16.04.2018, kello 10.49

Globaaleissa energiainvestoinneissa 2017

Aurinko ohitti fossiiliset

Maailmalla investoitiin viime vuonna aurinkoenergiaan huimaa tahtia. Investointien yhteissumma ylsi 130 miljardiin euroon, kun hiileen ja kaasuun suunnatut energiainvestoinnit olivat ”vain” noin 84 miljardia euroa.

Aiheesta ovat raportoineet sekä Frankfurt School – UNEP Collaborating Centre ja Bloomberg New Energy Finance. Näiden tietojen mukaan aurinkoenergiainvestointien osuus koko uusiutuvan energian investoinneista (227 mrd. €) oli 57 prosenttia vuonna 2017. Vertailussa ei ole kuitenkaan mukana suurvesivoiman investointeja.

Vuoden 2017 aikana uusiutuvan energian projekteja saatettiin loppuun 157GW:n edestä, kun vuotta aiemmin uutta kapasiteettia oli rakennettu 143GW. Etunenässä kulkivat Kiina, Brasilia ja Intia, jotka yhteensä investoivat uusiutuvaan 144 miljardia euroa. Kasvua edellisvuodesta oli 20 prosenttia. Kehittyneiden talouksien investoinnit jäivät vajaaseen 84 miljardiin euroon.

- Aurinko- ja tuulisähkön putoavat kustannukset yhdessä kasvavien investointien myötä tuovat enemmän työtä yhä useammille ihmisille. Puhdas energia merkitsee siten paitsi ekologisesti ystävällistä ympäristöä myös terveellisempää kehitystä, aiheesta raportoivat tahot toteavat.

Teksti: Jukka Kortelainen/ Kuva: Scanstockphoto

Tulosta

Kommentointi

Otsikko:
Kommentti:
Nimi:
 

Kommentit