäisen riippuvuuden. Varsinkin energia-alalla olemme hyvin kiinnostuneita siitä, mitä tekevät metsäteollisuus, kemianteollisuus tai metalliteollisuus, jotka yhtäältä tarjoavat sivuvirtoja ja hukkalämpöjä, ja toisaalta ovat suuria energiankäyttäjiä. Kolmanneksi — vasta rinnakkain tehtyjen tiekarttojen myötä voimme arvioida sitä, että millaista energiaa jatkossa tarvitsemme ja kuinka paljon.

Keskustelua seuratessa on välillä tullut vaikutelma, että 2030-luvun biopolttoaineet on käytetty etukäteen jo moneen kertaan. Tiekarttatyö haastaa arvioimaan täsmällisemmin sekä tarpeen että sen, kuinka paljon biomassasta voidaan saada kestävästi irti. Esimerkiksi biokaasua tarvitaan varmasti sekä liikenteessä että lämmityksessä, mutta kumpikaan ei pyöri yksin sillä — eikä varsinkaan yhtä aikaa.

Energia-alalle tärkein esiin nouseva kysymys on sähkön tarve. Kemianteollisuus julkisti jo talvella suunnitelmansa kuusinkertaistaa sähkönkäyttönsä tulevan parin vuosikymmenen aikana. Lopputulema vastaa lähes puolta Suomessa nykyisin tuotetusta sähköstä. Myös muu teollisuus, liikenne ja lämmitys vaativat osansa.

Toistaiseksi on mahdotonta arvioida, kuinka paljon sähköä kulutetaan vuonna 2035 tai 2040, mutta se tiedetään, että paljon enemmän kuin tällä hetkellä. Useimpien sektoreiden ilmasto-ongelmat ratkeavat lisäämällä sähkön käyttöä. Tämä on haaste, johon energia-ala ei joudu vastaamaan, vaan johon se saa vastata.

Kaikista aloista sähköntuotanto on se, jonka päästöt putoavat nopeimmin ja joka kykenee saavuttamaan hiilineutraalin tason jo ennen hallituksen asettamaa kansallista hiilineutraaliustavoitetta. Sähköä tarvitaan koko ajan enemmän ja sähköntuotannon tiivis integroituminen lämmitykseen, muuhun teollisuuteen ja liikenteeseen parantaa energiankäytön tehoa ja luo energian varastointikapasiteettia.

Ei ole yhtään hassumpaa työskennellä alalla, jolla on aikamme suurimmassa kriisissä ratkaisijan rooli. Sitä mietin joskus, että osaammeko mennä aamuisin töihin riittävän innostuneina tästä. Siis siitä, että yhtäällä esitetään toiveita, toisaalla visioita, mutta me voimme esittää myös ratkaisuja. Että hoidetaan tää homma.

Jukka Relander
kirjoittaja on Energiauutisten päätoimittaja

 

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit