31.05.2017, kello 09.17

Miten säilyttää markkinaehtoisuus?

Älliä tukijärjestelmiin

Miksi uusiutuvaan energiaan perustuvaa sähköntuotantoa pitäisi tukea, miten sitä pitäisi tukea ja kuinka paljon tukemiseen voidaan käyttää julkisia varoja — vai tarvitaanko tukijärjestelmiä lainkaan.

Markkinoiden ja kustannustehokkuuden kannalta ei ole yhdentekevää, millä tavalla tuottajat motivoidaan tuottamaan vihreää sähköä.

Suomi saattaa saada pian uuden sähköntuotannon tukijärjestelmän. Sen avulla on tarkoitus saada markkinoille vuosittain kaksi terawattituntia uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä. Uusiutuvalla energialla tuotetun sähkömäärän lisääminen markkinoilla on osa Suomen energia- ja ilmastopoliittisten tavoitteiden toteuttamista.

Uusi tukijärjestelmä jatkaisi uusiutuvan sähkön tukemista uusilla eväillä, kun kansakunnalle kalliiksi käyneeseen tuulivoiman syöttötariffijärjestelmään — eli takuuhintajärjestelmään — ei oteta enää uusia laitoksia mukaan. Uuden tukijärjestelmän suunnittelutyön aloittaminen on tosin sidottu tuulivoiman terveyshaittoja kartoittavan tutkimuksen valmistumiseen — virallisesti uutta järjestelmä ei vielä suunnitella, mutta keskustelu järjestelmän ympärillä on käynyt kuumana jo jonkin aikaa.

Toistaiseksi asian valmistelusta vastaava työ- ja elinkeinoministeriö on ollut hissukseen uuteen järjestelmään liittyvistä linjauksista. Siksi optimistisimmat markkinaehtoisuutta korostavat asiantuntijat jaksavat yhä uskoa siihen, että hallitus voisi vielä nielaista asiassa katumuspillerin ja perua koko projektin. Asian täydellinen peruminen saattaa kuitenkin olla toiveajattelua. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersonin Energiauutisille viime syksynä antama haastattelu kuvastaa hyvin päättäjien mielenmaisemaa.

— Pelkästään markkinaehtoisesti toimiva järjestelmä ei lisää uusiutuvan energian osuutta riittävän nopeasti markkinoilla. Tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan myös valtiollisia toimia.

Poliittisista realiteeteista huolimatta Energiateollisuus ry:n asiantuntija Antti Kohopää hangoittelee tutkainta vastaan.

— Kaikenlaiset tuotantotukijärjestelmät ovat aina kallis keino saada markkinoille uusiutuvalla energialla tuotettua sähköä. Lisäksi julkisin varoin tuetun sähkön työntäminen markkinoille sotkee sähkön luontaisen hinnanmuodostuksen ja vie yrityksiltä halut investoida omalla riskillä uusiutuvaa sähköä tuottaviin voimalaitoksiin. Tämän jälkeen tarvittaisiin taas julkista rahaa uusia investointeja varten.

Mitä tukijärjestelmällä tavoitellaan?

Tukijärjestelmän rakentaminen on osa hallituksen energia- ja ilmastopoliittisen strategian toteuttamista — tosin se on vain yksi keino muiden joukossa. Tavoitteena on vähentää energiantuotannon hiilidioksidipäästöjä, kun fossiiliset voimalaitospolttoaineet korvataan uusiutuvalla energialla.

Eduskunnan talousvaliokunta ehti jo ottaa kantaa tukipolitiikan muotoihin ja periaatteisiin toukokuun alussa, kun se julkisti hallituksen energia- ja ilmastostrategiaa koskevan mietintönsä. Talousvaliokunta korostaa mietinnössään markkinaehtoisia keinoja, kun uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön määrää ryhdytään lisäämään markkinoilla valtiollisin toimin.

— Oikein toimiessaan päästökauppa ja markkinamekanismi johtavat päästötavoitteiden toteutumiseen ilman erillisiä [valtiollisia] tukitoimia. Mahdolliset valtion tuet olisi suunnattava ensisijaisesti varhaisessa vaiheessa olevien hankkeiden investointeihin, talousvaliokunta huomauttaa.

Energiateollisuuden Kohopää ajattelee samalla tavalla.

— Uuden teknologian investointituet ja demotuet auttavat älykkäällä tavalla uutta sähköntuotantotekniikkaa markkinoille. Alkusysäyksen jälkeen elinkelpoinen teknologia pärjää markkinoilla omin avuin.

Energiateollisuus ry:n asiantuntija Antti Kohopää muistuttaa, että riskit ja kilpailu kuuluvat sähkömarkkinoille. — Kun kaikki uusiutuvaa energiaa käyttävät sähköntuotantomuodot kilpailevat keskenään markkinoilla, joutuvat ne kilpailemaan myös tukijärjestelmän rahoista. Tämä johtaa tehokkuuteen.

Riskit kuuluvat markkinoille — eivät valtiolle

Jos Suomessa otetaan käyttöön uusi tukijärjestelmä, voidaan se toteuttaa usealla eri tavalla — tukijärjestelmä voi sisältää myös markkinaehtoisia ominaisuuksia. Kohopään mielestä markkinoiden kannalta vähiten haitallinen tukijärjestelmä säilyttää toimijoilla markkinariskin ja kannustaa kilpailuun. Järjestelmän pitäisi olla myös teknologianeutraali.

— Kustannustehokkaan järjestelmän avulla saavutetaan hallituksen asettamat energia- ja ilmastopoliittiset tavoitteet. Valtiontalouden kannalta se olisi ennustettava ja investoijien näkökulmasta houkutteleva.

Hyvä tukijärjestelmä sitoo mahdollisimman vähän tulevien eduskuntien ja hallitusten rahoja. Hallinnollisesti sen pitäisi olla kevyt.

— Kun tukijärjestelmään leivotaan kilpailuun kannustavia piirteitä, johtaa tämä tehokkuuteen. Samalla rahoituskustannukset laskevat. Tällä tavalla jokainen uusiutuvaa energiaa käyttävä teknologia, investoija sekä rahoittaja kilpailee omilla vahvoilla ominaisuuksillaan — samoilla markkinoilla muiden toimijoiden ja tuotantomuotojen kanssa.

Kohopää huomauttaa, että toimijoiden markkinariski olisi säilytettävä kaikissa olosuhteissa. Tämä opettaa toimijat sähkömarkkinoiden tavoille.

— Huonosti toimiva tukijärjestelmä poistaa yrityksiltä ja rahoittajilta markkinariskin ja riski siirtyy veronmaksajien kannettavaksi. Hankkeiden sisältämä riskilisä on aina hyvä mittari myös järjestelmää rahoittavalle valtiolle, kun se arvioi oman toimintansa järkevyyttä. Valtion tulisikin keskittyä sellaisten riskien poistamiseen, joilta suojautumiseen ei ole olemassa markkinamekanismia. Tällaisia ovat esimerkiksi poliittiset riskit.

— Jos markkinariski poistetaan kokonaan joiltakin toimijoilta, niin miksi riskiä ei tasavertaisuuden nimissä poistettaisi kaikilta sähkömarkkinoilla toimivilta yrityksiltä, Kohopää kysyy.

Kilpailluilla hyödykemarkkinoilla jokaisen on oltava valmis kantamaan riskejä tai valmis maksamaan riskeiltä suojautumisesta — periaate pätee myös sähkömarkkinoilla. Kohopää muistuttaa, että riskien arviointi, analysointi ja niiltä suojautuminen ovat olennainen osa sähkömarkkinoiden toimintaa.

— Sähkön hintariski on markkinoiden merkittävin riski. Tämä tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi ennustaa tarkasti sähkön hintaa tulevaisuudessa. Myös voimalaitospolttoaineiden hinta ja saatavuus aiheuttavat riskejä. Samoin voimalaitoksissa valitun teknologiaan käyttöön liittyvät riskit tai tuotantomuodon toimintaympäristöön liittyvät riskit, kuten tulevaisuudessa tapahtuvat verolinjaukset.

Riskit kuitenkin kirittävät yrityksiä. Ne pakottavat yritykset kehittämään toimintaansa — tästä hyötyvät sähköä käyttävä teollisuus ja kansalaiset.

— Tukijärjestelmien käyttö ei saisi johtaa tilanteeseen, jossa osa sähkömarkkinoilla toimivista yrityksistä ei kanna riskejä lainkaan tai jossa osa kantaa vain riskien rippeitä, Kohopää huomauttaa.

Ruotsalainen valinta — vihreät sertifikaatit

Ruotsissa uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön tueksi on rakennettu sertifikaattijärjestelmä. Vihreää sähköä markkinoille myyvä tuottaja saa sähköstään markkinahinnan, jonka lisäksi se saa tuottoja myydessään vihreään sähköön liitettyjä sertifikaatteja. Sertifikaatti on tavallaan alkuperätodistus, jolla voidaan osoittaa sähkön vihreä alkuperä.

Sertifikaattien hinta määräytyy sertifikaattimarkkinoilla kysynnän ja tarjonnan mukaan. Sertifikaattien kysyntää taas ohjaavat Ruotsin uusiutuvan energian käytön tavoitteet. Ne velvoittavat tuottajia myymään tietyn määrän vihreää sähkön asiakkailleen. Periaatteessa myös sertifikaatti on preemio, jonka tuottaja saa itselleen markkinahinnan lisäksi.

Viime vuosina sertifikaattien hinta on vaihdellut Ruotsissa 10–20 euron välillä megawattitunnilta. Tämä vuonna sertifikaatteja on voinut ostaa halvimmillaan viidellä eurolla. Samaan aikaan sähkön markkinahinta Ruotsissa on ollut noin 30 euroa megawattitunnilta.

Ruotsissa uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön tukeminen on maksanut vain 5–20 euroa megawattitunnilta, vaikka sähköntuottajat ja rahoittajat ovat kantaneet kaikki riskit — markkinahintariskit, sertifikaattien hintariskit ja muut toimintaan liittyvät riskit. Suomessa sertifikaattien käyttöön perustuva tukijärjestelmä ei kuitenkaan ole saanut kannatusta päättäjien ja virkamiesten keskuudessa. Eivät siitä kaikki energia-alan toimijatkaan ole innostuneita.

Kuka pääsee mukaan, kuka jää ulos?

Jo suljetettu syöttötariffijärjestelmä rakennettiin lähinnä tuulivoimaa varten. Tuulivoima ei ole kuitenkaan ainoa uusiutuvan energian muoto. Vihreää sähköä tuotetaan myös vesivoimalaitoksilla, aurinkovoimalla ja biomassaa käyttävillä sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitoksilla.

Kohopään mielestä kaikkien uusiutuvaa energiaa käyttävien tuotantomuotojen olisi tasavertaisina päästävä tukijärjestelmän piiriin, jos sellaisen käyttöön päädytään — sekä suurten että pienten laitosten, vanhojen ja uusien. Tämä varmistaisi tukirahoituksen tehokkaan käytön. Jokaista tuotantomuotoa varten ei kannata rakentaa omaa erillistä tukijärjestelmää. Tämä tarkoittaisi sitä, että eri tuotantomuodot kilpailevat kaikissa vaiheissa samoilla ehdoilla. Yksittäisiä tuotantomuotoja ei saisi sulkea pois kilpailusta jonkun yksityiskohdan perusteella.

— Kun kaikki uusiutuvaa energiaa käyttävät sähköntuotantomuodot kilpailevat keskenään markkinoilla, joutuvat ne kilpailemaan myös tukijärjestelmän rahoista. Tämä johtaa tehokkuuteen. Tehokkaimmat tuotantomuodot selviävät hengissä ja heikoimmat karsiutuvat kisasta. Tämä on todellista teknologianeutraaliutta, Kohopää toteaa.

Kohopään mielestä tukia käytettäessä sekään ei saisi olla olennaista, perustuuko uusiutuvan energian tuotanto kokonaan uusien voimalaitosten rakentamiseen vai jo olemassa olevien laitosten polttoainepaletin päivittämiseen.

— Jos vanha fossiilisia polttoaineita käyttävä sähkön ja lämmön yhteistuotantolaitos muutetaan käyttämään metsähaketta, on tämä ilmastopolitiikan kannalta uutta päästötöntä tuotantokapasiteettia. Siksi myös sen pitäisi voida osallistua uusiutuvan energian tukijärjestelmän käyttöön tasavertaisena muiden tuotantomuotojen kanssa.

Kohopää toteaa, että olemassa olevan teknologian päivittäminen voi olla yhteiskunnan kannalta hyvinkin edullinen tapa lisätä vihreän sähkön määrää markkinoilla.

Kuinka kauan uusiutuvan energian tukea sitten pitäisi maksaa? Kohopään mielestä korkeintaan 6—10 vuotta. Tässä ajassa tukea kaipaava tuotantomuoto ehtii vakiinnuttaa asemansa markkinoilla.

— Hallituksen energia- ja ilmastostrategia ulottuu vuoteen 2030. Valtion rahoja ei kannata sitoa tukijärjestelmään pidemmäksi ajaksi. Siksi maksimissaan kymmenen vuoden tukijakso olisi sopiva.

— Järjestelmään on kuitenkin voitava luottaa sen jälkeen, kun se on otettu käyttöön.

Miten tuottajille tukea?

Jo suljettu syöttötariffijärjestelmä eli takuuhintajärjestelmä takaa tuottajalle aina tietyn ennalta määrätyn hinnan tuottamastaan sähköstä — olipa sähkön markkinahinta mikä tahansa. Takuuhinta määrätään poliittisella päätöksellä. Sähkön markkinahinnan ja takuuhinnan välinen erotus maksetaan tuottajalle valtion varoista. Erityisesti halvan markkinasähkön aikana järjestelmä on osoittautunut veronmaksajille kalliiksi.

Uuden suomalaisen tukijärjestelmän vaihtoehdoiksi on nousemassa kaksi mallia. Toinen niistä on liukuva preemio, joka muistuttaa jo suljettua takuuhintajärjestelmää. Erona vanhaan on kuitenkin se, että sähköntuottajalle maksettava tavoitehinta muodostuu huutokaupan perusteella — ei poliittisella päätöksellä. Sähköntuottaja tietää tässäkin järjestelmässä etukäteen, minkä hinnan se saa tuottamastaan vihreästä sähköstä koko tukijakson aikana. Muuten tuottajan saama tuki määräytyy samalla tavalla kuin vanhassa mallissa. Se on vallitsevan markkinahinnan ja takuuhinnan välinen erotus. Tuen maksaa valtio.

Valtio ei kuitenkaan tiedä etukäteen kuinka paljon se joutuu varaamaan rahaa tukien maksamista varten esimerkiksi seuraavan vuoden aikana — sähkön markkinahinnan kehittymistähän ei voi ennustaa tarkasti. Siksi valtiontalouden kannalta rahaa on varattava vuosittain nollasta eurosta kymmeniin miljoonin euroihin sen mukaisesti, miten paljon tuettua sähköä on tarkoitus työntää markkinoille ja millä tavalla sähkön markkinahinta kehittyy.

Kilpailutettu kiinteä preemio on toinen mielenkiintoa herättänyt malli. Tässä mallissa preemio on kiinteä hintalisä, joka maksetaan sähköntuottajalle toteutuneen markkinahinnan lisänä. Preemion suuruus määräytyy etukäteen kilpailuttamalla. Myös tämä tuki maksetaan valtion kassasta.

Kilpailutettuun kiinteään preemioon perustuva tukimalli on valtiontalouden kannalta selkeä. Kun preemion suurus on huutokaupan jälkeen tiedossa, voidaan valtion budjettiin varata etukäteen tarkka summa tukien maksamista varten. Vuosittain tarvittava tukieurojen määrä on nimittäin preemio kertaa markkinoille halutun vihreän sähkön määrä.

Kumman järjestelmän Antti Kohopää ottaisi, jos saisi yksin päättää?

— Kiinteä kilpailutettu preemio on suosikkini ja koko energia-alan suosikki. Järjestelmä kannustaa tehokkuuteen ja ohjaa tuottajia investoimaan sellaisiin uusiutuvan energian tuotantomuotoihin, joille on kysyntää. Samalla osa markkinahintariskistä siirtyy tuottajille niin kuin kilpailluilla markkinoilla pitääkin.

 

KOMMENTTI

Vielä ei ole myöhäistä perua

Energiateollisuuden mielestä Suomi ei tarvitse uusiutuvan energian tukijärjestelmiä. Ne ovat kalliita, tehottomia ja ne sotkevat markkinaehtoisen sähkön hinnanmuodostuksen.

— Kenenkään ei kannata investoida puhtaasti omalla riskillä uusiin voimalaitoksiin, kun naapurista suolletaan sähköä eetteriin veronmaksajien tukemana, toteaa Energiateollisuus ry:n asiantuntija Antti Kohopää.

— Vielä ei ole myöhäistä perua päätöstä rakentaa Suomeen uusi tukijärjestelmä. Valtion kannalta edullisempaa olisi ohjata varat kehitystä edistävään tutkimukseen ja investointeihin.

Virallisesti mitään ei ole vielä tapahtunut. Työ- ja elinkeinoministeriön virkamiehet aloittavat tukijärjestelmää koskevien lakien nikkaroinnin vasta sen jälkeen, kun perussuomalaisten vaatima tuulivoiman terveyshaittaselvitys valmistuu. Selvityksen odotetaan valmistuvan ennen kesälomia.

Todellisuudessa vääntö uuden tukijärjestelmän rakentamisesta ja mallista on jo käynyt kuumana kulisseissa. Hallituspuolueista perussuomalaiset suhtautuvat kriittisesti uusiutuvan energian tukemiseen — erityisesti tuulivoiman tukemiseen. Kokoomus taas kannattaa markkinaehtoisia toimia jo ideologisista syistä. Keskustapuolueessa kannat tukijärjestelmien ja markkinaehtoisten järjestelmien kesken ovat häilyviä. Kun energia-asiat siirtyivät hallituksen sisäisen remontin yhteydessä Kimmo Tiilikaiselle, hän otti kantaa asiaan hyvin varovasti.

— Haluan tutustua rauhassa tukimekanismeihin ja niiden vaikutuksiin, Tiilikainen totesi uuden pestinsä saatuaan.

Olipa käyttöön otettava tukijärjestelmä mikä tahansa, niin kilpailu eri uusiutuvien energiamuotojen kesken voi äityä veriseksi. Rankka kisa kilpailluilla energiamarkkinoilla ei sinänsä ole pahasta — parhaimmillaan siitä hyötyvät sähkönkäyttäjät, veroja maksavat kansalaiset ja hiilidioksidipäästöistä kärsivä ilmasto.

kuvat Scanstockphoto

 

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit

tuista veroon

Jos kerran halutaan vähentää hiilidioksidipäästöjä, yksinkertaisin ja tehokkain olisi hiilidioksidivero. Muita tukia ei tarvittaisi kuin tutkimus- ja tuotekehitystuki esim. Tekesin kautta.

- ke toukok. 31 09:59:42 2017

Ydinvoima on ollut ylivoimaisesti turvallisin energia tuottomuoto

Sanotaan syy homeongelmiin rehellisesti:
(Myös puhtaan)energian pihtaaminen hintaan mihin tahansa!

Ekofundit virkamiehet ja poliitikot ajaa kuin käärmettä pyssyyn energian säästöä hintaan mihin tahansa?
He ovat syynä homekatastroofiin - ja miljoonan suomalaisen astma-, allergia, ym ongelmiin!

Energian fundamentalistinen säästäminen kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla on kohtalokas syy kosteus ja homeongelmiin.

Termodynamiikan luonnonlait kun sanoo, että ilman kosteus tiivistyy viileille pinnoille.Piste.
Meillähän pakotetaan säädöksilä rakennusten pintojen lämpötiloja alas ja alemmas...

Prof.Mirja Salkinoja-Salosen mukaan homeet, myrkkybakteeri, -arkit, ameebat, yms rehottaa, kun on kosteutta ja likaa eli ravinteita pöpöille.

Tuommoisen kosteuden voi poistaa vanhalla konstilla:
- riittävällä lämmityksellä ja kattavalla ilmanvaihdolla -poistetaan "vaan" likainen, kostea ilma ja vesi kaikista rakenteista.
Mielestäni tehdasvalmisteisissa sarjatuotanto- moduulitaloissa nuo asiat on helppo ja halpaa toteuttaa.

Kosteuden poistajat, ilmanpuhdistimet, lämmönvaihtimet, ym. vaativat jonkin verran sähköä- so what, mitä on muutama euro kuussa jos terveys säilyy?

Ketkä vaatii tuota lämmityksen lähes uskonomaista vähentämistä?
Arvaanpa- tuulimyllyjä valopaneeleja lobbaavat tahot- siis Euroopan Vihreät ym.

Vaikka esim Saksan ja Tanskan päästöt sen kuin lisääntyy - vaikka maat on täynnä tuulimyllyjä ja valopaneeleita?

Mutta ne kun tuottaa -huonolaatuista - sähköä vain 10-20% osan ajasta.
80% ajasta sähkö tehdään ruskohiilellä tms .
Ja myös kun aurinko paistaa ja tuulee, sillä hiilivoimaloita ei voi pysäyttää muutamaksi tunniksi kun tuulee tai paistaa.
Ja kaikki tuo maksaa yi 30 mrd/v Saksassa, ja lasku kasvaa 10% vuosittain.
Googlaa: Germany energiewende costs
Toivotan tuulimyllyt ja valopaneelit tervetulleiksi kunhan ne toimii ilman massivisia tukia, ja myy tuotteensa kulloisenkiin markkinahintaan- ilman etuajooikeutta .

- ke toukok. 31 11:53:34 2017