17.02.2020, kello 11.27

Tuore selvitys osoittaa

Britannia nopein päästövähentäjä

Uuden tutkimuksen mukaan uusiutuvan energian nopea kasvu on Britanniassa johtanut siihen, että saarivaltakunnassa päästöt ovat vähentyneet maailman nopeinta tahtia.

Imperial College Londonin energiayhtiö Draxille laatima raportti ’Electric Insights Quarterly October to December 2019' osoittaa, että Britannian sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt putosivat 2010-luvulla 161 miljoonasta tonnista 54 miljoonaan tonniin eli noin kahdella kolmanneksella.

Raportin mukaan kehityksen valtavirtana oli siirtymä hiilestä ja maakaasusta puhtaaseen sähköön. Mutta päästövähennys johtui merkittävältä osin myös siitä, että sähköntarve pieneni vuosikymmenen aikana 13 prosenttia. Se mahdollisti noin kolmanneksen päästövähennyksistä, kun taas tuulivoiman kasvulla päästöjä vähennettiin neljänneksen verran.

Sähköntarve pieneni 2010-luvulla, vaikka samaan aikaan Britannian väestö kasvoi 7 prosenttia ja bruttokansantuote nousi peräti neljänneksen. Se kertoo myös energiatehokkuuden parantumisesta esimerkiksi valaistuksessa ja teollisuustuotannossa.

”Sähköntarpeen kehittyminen kriittisin osa”

Selvityksessä kuitenkin varoitetaan siitä, tulevina vuosina kehitys voi kääntyä sähköntarpeen kasvuksi, kun sähköiset ajoneuvot yleistyvät liikenteessä ja ilmalämpöpumput kotitalouksissa. Hiilipäästöjen vähennyksiä ei siten voida saavuttaa pelkästään sähköntarpeen pienentämistalkoilla.

Kehitys on johtanut myös siihen, että sähköjärjestelmä nojaa entistä enemmän sääriippuvaisiin lähteisiin, mikä haastaa järjestelmän toimivuuden merkittävällä tavalla tulevina vuosina. Tarvitaan lisäpalveluja järjestelmätukeen.

Raportin päätoimittaja Iain Staffell Imperial College Londonista sanoo, että viime vuosikymmenen aikana Britannian sähköjärjestelmässä nähtiin huimia muutoksia, kuten hiilivoimaloiden eläköitymisiä, muutoksia fossiilisista biomassaan, tuulivoiman merkittävä kasvu ja lopulta myös hiilen hinnan nousu.

Nämä kaikki johtivat päästöjen huomattavaan laskuun. Mutta sähköntarpeen väheneminen jätti kaikki muut varjoonsa, sillä se helpotti myös sähkön hintojen laskua ja tarttumista ympäristövaikutuksiin entistä rivakammin. Mikäli tämä muutos jatkuu, uusiutuvat voivat kattaa jo puolet Britannian sähköstä tämän vuosikymmenen lopulla ja sähköjärjestelmä voi käytännössä olla jo hiilineutraali, Staffell lisää.

Lähde: renews.BIS

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Shutterstock

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit